Big band -sävellyskilpailun voitosta kisataan Logomossa

684
lukukertaa
Kimmo Gröhnillä on kisassa kaksi sävellystä. Kuva: Olli Sulin.
Kimmo Gröhnillä on kisassa kaksi sävellystä. Kuva: Olli Sulin.
Kimmo Gröhnillä on kisassa kaksi sävellystä. Kuva: Olli Sulin.

Turku Jazz Orchestran ensimmäinen big band -sävellyskilpailu varsinaissuomalaisille säveltäjille huipentuu Logomon finaalissa, jossa on mukana neljä sävellystä kolmelta paikalliselta säveltäjältä.

Säveltäjä-saksofonisti Kimmo Gröhnin tuotannosta kuullaan finaalissa kaksi teosta, Blues For Her ja Four Phases Of a Martian Moon. Mynämäellä asuva Gröhn työskentelee lisäksi teatterimuusikkona. Hän on kiertänyt Suomea Jim Pembroken, Kirkan ja Arja Korisevan mukana sekä kirjoittanut sovituksia ja samalla toiminut kapellimestarina muun muassa Pori Big Bandissa ja Ladies First Big Bandissa.

Sibelius-Akatemiassa jazzsävellystä opiskelevan 25-vuotiaan turkulaislähtöisen pianistin Henri Lyysaaren tuotannosta mukaan nousi teos Luotain. Monipuolisesti rytmimusiikin kentällä toimiva Lyysaari tunnetaan jazzkuvioiden lisäksi paljon radioissakin viime aikoina soineesta Tilhet, Pajut ja Muut -yhtyeestä. Hän työskentelee aktiivisesti myös freelancer-muusikkona ja teatteritöiden parissa.

Neljäntenä finaalissa on mukana Paimiossa vaikuttavan jazz-, kamari- ja orkesterimusiikin säveltäjän Pertti Jalavan teos Lähtö 23.45 laiturilta 6. Hänen tuotantoonsa sisältyy mm. neljä sinfoniaa, neljä jousikvartettoa ja pianokonsertto. Jalava on julkaissut kolme omaa musiikkiaan sisältävää albumia, joista uusin on kamarimusiikkia sisältävä Into a Warm Night vuodelta 2015. Jalava toimii myös rumpalina ja kosketinsoittajana.

Kilpailun voittajasta päättää illan aikana tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii jazzmuusikko Mikko Hassinen sekä jäseninä Flame Jazzin puheenjohtaja Jussi Fredriksson ja vibrafonisti Severi Pyysalo. Myös yleisön suosikki palkitaan.

Illan juontajana ja kapellimestarina toimii Turku Jazz Orchestran taiteellinen johtaja Vellu Halkosalmi. Kilpailun toteuttamista tukevat Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto, Musiikin edistämissäätiö ja Soitin Laine.

Finaali käydään keskiviikko 3.2.2016 klo 19.00 Logomon Logi 3 -salissa (Köydenpunojankatu 14, Turku). Liput iltaan ovat myynnissä Lippupisteen kautta.