Riitta Paakki Trio kiertueella

1067
lukukertaa

rptrio

Viime keväänä uuden albuminsa julkaissut Riitta Paakki Trio esiintyy 13.-24.10. Suomen Jazzliiton ja Jazz HUGin yhteistuotantokiertueella muun muassa Kuopion Satamankulmassa, Turun Åbo Svenska Teaterissa sekä Helsingin Kansallisteatterin Lavaklubilla.

Menestyneistä suomalaisista jazzmuusikoista, pianisti Riitta Paakista, basisti Antti Lötjösestä sekä rumpali Jaska Lukkarisesta koostuva Riitta Paakki Trio esiintyy Suomen Jazzliiton ja Jazz HUGin yhdeksän keikkaa kattavalla yhteistuotantokiertueella lokakuussa, 13.-24.10. Yhtye julkaisi huhtikuussa uuden Characters-nimisen albuminsa Jaskaa-levymerkillä. Levy koostuu legendaarisen yhdysvaltalaisen saksofonisti ja säveltäjä Wayne Shorterin (s. 1933) 1960-luvun sävellyksistä, jotka Paakki on sovittanut uusiksi pianotriolleen. Näitä tuoreita sovituksia yhtye esittää nyt myös muun muassa Joensuuhun, Viitasaareen, Ouluun ja Savonlinnaan rantautuvalla kiertueellaan.

Trion kiertueella kuultavan Characters-albumin kappaleet ovat moderneja pianotriotulkintoja saksofonisti Wayne Shorterin 1960-luvun maineikkaalla Blue Note -levymerkillä julkaistuista sävellyksistä. Riitta Paakki Trio punoo tunnetuista teoksista itsensä näköisiä sovituksia, joissa suomalainen melankolia ja trion voimakas tulkinta yhdistyvät Shorterin kantaviin melodioihin, svengaavaan rytmiin sekä herkkään tunnelmaan. Albumin nimi Characters viittaakin trion muusikoiden erilaisiin luonteisiin ja soittosävyihin, jotka kohtaavat ja sekoittuvat levyllä. “Shorterin sävellykset ovat omaperäisiä ja vahvoja teoksia, joihin julkaisussa yhdistyvät meidän kolmen erilaiset ja voimakkaat soittajapersoonat”, kertoo sovituksista vastaava Riitta Paakki.

Harvemmin esiintymislavoilla nähty Riitta Paakki Trio esittelee tuoreen levyn sekä kiertueen myötä myös uuden kokoonpanon. Aiemmin triossa vaikuttaneiden basisti Ari-Pekka Anttilan sekä rumpali Mikko Hassisen tilalla kuullaan nyt nuorempaa jazzsukupolvea rumpali Jaska Lukkarisen sekä basisti Antti Lötjösen toimesta. Alunperin jo vuonna 1996 perustettu trio on edellisellä kokoonpanolla julkaissut kolme albumia Impala-levymerkille, joista debyyttialbumi RPT oli heti Jazz-Emma-palkintoehdokkaana. Characters-albumi on trion ensimmäinen julkaisu tällä tuoreella kokoonpanolla. Kiertueella Antti Lötjösen tilalla kuullaan kolmessa ensimmäisessä eli Savonlinnan, Kuopion sekä Oulun konsertissa bassossa maineikas ruotsalainen kontrabasisti Mattias Welin.

Pianisti Riitta Paakki (s. 1971) on aikamme arvostetuimpia suomalaisia jazzpianisteja. Tohtorin tutkintoaan Sibelius-Akatemiassa valmisteleva Paakki on tullut tunnetuksi konstailemattomasta, mutta elegantista soittotyylistään niin oman trionsa kuin useiden vokalistien, kuten Jenny Robsonin sekä Juki Välipakan yhtyeiden riveistä. Rumpalina Paakin triossa vaikuttaa nuorten jazzmuusikoiden ehdottomaan kärkeen kuuluva, mm. Dalindèon sekä oman NYConnection-kokoonpanon riveissä vaikuttava Jaska Lukkarinen (s. 1982). Trioa täydentää Suomen varmasti käytetyin jazzbasisti Antti Lötjönen (s. 1980), jota työllistävät Paakin trion lisäksi tällä hetkellä mm. Timo Lassy Band, Ilmiliekki Quartet sekä Serenity Ensemble.

Riitta Paakki Trio
Riitta Paakki – piano / Jaska Lukkarinen – rummut / Antti Lötjönen – basso

Riitta Paakki Trio Live
Ti 13.10. klo 20 Savonlinna, Wanha Kasino 15/10 €
Ke 14.10. klo 19 Kuopio, Satamankulma 15/10 €
To 15.10. klo 19 Oulu, Kaupunginteatteri, Teatteriravintola 15/10 €
Pe 16.10. klo 19 Joensuu, Konservatorio 15/10/6 €
La 17.10. klo 19 Viitasaari, Miekkaniemi 10 €
Ke 21.10. klo 21 Tallinna, Philly Joe’s
To 22.10. klo 19 Helsinki, Kaunsallisteatteri, Lavaklubi 13/8 €
Pe 23.10. klo 21 Turku, Flame Jazz, Åbo Svenska Teater, Café Tiljan 15/10€
La 24.10. klo 21 Pori, Galle, JazzGalleria