Kari Ikonen Triolta toinen levy

1256
lukukertaa

kit2015

Pianisti Kari Ikosen luotsaaman trion toinen albumi on oodi kontrasteille. Palkittujen muusikoiden muodostama yhtye esiintyy neljällä paikkakunnalla julkaisun yhteydessä.

Suomalais-armenialainen jazzyhtye Kari Ikonen Trio julkaisee 6. helmikuuta toisen kokopitkän albuminsa saksalaisen Ozella Musicin kautta. Beauteous Tales and Offbeat Stories -nimeä kantava albumi yhdistelee afroamerikkalaista jazzperinnettä itämaisiin sekä skandinaavisiin sävyihin ja on siten todellinen ylistys kontrasteille. Pianisti Kari Ikosesta, armenialaissyntyisestä basisti Ara Yaralyanista sekä rumpali Markku Ounaskarista muodostuva kokoonpano julkaisi debyyttialbuminsa Bright saksalaisen Ozella Musicin kautta huhtikuussa 2013. Albumi poiki triolle runsaasti myös kansainvälistä huomiota. Yhtyeessä soittaa kaksi viimeistä Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon vuoden suomalaisena jazzmuusikkona pokannutta jazzaria: Ikonen palkittiin vuonna 2013 ja Ounaskari 2014. Kari Ikonen Trio esiintyy helmikuussa neljällä paikkakunnalla ja varsinainen levynjulkaisukonsertti järjestetään Helsingissä Koko Jazz Clubilla lauantaina 14. helmikuuta.

Kari Ikonen Trio ensiesitti tulevan albuminsa materiaalia joulukuun We Jazz 2014 -tapahtumassa Helsingissä keräten ylistäviä arvioita. Suomen lisäksi yhtye on viime vuosina esiintynyt niin Saksassa, Itävallassa, Tsekissä, Espanjassa, Venäjällä kuin Yhdysvalloissakin. Uuden albumin huhtikuisen kansainvälisen julkaisun yhteydessä trio kiertää myös Euroopassa esiintymässä muun muassa Saksassa, Belgiassa ja Itävallassa. Ylistäviä arvosteluja ympäri maailmaa kerännyt esikoislevy Bright (2013) valittiin saksalaisen Jazzthetikin ja amerikkalaisen Something Else Reviews’in vuoden 2013 parhaiden levyjen listoille.

Vuonna 2013 Yrjö-palkinnolla aateloitu Kari Ikonen (s. 1973) on Suomen arvostetuimpia jazzmuusikoita. Oman trionsa ja monikansallisen Karikko-sekstettinsä lisäksi hän on tehnyt yhteistyöstä monien huippuyhtyeiden ja -muusikoiden kanssa. Näihin kuuluvat mm. UMO, Ingrid Jensen, Magnus Broo ja Ron McClure. Säveltäjänä laajasti tunnustettu Ikonen on palkittu arvostetuissa Julius Hemphill Composition Awards (USA) ja Scrivere in Jazz (Italia) -sävellyskilpailuissa. Tallinnassa asuva, Berkleessä opiskellut armenialainen kontrabasisti Ara Yaralyan (s. 1973) on työskennellyt Ikosen trion ohella mm. Vardan Ovsepianin, Brian Melvinin, Kristjan Randalun ja Karen Kocharyanin kanssa. Kuuluisalle ECM-levymerkille levyttävä rumpali Markku Ounaskari (s. 1967) on tullut tunnetuksi mm. Kuára-kokoonpanosta, sekä aiemmasta työskentelystään esimerkiksi Jarmo Savolaisen, Piirpaukkeen ja Pekka Pohjolan kanssa. Ounaskari voitti Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon vuonna 2014.

Otteita Kari Ikonen Trion levyltä Beauteous Tales and Offbeat Stories

Video Beauteous Tales and Offbeat Stories -albumin levytyksestä

Kari Ikonen Trio esiintymässä Live at We Jazz -videosarjassa

”Kokonaisuutena trion musiikissa soi tälläkin keikalla harvinaisen yhdistelmä pitkää ja laajaa kokemusta ja tuoretta omaperäistä näkemystä.”
– Jazzpossu Kari Ikonen Trion keikasta We Jazz 2014 -tapahtumassa
KARI IKONEN TRIO
Kari Ikonen, piano / Ara Yaralyan, kontrabasso / Markku Ounaskari, rummut

Kari Ikonen Trio: Beauteous Tales and Offbeat Stories
Ozella Music / OZ060CD (Julkaisupäivä Suomessa 6.2.2015)
1. L’avant-midi d’une elfe / 2. Astri Pes / 3. Kärhämä / 4. Septentrional / 5. Veritulppaani / 6. Countdown / 7. Verhotango / 8. Yöläiset / 9. Poorab Disa Se / 10. The 4th Part of the Harbour Trilogy

KARI IKONEN TRIO LIVE
pe 6.2. Kajaani, Kaukametsän Kouta-sali klo 19.00
la 7.2. Joensuu, Konservatorion konserttisali klo 18.00
ma 9.2. Nurmes, Hannikaisen Sali klo 19.00
la 14.2. Helsinki, Koko Jazz Club klo 21, Levynjulkaisukeikka

18. – 21.3. Narva, Tartto, Tallinna ja Sillamäe.

Albumin tekoa ovat tukeneet Musiikin edistämissäätiö & Taiteen Edistämiskeskus