Jukka Eskola bossailee levyn ja kiertueen verran

1067
lukukertaa
Kuva: Miikka Pirinen.
Kuva: Miikka Pirinen.

Maamme johtaviin jazz-artisteihin lukeutuva trumpetisti Jukka Eskola esittelee uuden kokoonpanonsa. Ensimmäisen albuminsa syyskuussa Euroopassa julkaiseva Jukka Eskola Orquesta Bossa koostuu nimekkäästä jazzkvintetistä ja sitä soinnillisesti tukevasta jousikvartetista, jonka roolissa kuullaan maineikasta Proton String Quartetia. Eskolan kokoonpano esittää pääosin uusia omia sävellyksiään, joita mukana tekemässä on ollut trumpetistin ohella maamme ykkösrumpalina tunnettu Teppo Mäkynen.

Jukka Eskola Orquesta Bossan sointi kunnioittaa bossa nova -perinnettä ja sävellykset vievät musiikkia vahvasti omaan suuntaansa. Originaalikappaleiden lisäksi albumilla levyllä kuullaan mm. japaninkielinen lauluversio Ville Leinosen kappaleesta Wien. Eskolan suosio Japanissa on ollut suomalaisittain poikkeuksellista ja tuore levy julkaistiinkin japanilaisen Zounds-levymerkin toimesta jo toukokuussa. Syyskussa Suomessa ja muualla Euroopassa julkaistava versio albumista ilmestyy italialaisen Schema Recordsin kautta.

Jukka Eskola (s 1978) on aiemmin tullut tutuksi jazz-yleisölle mm. Jukka Eskola Quintetin liiderinä sekä The Five Corners Quintetin ja Jimi Tenorin yhtyeen jäsenenä. Eskolaa voidaan pitää yhtenä sukupolvensa lahjakkaimista ja arvostetuimmista suomalaismuusikoista. Eskolan soololevyt Jukka Eskola (2005), Japanissa julkaistu Hub Up (2006) ja Walkover (2009) ovat nostaneet miehen kotimaisen jazzin eturiviin karismaattisena artistina ja viime vuosina mies on ilahduttanut laatujazzin kehuttujen erityisprojektiensa merkeissä. Yhdessä säveltäjä Jussi Lampelan kanssa syntyi vuoden 2010 albumi Lampela X Eskola ja nyt vuorossa on Eskolan pelinavaus bossa novan saralla.

Jukka Eskola Orquesta Bossa CD ja vinyyli (sis. CD) julkaistaan 4. syyskuuta 2013. Yhtye lähtee syyskuussa seitsemän konsertin mittaiselle levynjulkaisukiertueelle, joka kuuluu Suomen Jazzliiton kiertueohjelmaan. Lisäksi kokoonpano esiintyy joulukuussa Helsingissä osana We Jazz 2013 -tapahtumaa.

Albumin arviokappaleet pyynnöstä: press@wejazz.fi

JUKKA ESKOLA ORQUESTA BOSSA

Schema Records CD / LP (+CD)

Julkaisupvm 4.9.2013

Jakelu: Töölön Musiikkitukku Oy

1. Bolly Beat / 2. And the Days Passed By / 3. Tensions / 4, Chester-Le-Street / 5. Martha’s Moment / 6. From the Hot Afternoon / 7. Wien / 8. Siam Square / 9. Ricky-Tick

JUKKA ESKOLA ORQUESTA BOSSA

Jukka Eskola, trumpetti


Petri Puolitaival, saksofoni ja huilu
 / Jaska Lukkarinen, rummut
 / Ville Herrala, basso / 
Peter Engberg, kitara

& Proton String Quartet: Ilkka Lehtonen, viulu / 
Teppo Ali-Mattila, viulu / 
Maarit Holkko, viola / 
Veli-Matti Iljin, sello

LIVE 2013

11.9. Kuopio, Konservatorion Kamarimusiikkisali klo 19

12.9. Savonlinna, Ravintola Wanha Kasino klo 20

13.9. Turku, Linnateatteri klo 21:30

14.9. Kalliojärvi Jazz & Blues klo 20:30

18.9. Joensuu, Joensuun Konservatorio klo 19

19.9. Lappeenranta, Ravintola Kolme Lyhtyä klo 20

20.9. Espoo, Sellosali (levynjulkistuskonsertti) klo 19

9.12. Helsinki, We Jazz 2013 (Aleksanterin Teatteri) klo 19

www.jukkaeskola.com

www.facebook.com/jukkaeskolajazz

www.soundcloud.com/jukkaeskola