Pesonen ja Berre julkistelevat kolmessa konsertissa

1521
lukukertaa

Kotimaisen nuoren muusikkopolven omaleimaisimpiin ja monipuolisimpiin tekijöihin kuuluva Markus Pesonen esittelee ¡haUtUllin!-duokokoopanonsa Suomessa 25-27. huhtikuuta. Muiden muassa Berliinin ja Kööpenhaminan musiikkiympyröissä vahvasti vaikuttava Pesonen yhdistää improvisatorisessa duossa voimansa norjalaisen Håkon Berren kanssa. Musiikki syntyy hetkessä sekä kitaristi Pesosen että perkussionisti Berren laajentaessa ilmaisuaan elektronisesti ääntä käsittelemällä.

¡haUtUllin! on kahden nuoren improvisoijan duo, joka luo musiikkia tässä hetkessä. Laajan äänikirjon luotiin käytetään kaikkea kelloista, metallilevyistä ja -ketjuista kattilankansiin, teepyyhkeisiin, haarukoihin ja syömäpuikkoihin. Äänet käsitellään elektronisesti ennen kuin ne yhdistyvät ulvoviin kitaroihin, rätisevään elektroniikkaan ja jyriseviin rumpuihin. ¡haUtUllin! on auditiivista anarkiaa, jossa äänten paletti on laajennettu äärimmilleen. Yhtyeen tuore levy näki päivänvalon alkuvuodesta.

Markus Pesonen (s. 1984) on Kuopiosta lähtoisin oleva kitaristi, säveltäjä ja multi-instrumentalisti, joka on vaikuttanut jo useita vuosia kotimaansa ulkopuolella. Pesosen viimeisin vierailu Suomeen tapahtui marraskuussa 2012, jolloin lavalle nousi yksitoistajäseninen Hendectet-kokoopano, jonka debyyttilevy Hum oli vuoden 2011 ylistetyimpiä jazzlevytyksiä Suomessa. Myös ¡haUtUllin! on kerännyt runsaasti kehuja ja nuoresta iästään huolimatta kokeneen duon yhdistettyyn kollaboraatiohistoria pitää sisällään useita improvisoidun musiikin merkkinimiä mm. Peter Brötzmann, John Tchicai, Liudas Mockunas, Lotte Anker, Django Bates, ja monia muita.

25.4 Helsinki
Siltanen klo 21 (showtime klo 23)
Hämeentie 13, siltanen.org
+ Time Out! DJs Herkules & J-Laini
Vapaa pääsy

 26.4 Tampere
Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalo klo 19
Hirvikatu 10, Hirvikatu10
Vapaa pääsy

27.4 Turku
Kirjakahvila klo 20
Vanha Suurtori 3
Vapaa pääsy

¡haUtUllin!
Markus Pesonen (FI) – kitara, preparatiot, live elektroniikka
Håkon Berre (NO) – rummut, perkussiot, esineet, live elektroniikka

”Pesonen ja Berre käsittelevät tuottamiaan ääniään siihen malliin, että on välillä vaikea uskoa kuulevansa vain kahden ihmisen ja (tavallaan vain) kahden instrumentin työskentelyä, saati että kyse on vain kitarasta ja rummuista. (…) ¡haUtUllin! soittaa auki sitä, mitä musiikki voisi olla, ei sitä mitä se todennäköisesti tai oletettavasti on.” Jani Ekblom, Desibeli

”Nykytekniikoilla nämä kaksi kaverusta taikovat mahdottomia äänimaailmoja esille. Live-elektroniikka on se ehtymätön taikapakki, jota kumpikin osaa taiten hyödyntää.” Pentti Ronkanen, Keskisuomalainen

”… distortions, pure cacophonous noise, like Hendrix on an intergalactic excursion. And it’s beautiful! And poetry unfolds in a curious way in the moments of dissonant peace. (…) a strong statement.” Allan Sommer, Jazz Special (DK)

”In essence, every track shows how the limited line-up of guitar and drums can bring completely different approaches, but thanks to the great artistry of both musicians it remains a coherent story, with a unique atmosphere and sound that maintains its focus despite the variation. ” Stef, Freejazzblog (BE)

”Down in the zones of acoustic sounds and organic tissue, into singing tone paintings and dialogues with a personal expression. This should foster respect among the discerning avant-garde audience.” Christian Munch-Hansen, Politiken (DK)

5/6

”.. haUtUllin creates exciting sound experiments from the crackling underlying via the manic sound hell to the melancholic melodic.” Thøger Christensen, Undertoner (DK)

 

Video-teaser

Bändin kotisivu

Markus Pesonen

Håkon Berre