Kitaristivieraat aloittavat HERD-klubin kevään

982
lukukertaa
Teemu Viinikainen. Kuva: Maarit Kytöharju.
Teemu Viinikainen. Kuva: Maarit Kytöharju.

HERD-yhtyeen isännöimä klubi-ilta aloitti toimintansa Lavaklubilla syyskuussa 2012 ja jatkaa hyvin alkanutta kuukausittaista toimintaansa keväällä 2013. Klubilla kansainvälisesti noteerattu HERD-trio esiintyy kullakin kerralla vaihtuvan vierailijansa kera. Luvassa on HERDin ilmavasta triosvengistä yllättäviin suuntiin kasvavia musiikillisia seikkailuja, joista jokainen on taatusti omanlaisensa kokonaisuus.

Helmikuun klubilla kuullaan kahta kotimaisen kitaristikatraan kärkinimeä kun HERD saa vieraakseen Timo Kämäräisen ja Teemu Viinikaisen. Kämäräinen tunnetaan yli genrerajojen rohkeasti seikkailevana artistina, jonka soololevyt Unea (2005) ja Pulpae (2010) ovat saaneet innostuneen vastaanoton sekä musadiggareilta että kriitikoilta. HERD-klubilla Kämäräisen osaamisesta päästään nauttimaan kitaroinnin lisäksi myös miehen lauluosuuksien myötä.

Illan toinen vieras Teemu Viinikainen on Suomen arvostetuimman jazzpalkinto Yrjön voittaja vuodelta 2009. Viinikainen on noussut kenties Suomen arvostetuimmaksi jazzkitaristiksi sekä oman trionsa että monien tähdittämiensä huipputason bändien myötä (mm. U-Street All Stars, Jukka Perko Streamline Jazztet). HERD-klubin vierailullaan Viinikainen heittäytyy yhdessä Kämäräisen ja iltaa isännöivän trion kera myös vapaan improvisaation virtaan. Lisäksi kuullaan omia sävellyksiä kummaltakin vieraalta.

Vibrafonisti Panu Savolaisen, basisti Mikko Pellisen ja rumpali Tuomas Timosen muodostama HERD on julkaissut tähän mennessä yhden albumin, HERD Live!!, esiintynyt mm. Pori Jazzin ”talon bändinä” 2010, Suomen Jazzliiton kiertueella 2011, Flow Festivalilla 2012 ja voittanut arvostetun pääpalkinnon European Jazz Competition -yhtyekilpailussa North Sea Jazz -festivaaleilla Hollannissa 2011. Marraskuussa 2012 HERD kohautti jazzmaailmaa osallistumalla Movember-hyväntekeväisyystempaukseen ainoana suomalaisena jazz-yhtyeenä. HERD-klubi on toiminut kuukausittain Kansallisteatterin Lavaklubilla syyskuusta 2012 lähtien.

YLE Radio 1 taltioi HERD-klubin konsertin 8.2.

pe 8.2. HERD-klubi / Kitaroita
Kansallisteatterin Lavaklubi (Läntinen Teatterikuja 1) klo 21, liput 12/8€
HERD vieraanaan Timo Kämäräinen ja Teemu Viinikainen
Panu Savolainen, vibrafoni
Mikko Pellinen, basso
Tuomas Timonen, rummut
& Timo Kämäräinen, kitara ja laulu
& Teemu Viinikainen, kitara

Muut tulevat HERD-klubit keväällä 2013: pe 1.3. säveltäjävieraana Kirmo Lintinen / pe 5.4. vieraana Eero Koivistoinen, saksofoni / pe 10.5. vieraana Anni Elif (SWE), laulu.

http://www.herdtrio.com
http://www.facebook.com/herdtrio
http://www.lavaklubi.fi
http://www.teemuviinikainen.com
http://www.facebook.com/events/193711397442278/