Tuomas Juhani Turusen yhtye Musiikkitalossa

1452
lukukertaa

Nykymuotoinen Tuomas Juhani Turunen Trio on uusi yhtye, joka esittää konsertissa pääosin Turusen uunituoreita sävellyksiä. Formaattina jazzpianotrio on kuitenkin Turuselle tuttu, sillä monien tunnettujen jazzpianistien triolevyt ovat antaneet hänelle ehtymättömän inspiraation lähteen, josta hän on ammentanut vaikutteita sekä sävellyksellisesti että solistisesti. Turusen nimeä kantava trio saa vahvistuksekseen ruotsalaisen tenorisaksofonisti Kristian Brinkin, jonka kanssa Turunen aloitti musiikillisen yhteistyön Tukholman vaihtovuotensa aikana keväällä 2010.

Turunen pitää säveltämistä tärkeänä työvälineenä oman muusikkoutensa kehittämisessä. Tyylillisesti konsertissa kuultavia sävellyksiä on inspiroinut moderni amerikkalainen 2000-luvun jazzsoundi, mutta niissä on kuultavissa vaikutteita myös eurooppalaisesta jazzista. Kaikki kappaleet on sävelletty vuosina 2011-2012. “Koen että musiikin tekemiseen tulee subjektiivisempi ote, kun soittaa omia kappaleita. Monet säveltämäni kappaleet kertovat omasta elämästäni. Vaikka instrumentaalimusiikissa tarinoita ei tarjoillakaan hopeatarjottimella, jokainen luo eri kappaleille ja tunnelmille omat merkityksensä, ja tätä kautta musiikillinen kokemus toivottavasti syvenee”.

Tuomas Juhani Turunen (s. 1985) on helsinkiläinen pianisti ja säveltäjä. Hän aloitti opintonsa Sibelius-Akatemian jazzosastolla vuonna 2005, jossa hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Jarmo Savolainen, Jukkis Uotila ja Seppo Kantonen. Opintojensa ohella hän on toiminut aktiivisena freelance-pianistina, säveltäjänä ja sovittajana erilaisissa projekteissa Suomessa ja Ruotsissa. Turunen soittaa tällä hetkellä omien kokoonpanojensa lisäksi mm. Nina Höynälä Bandissa, ”Tribute to Ella” -yhtyeessä ja Ilmavoimien Big Bandissa.

Kristian Brink (s. 1985) on Tukholmasta kotoisin oleva saksofonisti, joka on kotikentällään kysytty freelancemuusikko monissa jazzyhtyeissä ja musikaaliprojekteissa. Yhtyeensä “Kristian Brink Quartet”:in kanssa hän on voittanut Young Nordic Jazz Comets –kilpailun vuonna 2007 ja Getxo –jazzfestivaalin bändikilpailun vuonna 2008. Hän on esiintynyt oman yhtyeensä ja “European Jazzorchestra 2008”:n kanssa Ruotsin ulkopuolella mm. Norjassa, Suomessa, Tanskassa, Latviassa, Virossa, Saksassa, Puolassa, Belgiassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Espanjassa, Italiassa, Kolumbiassa ja Ecuadorissa.

Jori Huhtala (s. 1983) on esiintynyt ja levyttänyt lukuisilla festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla mm. Kvaldan, Outi Tarkiainen ensemblen, UMO:n, Samuli Mikkosen, sekä Felipe Sallesin kanssa. Muita yhtyeitä mm. Hanne Pulli & Space Machine sekä Verneri Pohjola-Joonas Riippa Quartet. Georg Malmstén-säätiö on tukenut hänen sävellystyötään myöntämällä apurahan 2005.

Tuomas Timosen (s. 1986) muusikon-CV sisältää koko joukon yhteistyöprojekteja jazzin merkkinimien kanssa. Muiden muassa Jukka Tolonen, Alexi Tuomarila, Jerry Bergonzi, Philip Catherine, Mikko Helevä ja J.D. Walter kuuluvat rumpalin soittokumppaneihin. Timonen myös luotsaa omaa Tuomas Timonen Lifetime -yhtyettään ja soittaa lukuisissa kokoonpanoissa paitsi jazzin, myös popin, rockin ja folkin maailmoissa.

Tuomas Juhani Turunen Trio feat. Kristian Brink (SWE)
ke 16.5.2012 klo 19.00
Musiikkitalo, Camerata Sali
liput: 15/10/5 € www.lippu.fi tai p. 0600 900900
tai Musiikkitalon lipunmyyntipiste, Mannerheimintie 13