Uusi nykymusiikin konserttisarja

1545
lukukertaa
Kuva: Andreas Ulvo.
Kuva: Andreas Ulvo.

Uusi nykymusiikin konserttisarja Tulkinnanvaraista alkaa Helsingissä 10.10.2011. Sarjan ensimmäisessä konsertissa kuullaan sekä norjalaista saksofoni-trumpetti-duo Streifenjunkoa että hollantilaista Jaap Blonkia. Ennakkotiedoista poiketen Piia Komsin konsertti siirtyy kaudelle 2012–13.

Kiertohengitystä, hälyääniä ja muita laajennettuja soittotekniikoita hyödyntävä norjalaisen Streifenjunko-duo kietoo tenorisaksofonin ja trumpetin äänet poikkeukselliseksi ääniavaruudeksi. Tiivistä yhteistyötä tekevät, Trondheimin konservatorion jazzlinjalta valmistuneet Espen Reinertsen ja Eivind Lønning ovat esittäneet ainutlaatuista ohjelmistoaan yli sadassa konsertissa eri puolilla maailmaa.

Säveltäjä ja äänirunoilija Jaap Blonkin ohjelmisto ulottuu uraauurtavista Kurt Schwittersin ja muiden dadaistien teoksista omiin performansseihin, joissa itsekeksityt kielet, foneettisten äänteiden elektroakustinen käsittely ja äänimaisemat kietoutuvat improvisatorisesti yhteen.

Tulkinnanvaraista esittelee kerran kuussa kaksi persoonallista solistia tai yhtyettä, jotka jakavat intohimon musiikin mahdollisuuksiin muuntua ja näyttäytyä uudessa valossa. Kaikki sarjan konsertit järjestetään G18-salissa (Yrjönkatu 18, Helsinki) klo 19.00, ja solistit esiintyvät ohjelmistollaan omilla puoliskoillaan. Konsertin jälkeisenä päivänä on mahdollista osallistua myös nykymusiikin workshopiin, joka pidetään Sibelius-Akatemian Töölön toimipisteessä (Töölönkatu 28, luokka T429) klo 13–14.30. Ensimmäinen workshop on 11.10., ja siihen osallistuvat sekä Streifenjunko että Jaap Blonk. Workshopiin on vapaa pääsy.

Lue lisää: www.tulkinnanvaraista.fi.

Liput ovelta tuntia ennen konserttia 15/10 e.