Riitta Paakin oma Wayne

781
lukukertaa
Kuva: Pentti Ronkanen (2003).
Kuva: Pentti Ronkanen (2003).

”My Own Wayne” -konsertissa kuullaan pianisti Riitta Paakin uusia sävellyksiä. Otsikon Wayne on saksofonisti ja säveltäjä Wayne Shorter, jonka 1960-luvun sävellyksistä Paakki on ottanut vaikutteita. Tämä on kolmas Paakin taiteelliseen jatkotutkintoon kuuluva konsertti. Tutkinnon aihe on Shorterin levy Speak No Evil ja 1960-luvun Blue Note -aikakausi. Kahdessa ensimmäisessä konsertissa esitettiin sekä Shorterin että muiden Blue Note -artistien sävellyksiä.

Tämän konsertin kokoonpano on kvartetti, jossa Paakin lisäksi soittavat tenorisaksofonia Manuel Dunkel, bassoa Antti Lötjönen ja rumpuja Teppo Mäkynen.

Riitta Paakki (s. 1971) on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolta vuonna 2002. Hän on soittanut monissa kotimaisissa jazzyhtyeissä ja tehnyt oman trionsa kanssa kolme albumia. Paakki työskentelee opettajana Sibelius-Akatemiassa.

Manuel Dunkel (s. 1971) on valmistunut maisteriksi 2004 Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolta, jossa myös nykyisin opettaa. Hän on soittanut vakituisesti UMO:ssa vuodesta 1994 lähtien. Dunkel on julkaissut omissa nimissään neljä levyä sekä esiintynyt kvartettinsa kanssa mm. Hollannissa, Kreikassa, Ranskassa ja Serbiassa. Lisäksi hän on soittanut useissa kotimaisissa jazzyhtyeissä kuten Jukka Perko & Hurmio Orkesteri, jonka kanssa levytti sekä teki kaksi kiertuetta Kauko-Itään.

Antti Lötjönen (s. 1980) on tämän hetken kysytyimpiä kontrabasisteja. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt esiintyä yli 30 maassa ja noin 40 albumilla. Viime vuosina Lötjösen juurevaa työskentelyä on voinut kuulla esimerkiksi The Five Corners Quintetissä sekä mm. Verneri Pohjolan, Jukka Perkon ja Jukka Eskolan yhtyeissä. Pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets -kilpailussa Lötjönen on ollut mukana voittamassa kaksi kertaa. Muista tunnustuksista mainittakoon vuoden 2003 Teosto-palkinto Ilmiliekki Quartetille.

Teppo Mäkynen (s. 1974) on palkittu rumpali/säveltäja/tuottaja, jonka omia projekteja/alter egoja ovat Jo Stance, Teddy Rok Seven ja Stance Brothers. Hän soittaa myös Jukka Perkon Streamline Jazztetissa, Nicola Conte Combossa ja Timo Lassy Bandissa.

15.9. klo 19.00
”My Own Wayne” -konsertti
Musiikkitalon Black box Sali
Mannerheimintie 13 a
liput: 15/10/5 € www.lippu.fi tai Musiikkitalon lipunmyyntipiste