Teemu Viinikainen Triolta debyyttialbumi

1213
lukukertaa
Kuva: Maarit Kytöharju.
Kuva: Maarit Kytöharju.

Suomalaisen jazzin arvostetuimpiin ja menestyneisiimpiin kitaristeihin kuuluva Teemu Viinikainen (s. 1975, Hankasalmi) julkaisee trionsa ensimmäisen albumin 14. syyskuuta, jolloin hän myös esiintyy levynjulkistuskeikalla Juttutuvassa Helsingissä. Nyt! –nimeä kantavalla levyllä soittavat Viinikaisen lisäksi basisti Ville Herralla ja rumpali Mika Kallio. Yhtä raitaa lukuunottamatta levyn kaikki sävellykset ovat Viinikaisen käsialaa.

Varistoteles-studiolla toukokuussa äänitetty taltiointi on Viinikaisen mukaan harvinaisen onnistunut. Tähän on omalta osaltaan vaikuttanut kahden vuoden hidas kypsyttely albumin materiaalin ja ideoiden suhteen. Panostuksesta kertoo myös se, että Viinikainen on äänittänyt kahden vuoden ajan kaikki trion treenit ja keikat, ja on kuunnellut kyseisiä nauhoituksia rauhassa etsien oikeanlaista kokoonpanoon sopivaa kitarasoundia. ”Olen yrittänyt löytää soitolleni uutta suuntaa ja sitä varten Mikan ja Villen apu on ollut korvaamatonta”, Viinikainen kertoo.

Levy äänitettiin siten, että trion jäsenet eivät kuulleet yhtään kertaa eri ottoja eri kappaleista. ”Soitimme runsaasti vapaita improvisaatioita, joiden avulla haimme ja löysimme runsaasti ideoita varsinaisiin sävellettyihin kappaleisiin.”

Kallion erittäin laaja ja värikylläinen rumpusetti kongeineen ja pelteineen on Viinikaisen mukaan ollut isossa roolissa kokoonpanoa rakennettaessa. ”Hänen soittotapansa ja -tyylinsä ovat poikkeuksellisen omaperäisiä ja on vaikeaa kuvitella ketään muuta korvaamaan hänen panostaan. Ville tuntui myös ainoalta oikealta vaihtoehdolta tähän trioon heti ensikokeilun jälkeen. Hänen soittotyylinsä on hieno yhdistelmä perinteistä jazzia ja modernia, vapaata improvisaatiota.”

Nyt! on Viinikaisen toinen omalla nimellä julkaistu levy. ”Levyn tekeminen on ollut iso hyppäys eteenpäin urallani ja samalla hyppy tuntemattomille vesille. Samalla se on ollut osa henkistä kasvua ja siksi sen merkitys on ollut niin suuri.”

Runsaasti ylistävää kritiikkiä nauttinut Teemu Viinikainen on konsertoinut useiden kansainvälisten jazzartistien kanssa kuten Joe Loavno, Vince Mendoza, Randy Brecker ja Tim Hagans sekä ollut Lapin Kamariorkesterin ja Tampere Filharmonian solistina.

Viinikainen on valittu mm. Jazzrytmit-lehden Vuoden kitaristiksi vuosina 2002-2008 sekä hänelle on myönnettu arvostettu Sony Jazz -palkinto 2004. Hän on ollut myös kahdesti ehdokkaana Teosto-palkinnon saajaksi Perko-Pyysalo-Viinikainen –trion kanssa. Tunnetun jazzkriitikon ja -kirjailijan Stuart Nicholsonin mukaan Viinikainen kuuluu ”maailman 20 parhaimman jazzkitaristin joukkoon”.

Teemu Viinikainen Trion Nyt! on vuonna 2010 lanseeratun Prophone Finnish Jazz –sarjan viides julkaisu. Prophone on vuonna 1990 toimintansa aloittanut ruotsalainen levymerkki, jonka sydän on pohjoismaisessa jazzissa.

Lisätietoja levystä
Kuuntele single ”Laki mii”
www.teemuviinikainen.com