Richard Bona April Jazzin tähtenä

970
lukukertaa

”Kuvittele artisti Jaco Pastoriuksen virtuositeetillä, George Bensonin äänellä, Joao Gilberton harmonisilla sävyillä ja kaikki tämä maustettuna afrikkalaisella kulttuurilla. Hyvät naiset ja herrat, hän on Richard Bona!”
Los Angeles Times

Richard Bona on yksi maailman arvostetuimmista basisteista. Niin kuin monella muullakin maailmantähdellä, tie menestykseen ei ole ollut helppo.

Bona syntyi köyhissä oloissa Kamerunissa vuonna 1967. Varojen vähyys vaati mielikuvituksen käyttöä soittimien hankinnassa.

Onneksi Bona oli kekseliästä sorttia ja kehitti puusta ja pyörän jarrukaapeleista itselleen kitaran. Jo kouluaikoinaan hän esiintyi yökerhoissa opettajansa Messi Martinin kanssa ja hankki keikkapalkkioillaan ensimmäisen kitaransa.

1980-luvulla Bona tapasi ranskalaisen miehen, joka tarjosi hänelle keikkaa jazzklubilleen, mikäli tällä olisi oma orkesteri käytössään. Bona, joka ei ikinä ollut edes kuullut jazzista, alkoi ankarasti haalia itselleen jazzlevyjä ja kuunteli niitä yötä päivää. Tuolloin hän inspiroitui erityisesti Jaco Pastoriuksesta, jonka myötä päätti itsekin vaihtaa basson pääinstrumentikseen.

Bonan tie kulki Eurooppaan keskelle Pariisin kuumimpia jazzympyröitä. Nuori kamerunilainen nähtiin pian lavalla monien jazztähtien kanssa kuten The Eric Le Lann Quintet, Jacques Higelin, Mario Canonge, Didier Lockwood ja ”Makossa Man” Manu Dibango.

Kukoistava Pariisin ura kuitenkin päättyi, kun Ranskan viranomaiset päättivät olla jatkamatta Bonan työlupaa. Perusteluina oli töiden riittämättömyys kaikkien 1600 työttömän basistin kesken.

Matka jatkui New Yorkiin, missä hän nousi koko maailman tietoisuuteen ja pääsi lavalle kuuluisimpien jazzartistien kanssa Herbie Hancockista Bobby McFerriniin, Tito Puentesta George Bensoniin. Myös hänen oma tuotantonsa lähti kukoistukseen, ja osoituksena taidoistaan Bona sijoittui tänä vuonna maailman parhaiden basistien joukossa seitsemänneksi  Down Beatin kriitikkoäänestyksessä.

Richard Bona ja Lenni-Kalle Taipale Trio April Jazz -teltassa torstaina 28.4. klo 19.00