Lahden Jazztori – legendoista avantgardeen

1362
lukukertaa
K Cube. Kuva: Tuomo Manninen.
K Cube. Kuva: Tuomo Manninen.

Lahden Jazztori järjestetään 10.-15.8.2011 keskellä Lahden kauppatoria jo 23. kerran. Jazztorin ohjelmisto on monipuolinen sekoitus kokemusta maustettuna uusilla sovituksilla ja näkemyksillä, sekä tuoreella kansainvälisellä tulokkaalla.

Legendaarinen Erik Lindström tuo Dream Teaminsa Jazztorille päätöspäivänä 15.8. Vokalistiksi nousee Kristiina Lanki, jonka kanssa Erik Lindström on tehnyt yhteistyötä vuodesta 2004 alkaen. Avantgardea ja improvisaatiota tarjoilee K Cube – eli Kimmo Pohjonen, Sami Kuoppamäki ja Timo Kämäräinen. Kolmesta huippumuusikosta muodostunut kokoonpano on huikea osoitus luovuudesta ja idearikkaudesta. Yhtyeen musiikki on ainutlaatuista; kaikki jäsenet kirjoittavat musiikkia K Cubelle.

Kiinnostava uusi nimi on nuori Oli Brown bändeineen Isosta-Britanniasta. Yhtye esiintyy bluesperjantaina 12.8. Viime vuonna Oli Brown palkittiin British Blues Awards:issa kahdessa kategoriassa: Parhaana miesvokalistina sekä Parhaana nuorena esiintyjänä. Legendaarisen tuottajan Mike Vernonin (Fleetwood Mac, Eric Clapton, David Bowie…) on sanottu palanneen takaisin eläkkeeltään juuri tuottaakseen Oli Brown Bandin uusimman albumin ”Heads I Win Tails You Lose”.

Jazztori tarjoilee tänäkin vuonna perinteisen sunnuntaisen ilmaiskonsertin. Lava on varattu Jazztorin House Bandille Ars-Nova-Jazzille ja Lahden Gospelkuorolle Marjaana Turusen johdolla.

Petri Juutilainen urakoi

Kapellimestari, sovittaja ja pasunisti Petri Juutilainen urakoi Lahden Jazztorilla kahtena peräkkäisenä päivänä. Perjantaina 12.8. vuoron saa Baby Boy Varhama & The KC Crew. Kokoonpano on varsin uusi, vaikka yhteistyö idean isän Baby Boy Varhaman kanssa onkin jatkunut muodossa tai toisessa jo toistakymmentä vuotta. 8-miehisen swing/blues –bändin musiikki on Kansas City –tyylistä jazzia ja bluesia. Baby Boyn mukaan tunnuslauseeksi sopii ”Swinging the Blues”.

Toinen kokoonpano, jossa Juutilaisella on vahvasti sormensa pelissä, on 13.8. kuultava Ilkka Alanko Orchestra. Kapellimestarina, sovittajana ja tuottajana toimiva Juutilainen oli alusta asti mukana levyn ideoinnissa. ”Levylle päätettiin ottaa useita sovittajia, jotta kappaleet kuulostavat mahdollisimman erilaisilta. Ja siinä onnistuttiin hyvin,” summaa Petri Juutilainen. Ilkka Alanko Orchestra saadaan Lahteen ja Jazztorille varsin tuoreena. Kapellimestari Juutilainen kannustaa tulemaan paikan päälle: ”Live-esiintymisemme oli Turussa ja vastaanotto oli yksi upeimpia, mitä olen koskaan kokenut.” Tämä kannattaa siis kuulla ja nähdä.

Ohjelma

Keskiviikko 10.8.
• Ars-Nova-Jazz by Peter Kornev feat. Olga Abdullina
• K Cube – Kimmo Pohjonen, Sami Kuoppamäki, Timo Kämäräinen

Torstai 11.8.
• Ars-Nova-Jazz by Peter Kornev feat. Olga Abdullina
• Spirit of New Orleans feat. Leroy Jones

Perjantai 12.8.
• Ars-Nova-Jazz by Peter Kornev feat. Olga Abdullina
• Oli Brown Band (UK)
• Baby Boy Varhama & The KC Crew

Lauantai 13.8.
• Ars-Nova-Jazz by Peter Kornev feat. Olga Abdullina
• Lahti Big Band
• Ilkka Alanko Orchestra

Sunnuntai 14.8. Ilmaiskonsertti päivällä
• Ars-Nova-Jazz by Peter Kornev feat. Olga Abdullina
• Lahden Gospelkuoro johtajanaan Marjaana Turunen

Maanantai 15.8.
• Ars-Nova-Jazz by Peter Kornev feat. Olga Abdullina
• Erik Lindström Dream Team

Pidätämme oikeuden muutoksiin. Lipunmyynti alkaa Lippupalvelun toimipaikoissa kautta maan maanantaina 4.4.2011.

Lahden Jazztori on Lahti Big Bandin alulle saattama, vuosittain elokuussa järjestettävä jazztapahtuma Lahdessa. Lahden Jazztori järjestetään 10.-15.8.2011 jo 23. kertaa. Viimevuotista teemaa syventäen Jazztori panostaa jazziin, Nothing but Jazz -teemalla. Tapahtuma tiivistyy kuusipäiväiseksi kaupunkifestivaaliksi, jossa jazz on pääasia. Viihtyminen ja VIP-tason palvelut ovat tärkeä osa tapahtumaa ja tunnelmaa.