Jazz-Espa 2009

1011
lukukertaa

Kesäkauden pisimmäksi festivaaliksi tituleerattu Suomen Jazzliiton tuottama Jazz-Espa juhlii tänä kesänä kymmenvuotista taivaltaan entistäkin laajemman ohjelmistonsa merkeissä. Kahdenkymmenen Espan lavan konsertin lisäksi luvassa on Alppipuistossa pidettävä avajaistapahtuma sekä suomalaisen jazzin historiallisia helmiä esittelevä klubi-ilta ravintola Dubrovnikissa.

Jazz-Espa käynnistyy uudella tavalla sunnuntaina 5.7. kun ensi kertaa järjestettävä Alppipuisto Jazz -niminen koko päivän tapahtuma nostaa esille jazzkulttuuria sen eri ilmenemismuodoissa. Puistokonsertissa esiintyvät tulevan albuminsa kappaleita kantaesittävä Timo Lassy Quartet, Blue Note -klassikoiden pariin sukeltava Riitta Paakki Quintet, debyyttilevynsä vastikään julkaissut Auteur Jazz, sekä kitaristi Jarmo Saaren ylistetty yhden miehen orkesteri Solu. Neljän live-yhtyeen lisäksi avajaistapahtumassa jazzia tarjoilevat Alppipuisto DJ:t Lontoon Messin’ Around -klubistaan tunnetun DJ Perry Louisin johdolla. Oman lisänsä ohjelmistoon tuo alansa huippuihin lukeutuva brittiläinen Jazzcotech Dancers -jazztanssiryhmä. Vierailunsa yhteydessä ryhmä järjestää myös workshop-ohjausta jazztanssin “katufuusiosta” kiinnostuneille.

Toinen uutuus Jazz-Espan yhteydessä on Dubrovnikissa torstaina 23.7. järjestettävä ainutlaatuinen klubi-ilta Suomi-jazzin historiallisia helmiä. Illan aikana kuullaan kolme erilaista kotimaisen jazzin historiaan linkittyvää erikoisesitystä. Olli Ahvenlahden nuoren polven huippumuusikoista koostuva yhtye esittää materiaalia Ahvenlahden vuonna 1976 julkaistulta The Poet -albumilta. Verneri Pohjolan ja Joonas Riipan johtama kvartetti puolestaan etsii uusia näkökulmia Christian Schwindtin vuoden 1965 kadonneeseen merkkilevytykseen For Friends and Relatives. Ainutlaatuisen historiikin täydentää pianisti-säveltäjä Heikki Sarmannon alkuperäisjäsenistä koostuva Jazz Workshop -kokoonpano, joka esittää 1969 Jyväskylässä äänitetyn konsertin materiaaliin pohjautuvan levyn julkaisukonsertin.

Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan Esplanadin lavalla kuullaan Jazz-Espan yhteydessä konsertteja arkipäivisin klo 16-18. Tällä kertaa konsertit sijoittuvat aikavälille 6.-31.7. ja kaikkiaan lavalla vierailee 20 kotimaista huipputasoa edustavaa jazzyhtyettä, joukossa mm. Tokka, Joonas Haavisto Trio, Ulf Krokfors, Pettinen & Viinikainen + Poussa, Niklas Winter Beautopia, Turgan, Olli Ojajärvi Trio, Suomen Yong Nordic Jazz Comets -edustaja Quartester, Ilmari Pohjolan johtama Pekka Pohjolaa vähällä sähköllä, sekä monet muut ajankohtaiset kotimaisen jazzin huippukokoonpanot.

Alppipuisto Jazziin sekä Jazz-Espan konsertteihin on yleisöllä vapaa pääsy. Dubrovnikin historiaklubin 20 euron hintaisten lippujen ennakkomyynti alkaa levykauppa Digeliuksessa perjantaina 26.6.

Suomen Jazzliitto toteuttaa Jazz-Espan yhteistyössä Cafe Jugendin, Helsingin kaupungin, Kulttuuriasiankeskuksen ja Savoyn kanssa.