Eila Kaarresalo-Kasari Vuoden jazzdiggari

779
lukukertaa

Jazzmuusikot ry palkitsi nyt toista kertaa Vuoden Jazzdiggarin. Vuoden 2009 Jazzdiggariksi Jazzmuusikot ry:n hallitus valitsi Eila Kaarresalo-Kasarin. Hän kuuluu suomalaisen jazzyleisön aitoihin kosmopoliitteihin, ja on seurannut jazzmusiikkia ja muusikoita läheltä jo 50-luvulta lähtien niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Energinen ja positiivinen Kaarresalo- Kasari on tuttu näky miehensä Heikki Kasarin kanssa jazzkonserteissa, klubeilla sekä festivaaleilla. Hän on antanut merkittävän panoksen jazztiedon välittämisessä suomalaisten jazzlehtien ­ Rytmi ja Jazzrytmit kirjeenvaihtajana ja avustajana. Hän on myös toiminut tuottajana 2000-luvulla mm. Pomodorin jazzilloissa.

Vuosittain myönnettävä palkinto jaettiin 21.5.2009 Kulttuuritehdas Korjaamolla järjestetyn Hela-Jazz -tapahtuman yhteydessä. Palkinto myönnetään aktiiviselle livejazzkeikoilla käyvälle kuulijalle, joka osoittaa toiminnassaan aitoa ja jatkuvaa kiinnostusta jazzmusiikkiin sekä edustaa reilua ja avointa yhteisöllistä asennetta.

Kaarresalo-Kasari on diggaillut jazzia jo koulutytöstä lähtien, jolloin hän sai jazzkipinän kuunnellessaan Voice of America ­radio-ohjelmaa. Hyvin nopeasti hänestä tuli jazzpiirien aktivisti ­ hän on ollut mm. legendaaristen Mäyränkolon ja Akateemisen jazzkerhon jäsen sekä vaikuttanut Jazzliiton hallituksessa. Vuonna 1964 hän muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan elokuva-alaa ja siitä lähtien hän pääsi seuraamaan läheltä jazzin mestareiden ­kuten John Coltrane ja Ornette Coleman ­ muusikkoutta.

Jazzissa Kaarresalo-Kasaria puhuttelevat erityisesti mm. rytmi, nopeat tempot ja instrumentaalivirtuoosit.

– Minusta jazzissa on parasta ajatus, että voi olla yksin ja yhdessä. On hienoa seurata, kun muusikot soittavat ensin yhdessä teeman ­ sitten kukin uppoutuu sooloonsa – ja lopussa palataan taas yhteen. Minulle kolahtaa aina, kun näen lavalla energiaa, rytmiä, tunnetta, individualismia ja ryhmää, Kaarresalo-Kasari korostaa nimenomaan livejazzin merkitystä.

– Jostain syystä koen voimakkaasti eron levyjen ja liven välillä. Minusta levyjä ja livekonserttia ei voi sinänsä verrata keskenään. Konsertti on aina kokonaiselämys, tapahtuma ­ happening, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Innostava yleisö saa yleensä aikaan kiinnostavan konsertin.

Eilan jazzmanifesti vaatii Helsinkiin korkeatasoisen jazzklubin Eila Kaarresalo-Kasari on viime vuosina aktiivisesti puhunut jazzin arvostuksen parantamisesta sekä ajanut korkeatasoisen jazzklubin saamista Helsinkiin. Hän esitti palkinnonjakotilaisuudessa “Eilan Jazz- manifestin”, jossa hän listaa kolme keskeistä vaatimusta:

– Jazzia pitää arvostaa ja tukea yhtä lailla kuin oopperaa.

– Helsingin keskustaan pitää saada kansainvälisen luokan jazzklubi, jossa jazz soi joka päivä.

– Jazzille pitää saada medianäkyvyyttä.

Vuoden Jazzdiggari -palkinto jaettiin nyt toista kertaa. Jazzmuusikot ry haluaa palkinnolla korostaa aktiivisen, livejazzia kuuntelemassa käyvän yleisön merkitystä.

– Jazz on esittävä ja kommunikoiva taidemuoto, jolle yleisökontakti on elinehto, sanoo Jazzmuusikot ry:n puheenjohtaja Reija Lang.

Jazzmuusikot ry on perustettu vuonna 1997 ammattimuusikoiden yhteisöllisen toiminnan ja vaikuttamisen moottoriksi. Yhdistyksellä on tällä hetkellä n. 100 muusikkojäsentä. Jazzmuusikot ry on Jazzliiton jäsenyhdistys.