Tube Factory Jazzliiton kiertueella

1004
lukukertaa

Maalis-huhtikuun vaihteessa Suomen Jazzliiton kiertueella kuullaan vahvoista suomalaisen jazzin osaajista koostuvaa Pekka Pylkkänen’s Tube Factory -yhtyettä. Seitsemällä paikkakunnalla esiintyvä Tube Factory on vuonna 1996 perustettu saksofonisti-huilisti Pekka Pylkkäsen johtama kvintetti.

Yhtyeen ohjelmisto koostuu Pylkkäsen monipuolisesti svengaavista sävellyksistä, joita on syntynyt tasaisesti yhtyeen jo verrattain pitkän olemassaolon aikana. Viime aikoina Tube Factory on levyttänyt uutta materiaalia tulevalle kolmannelle albumilleen ja tätä uutta tuotantoa kuullaan myös kevään kiertueella. Yhtyeen aiemmat levytykset on julkaistu vuosina 1998 (Pekka’s Tube Factory) ja 2001 (Opaque).

Kriitikoiden kiittämä Tube Factory on ehtinyt kiertää myös keikkalavoja taajaan. Mieleenpainuvimpiin konsertteihin kuuluvat kiertueet mm. Kiinassa, Etelä- Amerikassa, Koreassa ja Japanissa. Niin ikään Pohjoismaat ja Yhdysvallat ovat tulleet yhtyeelle tutuiksi, kuten myös Suomen merkittävimmät jazz-areenat.

Maalis-huhtikuulle ajoittuvan Suomen Jazzliiton kiertueen puitteissa Tube Factory kiertää harvemmin keikka-kalenterissaan esiintyviä lavoja ympäri Suomea. Pitkän linjan yhtyeen uudet kujeet ja parhaimmisto vanhoista tuskin jättävät kuulijoitaan kylmäksi. Tästä pitää huolen kaihoisasta rubatosta hurjaan irroitteluun skaalansa ulottava ”Putkitehdas”.

Pekka Pylkkänen – altto- ja sopraanosaksofonit sekä huilut
Samuli Mikkonen – piano ja kosketinsoittimet
Filip Augustson – basso
Pekka Luukka – kitara
Jaska Lukkarinen – rummut

Kiertueaikataulu:
To 26.3. Seinäjoki, Seinäjoen kaupungintalon Valtuustosali klo 19
Pe 27.3. Oulu, Valvesali klo 19
La 28.3. Kuopio, DNA Jazzklubi klo 21
Su 29.3. Kotka, Laulumiestalo klo 18
Ke 1.4. Raisio, Kaupunginkirjaston Martinsali klo 19
To 2.4. Jyväskylä, Poppari klo 21
Pe 3.4. Joensuu, Teatteriravintola klo 21