Kvalda voitti YNJC-kisan Suomen osuuden

1366
lukukertaa
Kvalda

Kvalda-yhtye Jyväskylästä voitti viidennen pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets Suomen osakilpailun, johon saivat osallistua vuonna 1978 tai sen jälkeen syntyneet muusikot.

Vapaata ilmaisua ja pohjoismaista jazzia musiikissaan yhdistävä Kvalda on perustettu syksyllä 2002. Nuoresta iästään huolimatta kvartetilla on kokemusta useista keikoista kotimaassa ja ulkomailla. Jyväskylän Jazz Bar on aiemmin myöntänyt yhtyeen laulajalle Aili Ikoselle, rumpali Hanne Pullille sekä pianisti Antti Kujanpäälle vuoden muusikon palkinnon sekä yhtyeen basisti Jori Huhtalalle vuoden tulokkaan palkinnon. Antti Kujanpää aloitti viime syksynä opintonsa Sibelius-Akatemian jazzosastolla, muut Kvaldalaiset lopettelevat opintojaan Jyväskylän ammattiopiston konservatoriossa. Kvalda edustaa Suomea pohjoismaisessa finaalissa, joka pidetään 23.7. Tukholmassa.

Kvalda sai voitostaan 2500 euron arvoisen Renault Jazz Award -palkinnon. Kilpailuraatiin kuuluivat Suomen Jazzliiton puheenjohtaja Matti Konttinen, laulaja Mirja Mäkelä sekä saksofonistit Jukka Perko ja Juhani Aaltonen. Tasokkaassa osakilpailussa oli mukana myös Joonas Haavisto Trio, Jussi Fredriksson Kerho sekä Normal Jean-yhtye, jotka oli valittu mukaan kilpailun maaliskuisessa esikarsinnassa.

Aiempi suomalaismenestys pohjoismaisissa loppukilpailuissa on ollut hyvä. Joona Toivanen Trio jakoi ensimmäisen sijan tanskalaisen Fucshia-trion kanssa Reykjavikissa vuonna 2000. Vuotta myöhemmin Kööpenhaminassa Tetra sijoittui hyvätasoisessa ja tasaväkisessä kilpailussa toiseksi. Vuonna 2002 Ilmiliekki Quartet otti selkeän voiton kotiyleisön edessä Helsingissä. Kilpailuvoitto on poikinut paljon näkyvyyttä ja kuuluvuutta Suomessa sekä myös ulkomailla. Finland Festivals nimesi Ilmiliekin vuoden 2004 nuoreksi taiteilijaksi.

2004 Suomen osakilpailun osallistujat:

Joonas Haavisto Trio: Joonas Haavisto (piano), Antti Lötjönen (basso), Ville Pynssi (rummut).

Joonas Haavisto Trio koostuu nuorista 80-luvun taitteessa syntyneistä lahjakkaista muusikoista, jotka kaikki opiskelevat tällä hetkellä Sibelius- Akatemian jazzmusiikin osastolla. Yhtyeen ohjelmisto koostuu pääasiassa Joonas Haaviston sävellyksistä, jotka ovat moderni, energinen ja raikas sekoitus sekä amerikkalaista että eurooppalaista jazzperinnettä.

Jussi Fredriksson Kerho: Jussi Fredriksson (piano), Ville Herrala (kontrabasso), Ville Pynssi (rummut).

Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osaston opiskelijoista koostuva Jussi Fredriksson kerho on ollut kasassa jo kolme vuotta. Yhtye on ottanut päätavoitteekseen kehittää erityisesti yhteissoittoaan. Vaikutteensa trio saa amerikkalaisesta svengiperinteestä ja eurooppalaisesta improvisaatiosta.

Kvalda: Aili Ikonen (laulu), Antti Kujanpää (piano), Jori Huhtala (basso), Hanne Pulli (rummut).

Jyväskyläläinen yhtye on perustettu syksyllä 2002. Nuoresta iästään huolimatta sillä on kokemusta useista keikoista kotimaassa ja ulkomailla. Yhtye osallistui muun muassa Tsekissä Junior Jazz Competition -kilpailuun. Jyväskylän Jazz Bar on myöntänyt yhtyeen muusikoille vuosina 2001-2003 sekä vuoden muusikon että vuoden tulokkaan palkintoja. Antti Kujanpää aloitti viime syksynä opintonsa Sibelius-Akatemian jazzosastolla, muut Kvaldalaiset lopettelevat opintojaan Jyväskylän ammattiopiston konservatoriossa.

Normal Jean: Yona (laulu), Kalevi Louhivuori (trumpetti, flyygelitorvi, efektit), Tuomas Turunen (koskettimet), Jori Huhtala (basso), Olavi Louhivuori (rummut).

Normal Jean luonnehtii musiikkiaan popahtavaksi soulmusiikiksi tai soulahtavaksi popmusiikiksi, jota tulkitsevat jazzmuusikot. Normal Jean soittaa pelkästään omia sävellyksiään, joista kuitenkin voi löytyä vaikutteita Massiv Attack-yhtyeen musiikista. Viisihenkisen yhtyeen kaikki jäsenet ovat syntyneet 80-luvulla.

Viidennen pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets -yhtyekilpailun Suomen osakilpailu Umo Jazz Housessa 12.5.2004.