Jyväskylä Big Band konsertoi Sonny Heinilän johdolla lauantaina 12.4.2003 klo 18.00 Taulumäen kirkossa. Konserttiohjelma koostuu pääosin suomalaisten säveltäjien tuotannosta mm. Severi Pyysalo, Kari Ikonen, Jukka Linkola, Sonny Heinilä. Konsertissa saa kantaesityksensä JBB:n tilaussävellys Samuli Mikkoselta nimeltään Port Rerehatwe. Konsertissa kuullaan myös teokset Kenny Wheeleriltä sekä Maria Schneiderilta. Tunnelmaltaan nyt kuultava musiikki on melodista, hiljaista jopa harrasta -onhan konsertti palmusunnuntain aattona.
Sonny Heinilä (1966-) on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti arvostettu helsinkiläinen saksofonisti, säveltäjä, sovittaja ja kapellimestari. Hän on ollut aikaisemmin Jyväskylä Big Bandin kapellimestari- ja solistivieraana vuosina 1999, 2001 ja 2002. Heinilä on säveltänyt musiikkia useille eri kokoonpanoille pienyhtyeestä big bandiin. Hänen omalta trioltaan ilmestyi levy Tribus vuonna 2000. Yhtyeessä soittavat Anders Jormin ja Markku Ounaskari. Hän soittaa myös kokoonpanoissa Samuli Mikkonen & 7 henkeä ja Ahava sekä Karikko, jonka 2001 julkaistu levy palkittiin Jazz Emmalla. Heinilä johtaa säännöllisesti myös Umo Jazz Orchestraa.
Kari ”Sonny” Heinilä aloitti saksofonin soiton 11-vuotiaana pianon ja trumpetin jälkeen. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän pääsi Sibelius-Akatemiaan. Ammattitaito kehittyi myös big bandeissa: Pori Big Band, Espoo Big Band ja lopulta Umo, jonka päätenoristina Heinilä soitti 1988-95. Heinilä on soittanut 1980-luvun lopulta lähtien mm. Jarmo Savolaisen, Seppo Kantosen, Severi Pyysalon, Jukka Linkolan ja Edvard Vesalan yhtyeissä. Uusia yhteistyökumppaneita viime vuosilta ovat mm. Samuli Mikkonen ja Kari Ikonen. 1990-luvulla Heinilä opetti Sibelius-Akatemiassa ja opiskeli sävellystä Eero Hämeenniemen johdolla. 1995 hänet valittiin Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi. Vuonna 2002 Heinilälle myönnettiin 3-vuotinen valtion taiteilija-apuraha.
Jyväskylä Big Band on Jyväskylän seudulla asuvien muusikoiden ja musiikinopiskelijoiden ammattimaisesti toimiva kokoonpano. Kapellimestarina on toiminut vuodesta 1995 lähtien Ilkka Mäkitalo. Big band toimii Suomalaisen konservatorion yhteydessä. Vuosina 1994-2002 big band on konsertoinut useilla kotimaisilla festivaaleilla mm. Jyväskylä Summer Jazz, Lahden Jazztori, Imatra big band festivaalit sekä tehnyt konserttimatkat Kuubaan, Prahaan ja Pietariin. Big bandillä on ollut monia koti- ja ulkomaisia solisteja mm. Antti Rissanen, Kari ’Sonny’ Heinilä, Jukka Perko, Tapio Maunuvaara, Rebeca Mauleon Santana, Stuart Hall ja Petri Juutilainen. Jyväskylä big band tähtää monipuolisuuteen; se on erikoistunut salsa- ja maailmanmusiikkiin sekä suomalaiseen big band -musiikin esittämiseen, mutta esittää tarvittaessa vaikka soul-ohjelmistoakin.
Jyväskylä Big Band on toiminnassaan keskittynyt suomalaisen uuden big band musiikin esittämiseen. Nyt kuultava projekti jatkaa Jyväskylä Big Bandin ja suomalaisten ja keskisuomalaisten säveltäjien yhteistyötä. Vuodesta 1998 lähtien big band on tilannut ja esittänyt sävellyksiä mm. Kari Ikoselta, Esa Onttoselta, Markku Rinta-Pollarilta, Timo Hietalalta, Matti Laukkaselta, Jouni Koskimäeltä, Jukka Viitasaarelta ja Sami Salliselta. Suomalaista big band musiikkia JBB on esittänyt mm. säveltäjiltä Antti Rissanen, Kari ’Sonny’ Heinilä, Jarmo Savolainen, Jukka Linkola ja Seppo Paroni Paakkunainen. Tilattua ohjelmistoa on levitetty myös muille suomalaisille big bandeille Suomalaisen Musiikin Tiedotuskeskuksen ja Suomen Big Band Yhdistyksen kautta. Vuonna 2002 Kari Ikoselta tilaamamme sävellys Peikkola big bandille osallistui 45 sävellyksen rinnalla Sardinian Jazz Orchestran järjestämään seitsemänteen ScriveInJazz kilpailuun Italiassa. Teos voitti ensimmäisen palkinnon vapaan sävellyksen kategoriassa.
Jyväskylä
La 12.4.2003 klo 18.00 Taulumäen kirkko, Jyväskylä