2014 Texicalli Records TEXCD 136
1.Jam pan blues
2.Coleus under the sea / Chipmunk
3.Markow
4.Hill cape
5.Samarin
6.Nightwish
7.Thermo gear soft
All music written by Mikko Hassinen.
Jorma Kalevi Louhivuori (tp), Timo Kämäräinen (g), Aki Rissanen (keyb) Lauri Porra (b), Mikko Hassinen (dr, perc, programming), Mongo Aaltonen (cgs).
Produced by Mikko Hassinen
Originally produced for YLE by Veli-Pekka Heinonen
Recorded at Finnish Broadcasting Company (YLE) M1 Studios by Hannu Perälä
Mixed by Mikko Hassinen
Mastered by Jaakko Viitalähde / Virtalähde Mastering
Fuusiolla menee Suomessa hyvin. Sitkeämmät yrittäjät voi tässä unohtaa, riittää kun nostetaan esille kolme kovaa ajankohtaista bändiä. Toni Porthénin ja Joonas Raution vetämä Nassaun Fasaani ehti ensimmäisenä levylle, hyvänä kakkosena tulee tämä Mikko Hassisen uutuus ja toivoa sopii, että myös Tuomo Dahlblomin uusi yhtye hoitaa lähiaikoina oman osuutensa fuusiopiikissä.
Hassinen lyö nyt pöytään kansainvälisestikin kovat kortit. Fuusion ongelmana on etenkin tuolla ison veden toisella puolen ollut sävellysten kaavamaisuus ja soiton siisteys. Särmät on hiottu pois ja mihinkäs sitten tarttuisi kiinni? Hassisella ei tätä ongelmaa ole, eikä muitakaan.
Koin Elektro GT:n Tampere Jazz Happeningissä, hiukan eri miehistöllä tosin, sillä Timo Kämäräisen tilalla Telakalla soitti Varre Vartiainen eikä Mongo Aaltonen ilmeisestikään ole mukana livemiehistössä. Tuo keikka oli vielä levyä parempi, ja syy on yksinkertainen: Elektro GT onnistuu siinä missä jazzyhtyeet onnistuvat lopulta ihmeellisen harvoin (siitäkin huolimatta että jazzin parista löytyvät pallon parhaat improvisoijat): tässä on yhtye, jossa jokainen soolo on oikeasti ihmetyksen aihe, ja siinä missä levyllä soolot pidetään kohtuullisuuden rajoissa mitoiltaan, keikalla juuri nuo ylimääräiset kierrokset ja loppuhuipennukset olivat niitä hetkiä, joissa musiikki nousi ylimaallisiin sfääreihin. Levy on hieno ja upea, mutta se sooloilun viimeinen vaihde, liki hallitsematon soittaminen kiima, jää puuttumaan.
Mutta keikat unohtuvat, levyt jäävät ”ikuisiksi”. Elektro GT:n debyytti on erinomainen dokumentti Hassisen sähköisestä pienyhtyeajattelusta.
Elektro GT:n kokoonpano on vähintäänkin mielenkiintoinen. Yleensähän rockin ja jazzin fuusio tarkoittaa sitä, että nimenomaan jazzmuusikot soittavat sitä sekoitusta. Nyt on mukana ukkoja molemmista leireistä ja välimaastosta. Mikko Hassisen ja Aki Rissasen mieltää puhtaasti jazzjätkiksi, Timo Kämäräinen on aina ollut melkoisen ”rock” ja myös Jorma Kalevi Louhivuori on laajentanut muusikonkuvaansa jazzista niin, ettei seuraavan projektin genreä kannata kauheasti veikkailla. Ja sitten tulee mm. Stratovariuksessa soittava Lauri Porra, joka tuonee muutamankin metalliin tottuneen korvaparin ihmettelemään railakasta fuusiomenoa.
Albumilta ei heikkoa hetkeä löydä. Muutaman rauhallisemman biisin maalailu on sävykästä ja jäntevää, yhtyeen soundivarannot ovat valtaisat, ja huolellinen värittäminen onnistuu mm. Hassinen elektroniikan, Rissasen syntikkaujellusten tai meditatiivisen pianon sekä Louhivuoren efektoidun trumpetin avulla. Kiivaammissa tempoissa rytmiryhmän merkitys tietenkin korostuu, ja päästään nauttimaan Porran ja Hassisen tappavan tehokkaista grooveista. Porra iskee vimmatun bassosoolonkin, mutta eniten soolotilaa saavat luonnollisesti Louhivuori ja Kämäräinen. En keksi millään miten tuosta etulinjasta panisi paremmaksi, kaverukset ovat täysin pitelemättömiä silloin kun Hassinen höllää köysiä.
Fuusio voi edelleen maistua makealta. Tarvitaan vain kekseliäs säveltäjä ja näkemyksellinen bändinjohtaja sekä mahtava miehistö, ja siitäpä syntyy upea levy!
