The Atro ”Wade” Mikkola Quintet: Muistatko… Remember…
1999 AMK-1001
Photo: Atte Matilainen ; design Pirta Mikkola
1.Puhelinlangat laulaa (Pentti Viherluoto)
2.Siks’ oon mä suruinen (Toivo Kärki)
3.Näin kai määrätty on (Toivo Kärki)
4.Armi (Erik Lindström)
5.Kun syksy saapuu Helsinkiin (Valto Laitinen)
6.Liljankukka (Toivo Kärki)
7.Sulla salaisuuden kertoa mä voisin (Georg de Godzinsky)
8.Muistatko Monrepos’n (Erik Lindström)
9.Muistan sua Elaine (Alvar Kosunen)
10.Laiskotellen (Lasse Mårtenson)
11.Päivänsäde ja menninkäinen (Reino Helismaa)
Lasse Hirvi (p), Markku Johansson (tp, fl-h), Atro Mikkola (b), Pekka Toivanen (sax), Tomi Parkkonen (dr)
Studio: Studio Brushane, Helsinki 3/99
Tuottaja = Producer: Atro Mikkola
Äänittäjä = Engineer: Martin Brushane
Miksaus = Mixed by: Martin Brushane
Masterointi = Mastered by: Janne Melén, DER, Tammisaari
Menneen maailman aavistuksia on aistittavissa Wade Mikkolan ideoimalta iskelmäjazzlevyltä. Mikkola tekee tällä levyllä sitä samaa mitä jazzarit ovat Amerikassa aina tehneet, eli ottaa jazzin pohjaksi kotimaansa iskelmiä ja ikivihreitä. Suomi-iskelmän käyttö on ainakin tähän asti ollut melko harvinaista. Tässä projektissa iskelmien jazzintamisessa pysytään lähellä alkuperäisten kappaleiden henkeä. Sen syvällisempää taidejazzia ei lähdetä tekemään, havaittavissa ei siis ole mitään postmodernia perinteen kommentointia. Viihteellissävyinen kokonaisuus on rehtiä ja konstailematonta soittoa.
Kuulijan suhde kotimaiseen viihdemusiikkiin määrittää väistämättä suhtautumista tähän levyyn. Vaikka iskelmät soitetaan jazzeina, alkuperäistä kokemusta on hankala pyyhkiä pois mielestä (vastaaviin amerikkalaisiin iskelmiin ei samanlaista suhdetta ole, joten niiden pohjalta tehtyä jazzia on helpompi kuunnella ’puhtaalta pöydältä’). Niinpä nyt esimerkiksi tämän levyn aloitus on minulle henkilökohtaisesti vaikea pala, sillä Katri Helenan Puhelinlangat laulaa rypee minusta tekopirteässä teennäisyydessään suomalaisen iskelmän pohjamudissa. Eikä Mikkolan ja kumppaneiden esitys valitettavasti pysty korjaamaan tätä vaikeata suhdetta.
Ja kuinka ollakaan, levylle on valikoitunut myös muutamia muita minua ärsyttäviä ikivihreitä. Armia tai Liljankukkaa ei enää jaksaisi tällä iällä kuunnella juuri minkäänlaisena versiona. Nopeassa Monreposissa päästään kunnon draiviin, harmi vain että teema on tällä tempolla vedettynä auttamattoman korni. Monrepos’n oivaltavana vastaparina toimii Muistan sua Elaine, sillä tästä nopeasta renkutuksesta puolestaan on tehty hidas ja toimiva bluesahtava versio. Tästä jatketaan asiallisesti Mårtenssonin Laiskotellen-viisulla, joka vedetään juuri sopivan löysästi ja rennosti.
Muistatko… on levyllinen melodista, vankasti suomalaiseen musiikkikäsitykseen ankkuroitua keskitien jazzia. Parhaiten homma toimii silloin kun Pekka Toivanen pääsee tenorillaan ääneen. Markku Johanssonin soitto on taidokasta, mutta soundeiltaan kovin puhtoista ja viihteellisen ’valkoista’, blues ja särmä tai todellinen jazzin hurmaan heittäytyminen jäävät puuttumaan. Perustrio toimii hyvin, etenkin sujuva pianisti Lasse Hirvi on suvereeni tämän materiaalin parissa.
