”Uskomattoman kaunista”, oli ensimmäinen vaikutelma, kun astuin sisälle Temppeliaukion kirkkoon. Tupsahdin nimenomaan keskelle musiikin vuota, sillä väärinkäsityksen vuoksi Temppeliaukion kirkon nettisivuille oli merkitty puoli tuntia toteutunutta myöhäisempi aloitusaika. Tasan vartti meni ohi korvien, mutta eipä siitä voinut hermostua, sillä musiikki oli hoidellut unhoon kaikki negatiiviset fiilikset jo ennen kuin olin ehtinyt edes istuutua.
”A match made in heaven” sanoo engelsmanni, ja tällä kohtaa sanontaa voi makustella useammastakin vinkkelistä. Se ”match” on tietysti Sid Hille ja Temppeliaukion kirkko. Hille on tehnyt kirkossa improvisoituja soolokonsertteja vuodesta 2002 (viidensadan konsertin rajapyykki ohittui pari vuotta sitten), ja lisäksi on kuultu kahden (joskus useammankin) kohtaamisia Two Moons -kamari-improkonserttien sarjassa. Erilaisia yhtyekonserttejakin Hillen ja kirkon yhteiseen historiaan mahtuu, mutta nuo kaksi konserttisarjaa ovat olleet se varsinainen Suuri Improvisaation Ylistyslaulu. Samalla ne ovat olleet suurenmoinen osa säveltäjänä menestyneen ja palkitun Hillen elämäntyötä. Olisikohan jo Pro Finlandian tai vastaavan prenikan paikka?
Minun puolestani kirkossa voi soittaa vaikka heviä, mutta jos halutaan paikalle sähkökitaristi, jolle sakraalilta maistuva tai ainakin hiljentymiseen sopiva musiikki tulee luonnostaan, Mikko Iivanainen on listan kärjessä.
Vain kaksi miestä, ja silti valtavan rikas äänimaisema. Hillen välineitä olivat flyygeli, ajoittain myös preparoituna, eloelektroniikka luuppeineen ynnä theremin, Iivanaisella taas kitaransa jatkona kunnioitusta herättävä efektilauta. Kaksikon työ oli siten paitsi musiikkia, myös maalaustaidetta, maisemien värittämistä. Ihastuttavan ehjä kokonaisuus rakentui pitkistä yhteisimprovisaatioista ja niiden väleihin sirotelluista lyhyistä soolosävellyksistä kumpaiseltakin muusikolta.
Two Moons kamarikonsertti Temppeliaukion kirkossa 3.2.2023.
Konsertin voi kuunnella Facebook Livestä.
