Aluksi kiitokset Suomen Jazzliitolle. Sen tukemilla kiertueilla on ollut valtavan iso merkitys sekä musadiggareille eri puolella Suomea että ja etenkin jazzmuusikoille, jotka saavat taloudellisesti edes jotenkin järkevän mahdollisuuden esittää musiikkiaan pitkin rakasta kotomaatamme.
Nimenomaan tämän kiertueen yhteydessä haluan kiittää Jazzliittoa siitä, ettei genrerajoista pidetä turhan tiukasti kiinni. Toki kaikki kiertueilla kuultava musiikki on jotenkin yhteyksissä jazziin, mutta läheskään aina jazz ei ole se tärkein jotain tiettyä yhtyettä määrittävä tekijä. Ydintä ei sovi unohtaa, mutta samalla on hyvä huomata että nimenomaan jazzin ja muiden musiikkien rajoilla tapahtuu musiikkia uusintavia törmäyksiä. Jazz pysyy elossa vaikuttamalla muihin ja vaikuttumalla muista.
Selma Savolaisen johtamaa Selma Juudit Alessandra -yhtyettä en menisi kenellekään väittämään jazzyhtyeeksi. Siinä on niin paljon muuta, ja niin paljon sellaista mikä on genreluokittelun kautta hankala hahmottaa. Jazz häivähtää silloin tällöin Savolaisen laulussa ja Artturi Röngän improvisaatioissa, mutta musiikin kokonaisuudesta tulee huomattavasti useammin mieleen pop/rockmusiikin ja etenkin sen kokeellisen laidan tekijöitä.
Kirjoittavat ihmiset yrittävät usein sanallistaa tällaisia oman tien kulkijoita vertaamalla alalla jo vaikuttaneisiin tekijöihin. Tätä kuluttajan opastamista harjoittaa yhtye itsekin. Nettisivuillaan Savolainen ehdottaa varovasti, että yhtyeen musiikki saattaisi tuoda kuulijan mieleen Kate Bushin, Julia Holterin tai jopa Weather Reportin.
Ja kyllä vain, näin kävi myös Jyväskylän keikalla, mutta vain hetkittäin. Kate Bush häilähti tuolla, täällä taas syntyi hetkeksi Weather Report -fiiliksiä, mutta sekin tarkoitti lähinnä Röngän ja Joe Zawinulin ajoittaista yhteyttä. Ja jossain toisaalla ainakin minä pääsin hyvin samantyyppiseen tunnelmaan kuin David Bowien viimeisen levyn kuuntelussa.
Linkit muihin tekijöihin voivat parhaimmillaan antaa osviittaa, mutta SJA:lle nimien pudottelu ei tee oikeutta. Ainahan musiikki muistuttaa jostakin, kaikki on jo tehty ja niin poispäin (ei muuten ole!), mutta tässä tapauksessa täytyy korostaa yhtyeen omaäänisyyttä.
Kuinkahan monta tuumaussessiota komppipari Joonas Tuuri ja Jesse Ojajärvi ovat pitäneet ennen kuin ovat saaneet sovittua tällaisesta rytmimaailmasta? Ehkäpä kaikki on sittenkin muotoutunut vain soittamalla, mutta oli miten oli, on päästy hyvin omaleimaiseen rytmiikkaan kiinni. Tuurin basso oli välillä efektoitu niin rajoille, että virekin alkoi jo kuulosta oudolta, säröä ja särmää löytyi kotitarpeiksi. Ojajärvi yllätti räjähtävillä lähdöilään, mutta hiljentyminen saattoi olla yhtä äkillistä. Yllätykset ja äkkikäännökset olivat kaksikon normaali, vänkää grooveakin jaksettiin kyllä tarpeen vaatiessa ylläpitää, mutta joka tapauksessa parivaljakon luoma maailma oli jatkuvassa liikkeessä ja hyvin vahvasti elossa.
Basson ja rumpujen ohella yhtye tarvitsi vain Savolaisen ja Röngän koskettimilla luoman synteettisen maailman. Upeasti kiippareiden, analogisen syntikan ja efektivempainten yhdistelmän hallinnut Rönkä oli tällä puolella suvereenisti pääroolissa, olihan Savolaisella ihan tarpeeksi vastuuta laulamisen kanssa.
Jos on yhtyeen sointi omintakeinen, laulu tuo erottautumiseen kosolti lisää apuja. Savolainen on paitsi taitava, myös hyvin harkitseva äänenkäyttäjä. Hän saattaa laulaa herkästi hyvin hauraalla soundilla, ja teräksisen vahvasti niin keski- kuin ylärekisterissäkin. Jokainen biisi tuntui saavan yksilöllisen, juuri sille valitun lauluilmaisun ja soinnin. Mitenkään erityisen kokeileviin tekniikoihin Savolainen ei kuitenkaan ole innostunut, luonnollinen ja luonteva äänenkäyttö mahdottoman monin soundivariaatioin on hänen juttunsa.
Variaatio onkin avainasia SJA:n äänten arkkitehtuurissa. Rytmi ja soundi muuntuvat ja muovautuvat teosten kulussa, koko maailma on liikkeessä, ja jokaiselle kappaleelle on huolellisesti rakennettu ihan oma tunnelmansa.
Selma Juudit Alessandra Jazzliiton kiertueella Jyväskylän Popparissa 2.12.2021. Jazz Jkl Live.
