Taas täytyy kiittää rumpali Joni Leinoa, kun meni viisitoista vuotta sitten keksimään, että juuri Frank Zappan musiikkihan se tietysti sopii paikallisen pizzerian viikonloppumyyntiä siivittämään. Zappan kaupallinen potentiaali Nurmijärvellä ja monessa muussakin paikassa lienee oikeasti ollut (ja on edelleen) aika nahkea, mutta vuosien vieriessä tuntuu vahvasti siltä, että musiikin merkityksellisyys ja sen ainutlaatuisuuden ymmärtäminen tavoittaa aina vaan uusia kuulijapolvia. Marginaalissa ehkä ollaan, mutta niin vahvassa, että Jyväskylässäkin Poppari oli koko lailla täynnä, ja yleisö oli ilahduttavan heterogeenistä. Zappa-veteraanien ohella paikalla oli runsaasti kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä diggareita.
On vain oikein ja kohtuullista, että myös suomalaisilla on yhä edelleen mahdollisuus nauttia korkeatasoisesta Zappa-musiikista livenä. Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast juhlii 15-vuotista taivaltaan pienen kiertueen merkeissä, ja oli jälleen tutun loistokas. Tältä ryhmältä on turha huonoa keikkaa odottaa, mahdoton on mahdotonta. Mutta niinhän se laulaja Antti Koivula totesikin, että ensimmäiseksi yhtye harjoitteli ne vaikeimmat biisit, joten siitä eteenpäin on ollut helpompaa.
Vitsi vitsi. Oikeasti Zappan tuotannossa on tekemistä yhdelle tribuuttiyhtyeellekin loppuelämäksi, sen verran laaja ja polveileva tuotanto on. FZMPB on vetänyt tähän mennessä keikoilla Zappan ”hittejä”, omia suosikkikappaleitaan sekä vuorollaan useammankin levyn kokonaisuudessaan.
Tällä kertaa varsinaisena teemalevynä oli One size fits all, joka ehdittiin kuulla kokonaan jo ensimmäisen setin aikana. Keikka alkoi kuitenkin Peaches en regalia -biisin pikanirvanalla. Tänä vuonna 50 vuotta täyttävän Hot Rats -levyn avainbiiseihin kuuluvan teoksen ytimestä löytyi heti Zappan tavaramerkkisoundi, rockin ja jazzin ja ties minkä sekoitus, jonka FZMPB osaa niin upeasti toteuttaa.
Ja mitäs muuta kaikkea kuultiinkaan, tämmöistä: Call any vegetable, Keep it greasy, Zomby woof ja Montana. Ja tietysti myös yhtyeen nimikkokappale, Apostrophe-levyltä peräisin oleva riemukas St. Alphonzo’s Pancake Breakfast. Ja vielä tietystimmin konsertin encorena oli itsensä Zappan tapaan Allman Brothers -cover Whipping post, hurjan nopeana ja energisenä versiona.
Encoressa Antti Koivula pääsi näyttämään millainen vanhasta soulista suurimmat energiansa saava upea laulaja hän onkaan. Zomby woof oli Koivulalle vähän samankaltainen näytön paikka, muutenhan Zappan musiikissa laulaminen on usein ”laulamista”, lyhyistä irtopätkistä kasattua seremoniamestarin työtä. Virtuoosi Koivula Zappansa kanssa joka tapauksessa on, ja pelkästään jo sanallisen annin kanssa käsittämättömän muistiurakan edessä joka keikalla.
Muutoin bändin kemia on tismalleen ennallaan. Kaikki lähtee rumpali Joni Leinon väkevästä työstä, jatkuvasti muuntuvasta ja erittäin haastavasta rytmimateriaalista sekä Antti Kivimäen yhtä lailla fyysisestä, kaiken elossa pitävästä bassotoiminnasta. Siihen päälle kelpaa rakentaa Zappa-soundia puhaltimien, Iikka Kotajan kiippareiden ja Olli Karin marimban voimin. Ehkä yksi asia kemiassa on hieman liikahtanut vuosien saatossa: Mikko Enqvistin kitarointi on kerta kerralta vakuuttavampaa, ainakin minä olin kuulevinani ihan uudentasoista auktoriteettia soolojen täydellisessä muodonnassa.
