PLOP Viitasaaren Miekkaniemessä

702
lukukertaa
PLOP Miekkaniemessä: silmät kiinni ja täysillä!
PLOP Miekkaniemessä: silmät kiinni ja täysillä!

Free jazz on hienoa livemusiikkia. Taika on siinä ettei kuulija voi kovinkaan pitkälle ennakoida mitä tuleman pitää, eivätkä soittajatkaan loputtomiin, vaikka heillä onkin laajempi kokemuspohja sekä asiasta yleensä että tietysti omasta jutustaan.

Free jazz ei suinkaan ole aina eikä nykyään edes useimmiten hatusta vedettyä ja yhdessä improvisoitua musiikkia, vaan säveltäminen on tullut voimakkaasti genren alueelle. On siis täysvapaata freetä, jonka senkin on parempi perustua vahvaan yhteispeliin, ja vahvemmin ennalta strukturoitua freetä, jonka puolestaan on parempi maistua vapaalta. Improvisoinnilla on kuitenkin aina vahva osuus, vaikka lähtökohdat olisivatkin ennalta selvät, ja sovittuja tai sovitettuja kiintopisteitäkin olisi matkan varrelle sijoitettukin.

PLOP-yhtyeen voi huoletta laskea free jazzin genreen, mutta sillä on vankat sävellykselliset lähtökohtansa. Kun perusta on hyvin rakennettu, irtiottoihin on helppo ja huoleton lähteä.

Sattuma tai ei, mutta minusta oli kovasti sopivaa, että huikealla intensiteetillä koko keikan soittanut basisti Ville Herrala oli sijoittunut ryhmän keskelle. Nimittäin Herrala oli keskipiste myös soitannollisesti, ja koko PLOP-kemia tuntui rakentuvan hänen ympärilleen. Saksofonisti Mikko Innasen ja rumpali Joonas Riipan oli sekä helppoa että turvallista ottaa suurempia vapauksia, vaihdella soittimia lennosta ja vähän hassutellakin.

Innasella oli tällä kertaa mukana baritoni- ja alttosaksofonit sekä pöydällä kasa lelusoittimia, pillejä, huiluja ja kilkuttimia. Riipalla oli kassissaan monenlaista perkussiivista, Innastakin enemmän niitä lelusoittimia, ja rumpusettiä tulikin preparoitua monenmoisella tavaralla. Selän takaa löytyi vielä akustinen piano, jota Riippa veteli sekä perkussiivisella mitäsattuu-tyylillä että Cecil Taylor -rimpsutuksilla.

Illan vaikuttavimpia hetkiä oli Innasen polvillaan soittama, baritonin sointimahdollisuuksia hellästi luodannut tutkielma. Alttopuolella ykköseksi taisi nousta George Gershwinin I got rhythm -ikivihreän pohjalta luotu uusi ja ihmeellinen musiikillinen maailma, joka PLOPilla oli tietysti We got rhythm. Siinä rytmiä totisesti riitti, syke oli vimmaisa. Herralan basso tykytti järkyttävässä tempossa, Riippa paukutti vimmoissaan löylyä, ja Innanen iski putkessa hurjaa sooloa, milloin lähempänä boppia, milloin rehevissä free-huuruissa.

PLOP oli hyvä esimerkki myös siitä, miten free jazz nykyään usein on tavallaan genretöntä musiikkia. Se ei suinkaan ole itsensä toteuttamista punaisena puhkuen ja atonaalisesti töräytellen, vaan se voi sulkea sisäänsä kaikki aiemmat jazzin genret, ja vielä syntymättömätkin, sekä syleillä lämpimästi myös mitä tahansa muuta musiikinlajia.

Näin myös PLOPin keikalla liki kaikki on mahdollista. Kuulijalle se on aina antoisa ja kutkuttava tilanne.

PLOP
Mikko Innanen
Ville Herrala
Joonas Riippa
Miekkaniemi 24.11.2012