Ranskalais-espanjalainen Trio Chaud saapui pitkällä Suomen ja Baltian kiertueellaan myös Äänekoskelle. Kaupungintalon mainiossa salissa päästiin jälleen kerran nauttimaan tuottaja Charles Gilin tarjoilemaa improvisaatioherkkua.
Erikoista lauantaisen konsertin yleisössä oli suuri lasten ja nuorten osuus. Tämä selittyi paikallisen musiikkiopiston ja kaupungin kulttuuritoimen yhteistyöllä tilaisuuden järjestelyissä.
Nuorten mukana tunnelma oli mehevä. Reaktioista näki miten iso osa näistä musikantinaluista kykeni lähtemään ranskalaisten kujeilevaan improvisaatioon mukaan täysin avoimella asenteella.
Trio Chaud on rajatonta menoa. Laulava sellisti Didier Petit on virtuoosi, joka pystyy soittamaan mitä vain. Omaan taiteeseensa hän syöksyy pelotta juuri tältä pohjalta. Mikä tahansa aikaisemmista musiikeista kelpaa Petitille innoitukseksi ja lähtökohdaksi. Trio Chaudin kohdalla se voi olla esimerkiksi klassista, kansanmusiikkia, chansonia tai rockia.
Samalla on kuitenkin varmaa, että Petitin ja kumppanien käsittelyn jälkeen lähtökohdat unohtuvat. Trio Chaud vie kuulijat ainutlaatuiselle musiikkimatkalle. Neljän vuoden olemassaolonsa aikana yhtye on löytänyt yhteisen kielen ja mielen.
Ryhmän kaksi instrumentalistia, Petit ja rumpali Edward Perraud, synnyttävät kovalla touhuamisellaan vaikutelman paljon isommasta ryhmästä. Petit’n perinteinen arco-soitto on väkivahvaa, mutta sittenkin vain pieni osa hänen repertuaaristaan. Jo jousenkin kanssa löytyy uutta teknistä innovaatiota, sormisoitolla hän matkii jazz-basson tehtäväkuvaakin, mutta ennen kaikkea sello saa hyvin perkussiivisen roolin. Krouvi kohtelu saa välillä jo pelkäämään soittimen kestävyyden puolesta, kun Petit oikein innostuu tukemaan Perraudia rytmityspuolella.
Vaikka tuskinpa kukaan muu osaisi keksiä Perraudin erikoisemmin tarvitsevan tukemista. On se vaan aika hillitön rytmiveikko! Nämä parhaat vapaan puolen lyömäsoittajat ovat fantastisia siinä, ettei heidän koko konsertin aikana tarvitse turvautua patenttiratkaisuihin, koko ajan syntyy uutta tapaa pitää rytmiä elossa ja värittää yksityiskohtia.
Perraudin spesiaaliosaamista on runsas säveltasollinen soittaminen. Rumpukalvoista, lautasista ja kelloista Perrraud taikoo esiin soivaa pintaa. Lautasia voi siis mainiosti soittaa jousella, ja muualta löytyy nuottiviivastolle kelpaavaa ääntä kapuloilla, tikuilla tai malleteilla rapsuttamalla tai työntelemällä.
Lucia Recio laulaa koko ruumiillaan, kaikki liikkuu musiikin mukana, koko nainen, eleet, ilmeet. Äänekoskella mentiin kokonaan ilman vahvistusta, ja vaikka etukäteen oli huolta Recion äänen rasittuneisuudesta, rento espanjalaislaulaja pärjäsi mainiosti ranskalaistensa kanssa. Reciolla kokeelliset tekniikat, kurkkulaulut ja muut murinat, yhdistyvät poikkeuksellisen luontevasti normaaliin peruslaulamiseen. Recio osaa olla myös hyvin emotionaalinen, pelkistetty ja paljas.
Myös Petit pärjäisi laulajana, niin vakuuttavaa hänen tykityksensä oli Léo Ferrén chansonissa. Toinen kohokohta oli Recion ja Petit’n kaksinpuhelu Billie Holidayn Don’t explain -klassikossa. Recio kuulasteli korkealta espanjaksi, Petit vastaili englanniksi hyvin pehmeästi, hyvin rauhallisesti. Postmodernia sävyäkin siinä saattoi halutessaan kuulla, mutta yhtä hyvin esitys toimi rehellisenä ja tunteellisena kaunoiluna.
Trio Chaudista puhuttaessa huumoria ei voi sivuuttaa. Huumori on ranskalaisen älykästä lajia, salamannopeaa ja ei-osoittelevaa, joten ryhmän jokainen improvisaatio tai musiikillinen matka on yhtä aikaa sekä täysin vakavasti otettava että hillittömän hauska.
Trio Chaud
Lucia Recio (laulu)
Didie Petit (sello, laulu)
Edward Perraud (rummut)
Äänekosken kaupungintalo
26.3.2011 klo 17
Vapaat Äänet -kiertue
