Tampere Jazz Happening on vakiinnuttanut paikkansa jazz/improfestivaalien kärjessä, maailmanlaajuisesti. ”One of the five festivals in Europe that count”, faktan muotoili kitaristi Hasse Poulsen spiikissään.
Hienoa Happeningissa on uskallus ottaa yhä vain riskejä. Peloton ohjelmapolitiikka tuottaa toki laadun tempoilua, mutta näin päästään mielenkiintoisempaan festivaaliin kuin luottamalla vain varmoihin valintoihin.
Vuoden 2010 Happeningistä tämän kirjoittaja muistaa pisimpään James Carterin, Das Kapitalin, Mikkonen, Ounaskari & Jorgensen -trion sekä Sound & Furyn vahvat esiintymiset.
Festivaalin ulkoasu oli tänä vuonna ärhäkän taisteleva. Barrikadijazzia olisivat saaneet kaikin mokomin edustaa muutkin kuin monikansallinen Das Kapital ja kotimainen Bad Ass Brass Band.
Yleisömenestys oli jälleen hyvä, loppuunmyytyjä tilaisuuksia oli useampikin. Paha enää puhua marginaalimusiikista, kun tällainen väenpaljous vaeltaa vuosittain Pakkahuoneelle sanan ääreen…
Donkey Monkey
Jazzmob
James Carter & John Medeski
Pakkahuone perjantai 5.11.
Perjantai-illan huipensi saksofonisti James Carter. Carter pitää kaikkien soittimiensa rajoituksia pilkkanaan, tällä kertaa siis sopraano-, tenori- ja baritonisaksofonien, muttei koskaan briljeeraa tyhjiä. Soitossa on tunnetta ja tuskaa, Carter soittaa suoraan ihmisille.
Muusikkona Carter on kuin David Murrayn rasavilli pikkuveli. Yhteistä miehille on ilmaisu- voimainen soundi ja vahva emootio.
Väittäisin että juuri tämä yksittäinen keikka avasi korvia ja voitti uusia ystäviä jazzille. Paikalla oli paljon nuortakin yleisöä, ja nyt kuultiin miten syvään hurmokseen ja korkeaan veisuun voi jazzissa päästä kun taito ja tunne yhdistyvät optimaalisti.
Tosin täytyy sanoa, että tämä hurmos koski ennen kaikkea Carteria, sillä yhtye oli lievästi sanottuna epätasainen.
Carterin yhtyeen toinen tähti on Hammond B-kolmosta kurittava John Medeski. Tässä yhteydessä Medeski ei ole niin kokeileva kuin omassa yhtyeessään, ja oli Tampereella kunnolla esillä oikeastaan vain sooloissaan. Ne olivatkin sitten medeskimäisen uskomattomia, yhtä aikaa komplekseja, kieroja ja kulkevia.
Samansuuntaisesti kävi rumpali Lee Pearsonin kanssa. Hän oli melkoisen huima sooloissaan, suorastaan akrobaattinen tempuissaan, mutta muiden taustalla miehen normikomppaus oli rutiininomaisen tylsää. Basisti Ralph Armstrong oli aluksi hukassa kontran kanssa, mutta lämpeni sentään ensimmäisen sähköbassosoolonsa jälkeen.
Carter tuntuu valinneen muusikkonsa yksilötaitojen mukaan. Joukkueeseen sitoutuminen ja kollektiivinen luovuus oli tällä porukalla ongelmallisempaa.
Carteria edeltäneet bändit eivät ihmeitä tarjoilleet. Donkey Monkey oli ranskalais-japanilainen kahden naisen yhteisyritys: pianoa, rumpuja, laulua, elektroniikkaa. Duon aloitus lupasi rohkeita seikkailuja, mutta eväät loppuivat kesken. Yritys laantui mieli- kuvituksettomaan rumputyöhön ja läppäripyristelyjen vähäiseen antiin.
Norjalainen Jazzmob oli jo piristävämpi tapaus. Tampereen konstekstissa se oli perusjazzia, mutta erittäin hyvillä energioilla, positiivinen mieli tarttui. Sekstetti on kokoonpanoltaan perinteinen kolmen puhaltajan ja komppikolmikon kooste, mutta vaihtelua tulee sekä pianistin että basistin liikkumisesta akustisen ja sähköisen soittimen välillä. Puhallinsolistit tekivät kaikki hyvää työtä, ja erityisesti tenorisaksofonisti Gisle Johansen oli vinhalla menopäällä.
Das Kapital
Juhani Aaltonen Quartet
Mostly Other People Do the Killing
Pakkahuone lauantai 6.11. klo 14
Lauantain iltapäiväkonsertin aloitti Das Kapital. Saksofoni, rummut, akustinen kitara riittivät päivän valloittavimpaan esitykseen. Punaisena lankana kulki Hans Eislerin musiikki eri aikakausilta DDR:ään asti. Aina tuntui kuvioissa pyörivän myös muuan Bertolt Brecht, ja Solidarität soi ratkiriemukkaana versiona…
Hillitty saksofonisti Daniel Erdmann, hillitön kitaristi Hasse Poulsen ja umpihullu rumpali Edward Perraud soittivat ihastuttavan konsertin. Freetä marssin tahtiin ynnä muuta vakavaa hauskaa, sekoilua ja selkeitä sepitteitä tarjoili Das Kapital, ja valaisi marraskuisen iltapäivän.
Mainio oli tunnelmaltaan myös saksofonisti Juhani Aaltosen uuden kvartetin konsertti. Ikä alkaa jo Aaltosta painaa, mutta vanhoja viisaita on aina hyvä kuulla. Yhtyeessä kohtaavat mielenkiintoisesti suomalaisen jazzin ensimmäiseen modernistisukupolveen kuuluvat Aaltonen ja rumpali Reiska Laine sekä keskipolven palkitut muusikot, pianisti-harpisti Iro Haarla ja basisti Uffe Krokfors. Kvartetti edustaa kiehtovalla tavalla suomalaista näkökulmaa jazzin ”spirituaaliteettiin”, niin keskittynyttä ja tiheän tunneilmaisun varaan rakennettua musiikki on.
Iltapäiväkonsertin viimeisen esiintyjän myötä fiilis hieman lässähti, sillä amerikkalaisessa Mostly Other People Do the Killing -yhtyeessä ylivoimaisesti parasta oli nimi. Jälleen aloitus lupasi jotakin mielenkiintoista, kun New Orleans ja free jazz kohtasivat. Ja jälleen eväät loppuivat pahasti kesken. Bändin voimakaksikon, saksofonisti John Irabagonin ja trumpetisti Peter Evansin vuorosooloilu oli pitemmän päälle kovasti tasapaksua. Suurimman työn bändin tuhoamisessa teki kuitenkin rumpali Kevin Shea, joka oli roudannut sähkörummustoa lavalle aivan turhaan, ja perussettiä vivahteettomasti kolatessaan tylsytti musiikista viimeisenkin terän.
Marc Ribot Sunship
Tin Hat
Dave Holland Quintet
Pakkahuone lauantai 6.11. klo 20
Loppuunmyyty pääkonsertti vaikutti etukäteen todella kovatasoiselta. Lupauksia ei kuitenkaan aivan onnistuttu lunastamaan.
Aluksi Marc Ribot teki Coltranen musiikista risuaitaa. Kyytiin oli vaikea päästä, ja kiinnostuskin siihen hävisi pian, sen verran ei-kommunikatiivista Ribotin dekonstruktio oli.
Täysamerikkalaisen pääkonsertin keskimmäinen oli mielenkiintoinen tuttavuus. Täysakustisen Tin Hatin tenho perustui erikoiseen soitinnukseen ja musiikin rajattomuuteen. Kun muusikot osaavat, genrejaotteluilla ei ole merkitystä. Viulu, klarinetti, harmonikka, kitara loivat Tin Hatin lyhyissä kappaleissa ehjiä, puhtaita tuokioita. Viulisti Carla Kihlstedt myös lauloi kauniisti, mutta jo pelkässä musiikissa oli runoutta.
Wolverhamptonin suuri poika Dave Holland voitaneen nykyään laskea amerikkalaiseksi hänetkin. Basisti itse on äänestetty useamman kerran maailman parhaaksi mm. Down Beat -lehden polleissa, ja samaa sarjaa on ollut hänen akustisen yhtyeensä kisamenestys. Kuultiin siis todistetusti huipputasokasta jazz-suorittamista, mutta samalla musiikki kallistui huipputason tavanomaisuuden puolelle. Kenenkään työssä ei sinänsä ollut mitään huomautettavaa. Nate Smith on hieno rumpali, ja bändin puhaltajat taidoiltaan aivan upeita soittajia. Nyt vain jäi sellainen vaikutelma, että ainoastaan Hollandilla itsellään oli oikeasti intohimoa musiikintekemiseen, muut muusikot olivat vain hänellä töissä.
Mikkonen-Ounaskari-Jorgensen
Sound & Fury
Ricky-Tick Big Band
Pakkahuone sunnuntai 7.11.
Sunnuntain konsertissa pianisti Samuli Mikkonen, laulaja/trumpetisti Per Jorgensen ja rumpali Markku Ounaskari veivät matkalle suomalais-ugrilaisille alkulähteille, parhaimmillaan peräti Udmurtiaan asti. Keskittynyttä ECM-jazzia rikasti Jorgensenin omalaatuinen huumori. Laulaa mies olisi voinut enemmänkin, mutta yleisön houkuttelu ugrikuoroksi onnistui ihan tuosta vaan.
Uusi Sound & Fury on esiintynyt tänä vuonna liki kaikilla suomalaisilla festivaaleilla ”that count”, listalla ovat ainakin Kerava, Raahe ja nyt Tampere. Harjoitus tekee mestarin myös free-kieliopin pohjalta, sillä nyt kuultiin bändin tähän asti vakuuttavin keikka. Edward Vesalan näyt oli tälle kokoonpanolle muotoillut Iro Haarla. Orkesterissa oli mukana sekä vanhoja Vesalan luottomiehiä että nuoria kykyjä. Eetun musiikissa on yhä raakaa voimaa.
Sunnuntai-iltapäivän päättänyt Ricky-Tick Big Band oli Valtteri Pöyhösen johdolla sekin mainiossa iskussa. Treenattu on ja kovasti, iso bändi sykkii ja svengaa hienosti. Vaan mitä se teki Tampereen päälavalla, uuden musiikin ja improvisaation pyhätössä? Big band -swingin jälkeen ensi vuonna Dallapé?
Paremmin festivaalin henkeen sopivaa isoa orkesteria oli mahdollisuus ihmetellä päätösklubilla. Balkana on muotia, mutta Bad Ass Brass Bandilla on hauska oma ote, se on todellinen kyläjuhlabändi, joka toimii niin lavalla kuin kadullakin.
Tampere Jazz Happening 4.-7.11.2010
