UMO lanseerasi yleisötyön tunnustuspalkinnon

1414
lukukertaa
Kuva: Stefan Bremer.

Uuden Musiikin Orkesteri UMO tuottaa vuosittain julkisten konserttiensa lisäksi kymmeniä yleisötyötapahtumia, kuten koululaiskonsertteja, työpajoja ja seniorikonsertteja. Esimerkiksi vuonna 2012 järjestettiin yhteensä 40 yleisötyötapahtumaa, mm. 3 vanhainkotikonserttia, 5 seniorikonserttia, 7 koululaiskonserttia sekä 10 työpajaa, jotka tavoittivat yhteensä 5727 henkilön yleisön.

Yleisötyön tarkoituksena on lisätä UMOn toiminnan saavutettavuutta erityisryhmien parissa. Elävän musiikin kautta pyritään edistämään ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Lasten ja nuorten parissa tehtävän yleisötyön tarkoitus on levittää musiikin ja instrumenttien tuntemusta sekä tarjota vaihtoehtoja kulutuskeskeisen kulttuurin rinnalle.

Ensimmäinen yleisötyön tunnustuspalkinto myönnetty musiikinopettaja Stina Myllykselle

UMO on lanseerannut uuden, vuosittain jaettavan yleisötyön tunnustuspalkinnon. Palkinto annetaan henkilölle tai taholle, joka on ansioitunut UMOn sääntöjen mukaisen toiminnan, kuten kulttuurin ja säveltaiteen edistämisessä.

Ensimmäinen tunnustuspalkinto on myönnetty musiikinopettaja Stina Myllykselle, joka toimii UMOn kummiorkestereiden Vuosaari Junior Big Bandin ja Krunikka Star Big Bandin kapellimestarina. Myllys on tehnyt mittaamattoman arvokasta työtä yli kahden vuoden ajan UMOn kummikoulutoiminnan eteen.

– Stina Myllys on nähnyt paljon vaivaa sekä uhrannut omaa aikaansa edistääkseen big band -kulttuuria lasten ja nuorten parissa. Myllyksen intohimoinen tapa tarttua asioihin sykähdyttää sekä yleisön, että yhteistyökumppanin, UMOn toimitusjohtaja Eeva Pirkkala perustelee.

Palkinto ja siihen liittyvä stipendi luovutetaan Myllykselle UMOn ja Jorma Kalevi Louhivuoren The New Way -konsertissa Helsingin Vuotalossa torstaina 26. syyskuuta.

UMO ja Pop & Jazz Konservatorio yhteiskeikoilla Itä-Helsingin kouluilla 9.-13. syyskuuta

UMO ja Pop & Jazz Konservatorio ovat käynnistäneet yhteisen yleisötyöhankkeen, jonka tavoitteena on kannustaa lapsia ja nuoria musiikin pariin sekä mahdollistaa musiikkiharrastus tasapuolisesti kaikille lapsille, matalalla kynnyksellä.

Viikolla 37 (9.-13.9.) UMO ja Pop & Jazz Konservatorio järjestävät viidellä Itä-Helsingin peruskoululla yhteiset koulukonsertit. UMOn konserttien yhteydessä esiintyvät Pop & Jazz Konservatorion Junior Big Band, PJK Big Band tai yhteistyökoulun bändipajayhtye.

Konserttien jälkeen Pop & Jazz Konservatorion puhallinopettajat järjestävät halukkaille oppilaille soitinkokeilumahdollisuuden ”Tule ja tööttää!” -hetkissä. Innostuneet ja lahjakkaan oloiset lapset saavat konservatorion opettajien toimesta myöhemmin maksuttoman esittelysoittotunnin, ja jos kiinnostus soittamiseen syttyy, määräajaksi myös lainasoittimen.

Konserttiviikon tarkoituksena on tarjota lapsille mahdollisuus tavanomaisempien soittimien lisäksi tutustua myös puhallinsoittimiin.

Koululaiskonsertit Itä-Helsingin kouluilla:

Ma 9.9. klo 9 Myllypuron ala-aste: UMO ja Pop & Jazz Konservatorion Junior Big Band
Ti 10.9. klo 9 ja 10.30 Kallahden peruskoulu: UMO
Ke 11.9. klo 9 Aurinkolahden peruskoulu: UMO, lämppärinä Rockin’ Wheels, Aurinkolahden bändipajan 12-vuotiaiden oppilaiden yhtye
To 12.9. klo 9 Mellunmäen ala-aste: UMO, lämppärinä Seurahuone Band
Pe 13.9. klo 9 Keinutien ala-aste: UMO, lämppärinä PJK Big Band