Suovanlahden kylä Viitasaaren laitamilla Vesannon rajoilla on touhukas paikka. On sonniyhdistystä ja juhannustapahtumaa, ja nyt kolmatta vuotta pieni jazzfestivaali. Paikallisten puuhamiesten aloitteesta syntynyt musiikkitapahtuma on saanut mukavasti tuulta siipiensä alle kun Viitasaarelle asettunut läänintaiteilija Ilkka Rantamäki on antanut asiantuntemuksensa ja kontaktinsa festivaalin käyttöön.
Traktorijatzit kerää kokoon paitsi kyläläiset, myös suuren joukon lähialueen mökkiläisiä. Jos taso pysyy näin kovana jatkossakin, musiikinystäviä alkaa tulvia Suovanlahdelle väkisin myös kauempaa.
Amerikkalaista ja suomalaista huippujazzia kuultiin tänä vuonna kahtena päivänä, joista ensimmäisen pääsin onnekseni kokemaan. Parisatahenkisen yleisön kansoittama perjantain konsertti alkoi innokkaan folk-trubaduurin pohjustuksella, ja sitten pääsi asiaan kitaristi Ilkka Rantamäen New Shades of Blues -ryhmä.
Aiemmin tällä nimellä on soittanut kolmikko Rantamäki, basisti Petri Jaakonaho ja rumpali Jaakko Tabell. Suovanlahden keikalla kokoonpano oli monta astetta nimekkäämpi, sillä Rantamäki sai nyt tukea trumpetisti Verneri Pohjolalta ja rumpali Olavi Louhivuorelta.
Rantamäki on visioinut omalaatuisen ambient/jazz/impro-seoksen: avaruudellisissa sfääreissä kelluttelua, kuulaita äänimaisemia, rauhallista improvisointia, perkussioiden sämpläystä ja kerrostamista. Ryhmä malttaa kuunnella ja katsella toisiaan, edetä rauhallisesti ja painokasta sanottavaa hakien. Ei mitään tyhjänpäiväistä ambienthöttöä todellakaan.
Ovelinta särmää noin kelluntamusiikin kannalta musiikkiin tuo Rantamäen uusi blues-näkemys. Vaikka kitarasta irtoaa useimmiten kireänkauniita, pitkiä linjoja, yllättäen myös rajumpi bluesvenyttely istuu kokonaisuuteen. Ensin puhuivat vastakohdat, ja lopulta sähköblues ja ambientjazz sulautuivat tyylikkäästi.
Verneri Pohjola soitti Suovanlahdella kuin hyvien ystävien keskellä ikään. Musiikinteko oli jotenkin täysin paineettoman ja pinnistelemättömän oloista, Suovanlahden sorsien ja pikkukosken säestämänä trumpetti soi kauniimmin kuin missään.
Ehkä kokoonpanon tuoreus vielä näkyi: kolmikko soitti hyvin keskittyneesti ja vähän varpaisillaankin. Jos yhteistyö jatkuu, rentous ja hymy löytyvät varmasti vielä nekin.
Viime maaliskuussa Helsingissä ja eri puolilla Keski-Suomea esiintynyt rumpali Ari Hoenig oli odotettu vieras nyt toisella Suomen-matkallaan. Noilla talvisilla keikoillaan Hoenig näytti miksi häntä pidetään yhtenä mielenkiintoisimmista jazzrumpaleista tällä hetkellä. Kesä oli näköjään rauhoittanut miehen, sillä ote oli nyt monta pykälää iisimpi.
Yhä riitti Hoenigin työssä ihasteltavaa. Silloinkin kun Hoenig soittaa sekä hiljaa että hitaasti, hän näemmä pystyy värittämään soittoaan rajattoman tuntuisesti. Mielikuvituksella ei ole rajoja, eikä rumpusetin mahdollisuuksillakaan näköjään.
Hoenigin trion toinen voimahahmo oli kitaristi Jonathan Kreisberg. Teknisesti huippunäppärä Kreisberg on kehittänyt erottuvan oman tyylinsä, joka toki lähtee ihan perinteisestä kitarajazzista, mutta vie sitä tinkimättömästi eteenpäin. Hieman nypläämiseksi soitto välillä tuntuu menevän, mutta kyllä tekemisen intensiteetti ja intoutuneisuus voittavat toisteisuuden, ja siten tasapaksuudesta ei lopulta ole tietoakaan.
Taka-alalla viihtyvä basisti Orlando LeFleming täydensi tämän huipputrion, joka kallistui lähes kamarijazzin puolelle, kun Hoenig ei nyt innostunut irrottelemaan. Auringon laskiessa heinäkuinen ilta kylmeni nopeasti, mutta lavalta hehkui lempeä, laakea lämpö.
Traktorijatzit 14.7., Suovanlahti, Viitasaari.
