Jyväskylä Big Band on satsannut viime vuosina voimakkaasti sävellystilauksiin. Säveltäjiksi ovat valikoituneet etupäässä nuoret suomalaiset ja etenkin keskisuomalaiset tekijät. Valittu linja on osoittautunut hyväksi ja hedelmälliseksi.
”Ensikäsityksiä – kantaesityksiä” -sarjan kolmannessa osassa kuultiin uudet teokset neljältä säveltäjältä: Esa Onttoselta, Jarkko Hakalalta, Joona Toivaselta ja Samuli Mikkoselta.
Kantaesitysten lisäksi soitettiin muutama vanhempi JBB:n tilaama teos. Näitä olivat Markku Rinta-Pollarin, Matti Laukkasen, Joona Toivasen ja Kari Ikosen sävellykset. Omien tilausteosten lisäksi JBB oli tätä konserttia varten harjoittanut esityskuntoon viimekesäisen Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailun ykkös- ja kakkospalkitut teokset, jotka olivat Pessi Levannon The golden house of Samarkand ja Veli-Matti Halkosalmen Kaiku.
Siltasali oli kokolailla täynnä ja fiilis oli juhlava, aluksi jopa aavistuksen jäyhä. Vaikka soittajat ottivat homman tiukasti ja totisesti koko ehtoon ajan, tunnelmaa kuitenkin kevensivät Merja Lahden kepeät, mutta silti hyvin informatiiviset kuulutukset. Jyväskylässähän onkin poikkeuksellisen hyvä tilanne, kun Lahden monilla festivaaleilla kehittynyttä rautaista ammattitaitoa päästään hyödyntämään myös näin yksittäisissä konserteissa.
Väliajan jälkeen paljastui että Siltasalissa todellakin juhlittiin, paitsi JBB:n hienoa kantaesitysprojektia, myös Joona Toivasen trioa. Yhtye sai nimittäin tilaisuudessa Jyväskylän kaupungin kulttuuripalkinnon vuodelle 2006. Joona Toivanen oli pokkaamassa palkintoa, ja soitti sen jälkeen kahden oman sävellyksensä solistina.
Jyväskylä Big Bandin profiilia kohottaa eniten sen kunnianhimoinen tilausohjelmisto, ja heti seuraavaksi orkesterin hyvät solistivoimat. JBB on kutsunut eteensä hyviä vierailijoita, ja myös oman kaupungin soittajista on löytynyt aina vain uusia nimiä suomijazzin huipulle.
Tällä kertaa kaikki solistit olivat juuri näitä omia kovia nimiä. Illan solisteista Kalevi Louhivuori oli innostavin, trumpetti ja flyygelitorvi soivat nuoren muusikon käsissä vaikuttavasti. Toki myös konkari Markku Rinta-Pollari hoiti oman osuutensa mahtavalla rutiinilla. Illan muita sooloilijoita olivat mm. Joona Toivanen sekä nuorempi pianistikollegansa Anni Kiviniemi, saksofonisti Pekka Seppänen ja kitaristi Juhani Syrjälä.
Siltasalissa pääsi kuitenkin käymään niin, että konsertin tärkeys JBB:lle näkyi jollakin tapaa solistisissa osuuksissa, yhtään todella vapautunutta tai intoutunutta irtiottoa ei päästy kokemaan.
Big band on tietysti formaattina hankala vapauksiin ja innostumisiin. Koneisto on iso ja ennalta treenatut rakenteet sementtiin valettuja. Solisti on omillaan, joutuu lietsomaan ihan yksin itsensä hurmokseen jos sinne nyt ylipäätään on pyrky.
Solistisella puolella big band -musiikin suurin uhka onkin ”virkamiesjazz”: solisti jää usein ison koneiston väistämättömän jähmeyden vangiksi. Tämä ei missään tapauksessa ollut tämän konsertin ongelma mitenkään erityisesti, onpahan vain alan yleinen hankaluus.
Sen sijaan olisi ihan oikeasti mukava kuulla tällainenkin vaativa ohjelmisto rennommissa merkeissä. Minun ihannemusiikissani näkyy musiikinlajista ja kontekstista riippumatta AINA että soittaja oikeasti nauttii soittamisesta.
Nimiä mainitsematta, on ollut useinkin lievästi rasittavaa seurata joidenkin huippubigbandien esiintymisiä, kun ollaan aina niin ”vakavia” ja ”professionaaleja”, silloinkin kun musiikin sisältö suorastaan pakottaisi iloiseen ilmeeseen. En tiedä yritetäänkö siinä kopioida vakavasti otettavaa esiintymisen tapaa taidemusiikin puolelta. Minun mielestäni isot orkesterit niin vakavan kuin kevyenkin puolella tarvitsisivat jonkinlaista henkistä valmennusta esiintymistilanteisiin. Lyhyesti: silloin kun musiikissa on iloa, se pitää näkyä myös soittajien kasvoilta ja kehon liikkeistä.
Sivupoluilta takaisin Jyväskylä Big Bandiin. Kantaesityskonsertti oli ohjelmaltaan jälleen kerran erinomainen kooste, heikkoa lenkkiä oli turha hakea. JBB:n tilaustöistä syntyisikin laadukas ja edustava levyllinen uutta suomalaista big band -musiikkia, sellainen joka olisi täysin vertailukelpoinen UMO:n Sauna palaa! -projektin kanssa.
Konsertin avauksena kuultiin Markku Rinta-Pollarin AiluTulia. Se lähti varovasti käyntiin Osmo Blomqvistin vispiläkompilla, ja siitä tämä mietteliäs teos nousi erinomaisen kehittelynsä ansiosta konsertin kiehtovimpien joukkoon.
Vellu Halkosalmen kisamenestyjä Kaiku oli illan populaareinta antia. Halkosalmessa olisi aineksia elokuvasäveltäjäksi, niin tarttuvia teemoja ja napakkaa sointia hän saa aikaan.
Esa Onttosen A face you can trust jatkoi elokuvatunnelmissa vai menikö vinhassa Batman-henkisyydessään peräti tv-viihteen puolelle. Juhani Syrjälän kitarasoolon myötä big band syttyi messevään rokkaukseen ja riemukkaaseen draiviin, ja lopulta ”clap your hands everybody” toteutettiin tällä kertaa hauskasti orkesterin puolella. Puolenyön aikaan Jazz Barissa meno olisi ollut epäilemättä vielä piirua pirteämpi.
Jarkko Hakala oli kirjoittanut kapellimestarille vuolaat pahoittelut, joissa pyydettiin anteeksi vähän kaikkea korkeista puhallinstemmoista printterin huonoon musteeseen. Hakalan hupaisa saate päätyi oivaltavasti kuulutukseksi asti. Vaan turhaan Hakala pahoitteli. JBB:n säveltäjänä aiemmin peräti oman konsertillisen verran kunnostautuneen Hakalan teoksissa on aina ideaa. Tällä kertaa ehkä yhteen teokseen liikaakin, sillä sinänsä melodisen miellyttävä teos jäi ensikokemalla hajanaisiksi kuviksi.
Minulle illan kohokohta oli ensimmäisen setin päättänyt Matti Laukkasen argentiinalaisviruksen maustama teos. Kohtalonomainen ja kompleksi teos oli konsertin dramaattisinta antia, ja kunnon loppunousukin koettiin JBB:n upeasti toteuttamassa huipennuksessa. Juuri näin isoa orkesteria pitää käyttää!
Toisen setin teoksista Joona Toivasen ”About a fish” hengitti luontevasti, muttei sittenkään kovin erottuvasti. Heti perään kuultiin toinenkin Toivanen, vanhempaa tuotantoa edustava ”Vuoksi”, joka maistui omemmalta. Sen seesteisyys oli aluksi hengeltään hyvinkin lähellä Joona Toivanen Trio -musaa, mutta Kalevi Louhivuoren ja Joonan oman soolon jälkeen loppu kehkeytyi rikkaaksi, värikylläisesti soivaksi tekstuuriksi.
Samuli Mikkosen Murehista muovaeltu on pianotrioversiona tuttu KOM-live-levyltä. Nyt kuultiin big band -version kantaesitys, joka osoitti että Mikkosen suomalainen melankolia soi vavahduttavasti myös isolla orkesterilla. Tämä, kuten myös ja etenkin Mikkosen viimeaikaiset työt 7 Henkeä -ensemblen parissa heittävät mielen pohjalle pientä odotusta Samuli Mikkosen sävellyskonsertista myös sinfoniaorkesteri-ympäristössä.
Kari Ikosen Peikkola, aikanaan Sardiniassa sävellyskilpailun voittanut teos, oli jälleen kerran säväyttävää kuultavaa. Särökitara & sähköbasso -aloitus johdatteli vinkeästi melkoiseen väri-iloitteluun. Peikkola pisti kaikki soittajat pinteeseen, sillä Laukkasen tavoin Ikonen osaa ottaa bändistä irti kaiken mitä saatavilla on.
Pessi Levannon The golden house of Samarkand ei nimestään huolimatta ollut mitenkään leimallisen etnoa tai itäistä meininkiä. Vienossa teoksessa Levannon kokemus sovittajana tuli hienosti esille, orkesterin hunajaista sointia Kalevi Louhivuoren soolon taustalla oli ilo kuunnella.
Jyväskylä Big Bandissa on hyvä tekemisen meininki. Taso on viimeisen kymmenen vuoden aika noussut vakaasti, ja nykyään orkesteri on soittajistonsa puolesta hyvää valtakunnallista tasoa. Ohjelmiston suunnittelussa orkesteri sen sijaan on osoittanut olevansa ykkösluokan pumppu, joten ei voi kuin suositella konserttijärjestäjille eri puolilla Suomea. Kun levyä ei vielä ole, nämä JBB:n merkittävät tilausteokset olisi hyvä saada valtakunnalliseen levitykseen konserttirintamalla.
Jyväskylä Big Band
Siltasali 19.3.2006
Ensikäsityksiä – kantaesityksiä III
Johtaja Ilkka Mäkitalo
Solistit Joona Toivanen (p), Markku Rinta-Pollari (sax), Kalevi Louhivuori (tp, fl-h)
