Daniel Erdmann’s Velvet Revolution soitti upean keikan Äänekoskella

1465
lukukertaa

Tämän Daniel Erdmannin johtaman trion kiertueen konserttituottaja Charles Gil muistaa pitkään.

Ensin peruuntui Kuopion keikka koronan takia, ja sijaispaikaksi löytyi Äänekoski. Kiertueen avauksen piti olla Joensuussa, mutta sekin keikka suli ihan viime tipassa, ja mentiin pikavaihdoksella Turkuun.

Ja kun hallitus vielä kiristi ruuvia, kiertueen päätöskonsertti Helsingissä päätettiin pitää vain striiminä.

Kiertuejärjestäjän on siis pitänyt koko ajan olla valmiina mihin tahansa, ja reagoida aivan kuten jazzmuusikot improvisoidessaan, salamannopeasti.

Onneksi Gil muistaa kiertueen myös upeasta musiikista, ja yleisön kommentit Äänekoskella keikan jälkeen olivat sitä luokkaa, että pysyviä muistijälkiä syntyi muillekin.

Willen salissa akustisen musiikin kuuntelu on silkkaa nautintoa. Tilaan sopivasti Erdmannin kokoonpanoa on luonnehdittu kamarijazzilliseksi, kun saksofoni saa seuraa Jim Hartin vibrafonista ja normaalisti Théo Ceccaldin viulusta. Nyt viulun tilalla oli  Vincent Courtoisin sello, joten huikean jousisoittajan korvasi toinen yhtä huikea, väriasteikolla musiikkia hieman tummempaan suuntaan vienyt jousisoittaja.

Täytyy hieman soimata Courtoisia: hetkittäin sellisti varasti minun huomioni niin, että kokonaisuuden tai muiden soittajien seuraaminen kärsi. Virtuoosisellon lumous on näköjään vaarallinen tauti.

Välillä olin sen verran tolkuissani, että kokonaisuudetkin hahmottuivat. Erdmannin säveltämä musiikki vertautuu usein abstraktiin maalaustaiteeseen (yksi kappaleistakin on nimeltään Abstract love song), joten liikkeet olivat vikkeliä, suunnanmuutokset seurasivat tosiaan ja yhtenäisen väripinnan sijasta maalattiin usein lukuisia pienempiä erivärisiä osasia. Samalla taattiin ettei konsertin kulussa päässyt syntymään kuolleita hetkiä, ja kyydistä hetkeksi pudonnut pääsi pian taas kiinni eläväisistä riffeistä tai hurmaavista melodioista.

Trion jokainen soittaja oli sekä vahvasti rytmi- tai komppisoittaja että pystyvä solisti. Muusikoiden liikkeet näiden roolien välillä olivat sekä täysin luontevia että hyvin vaikuttavia, ja samalla vaihtelu tehokkaiden rytmimotiivien ja kamarimusiikillisuuden välillä paljastui Erdmannin konseptin keskeiseksi ja kestäväksi ideaksi.

Ajoittain haastavan materiaalin vastaanottoa helpotti trion aina uudelleen löytämä yhteys vahvaan tunteeseen. Lopullinen helpotus ja täydellisen rentoutumisen paikka oli encorena kuultu lainakappale Over the rainbow. Ikivihreästä saatiin nyt aivan ihana versio, syvästi tunteellinen ja samalla syvästi humoristinen, teki mieli itkeä ja nauraa yhtä aikaa.

Daniel Erdmann’s Velvet Revolution Vapaat äänet -kiertueella
Wille – Olohuone ja keittiö, Äänekoski 25.11.2020