Aili Ikosen yhtye vieraili kahden keikan verran Keski-Suomessa Jazz Jkl:n kutsumana. Konsertit järjestettiin Jyväskylässä, jazzin sydämessä Popparissa tietenkin, ynnä Petäjävedellä, jossa Miilun sali on niin oivallinen paikka keskittyneeseen kuunteluun, että sinne kannattaa matkata kauempaakin.
Konserttien runkona oli luonnollisesti uunituoreen viidennen levyn materiaali, edeltävältä albumilta kuultiin kolme maistiaista ja koko ura tavallaan niputtui ensimmäisen levyn ensimmäisen kappaleen esityksessä.
Aili Ikosen konsertissa on helppo pitää huomio vain laulajassa. Laulettavat ovat musiikillisesti niin vaihtelevia, Ikosen täydellinen tekniikka syttyy loistamaan tuon tuosta, sanoituksissa on tarttumapintaa etenkin Ikosen omalle sukupolvelle ja -puolelle, mutta kenelle tahansa muullekin, joka on kiinnostunut ajan virtauksista ja ihmisten yhteiselosta siinä seassa. Kun Ikonen vielä virkistää esitystään viululla ja niin laulu- kuin viululuupeillakin, pelkästään solistin seuraamisessa saa yhden konsertin kulumaan vähintäänkin rattoisasti. Sallittakoon tämmöinen keskittyminen kaikin mokomin, mutta silloin jää jotakin hyvin olennaista paitsioon.
”Aili Ikonen” on tässä yhteydessä yhtye, joka on toiminut samalla kokoonpanolla jo 12 vuotta. Orkesterin sovituksista vastaa basisti Mikko Pellinen, ja toteutuksesta hänen ohellaan saksofonisti William Suvanne, trumpetisti Janne Toivonen, pianisti Tuomas J. Turunen ja rumpali Mikko Arlin. Viisi soittajaa ja laulaja, paitsi että Ikonen on laulun ohella mitä suurimmassa määrin myös ”soittaja”, sanaton laulu on usein yksi vahva, musiikillista kudosta ylösrakentava instrumentti muiden joukossa.
Pellisen sovitukset ovat upeita, ja ne takaavat kokonaisuuden vaihtelevuuden ja eläväisyyden. Erilaiset pienemmät instrumenttiyhdistelmät saavat merkittävästi aikaa kaikki-yhdessä-osuuksien keskellä.
Yhtyeessä on myös mahtavasti solistivoimaa, mutta sitä ei viljellä kyllästymiseen asti. Ikosen soolouran musiikki on kulkenut selkeästä jazzlähtökohdasta yhä selvemmin kohti nykypopulaaria ja laulaja-lauluntekijyyttä. Tämän on johtanut puhtaan jazzin ja samalla jazzimprovisoinnin vähenemiseen keikoilla. Petäjävedellä Turusella ja puhaltajilla taisi kaikilla olla kolmisen pidempää sooloa (jätetään tuohon kuitenkin vähän muistihäiriön varaa). Hienoja, innostavia vetoja kaikki, upeata tyylittelyä Turuselta ja Toivoselta, ja sytyttäviä energiapurkauksia Suvanteelta.
Kun jazzjazzia on setissä vähemmän, se maistuu sitäkin tehokkaammalta ja riemullisemmalta. Rehellinen, pidäkkeetön svengi uusien laulujen tarkoin kontrolloitujen ja huolella maalailtujen äänimaisemien keskellä oli vapauttavaa. Äänimaisemien ohella täytyy kehaista yhtyeen rytmimaailmaa: Arlinin kompeista monet painottivat tiheää ja voimallista virvelityöskentelyä, ja Pellisen kanssa rumpali loi tehokkaita ja aina erilaisia sykkeitä kappaleisiin.
Ikosesta vielä sananen. Scatit olivat luonteva osa kappaleita, ja purskahtivat kevyesti ilmoille tämän tästä. Solistinen, sanaton improvisointi sopii siis aivan mainiosti myös ei-niin-jazzilliseen musiikkiin. Ikosen scatit eivät olleet sooloja sooloilun vuoksi, improja improilun iloksi, vaan aina täysin paikallaan kappaleiden musiikillisessa kudoksessa, milloin lyhyitä välähdyksiä, milloin taidokasta pidempää kehittelyä.
Petäjäveden iltapäiväkonsertissa olivat kunniassa laulajuus, lauluntekijyys, muusikkous. Aili Ikosen nimellä kulkeva musiikillinen yhteistyö ja yhteisö on osoittautunut kestäväksi, jatkuvasti kehittyväksi ja muuntuvaksi, ja tulee epäilyksettä pysymään mielenkiintoisena projektina myös seuraavat 12 vuotta.
Aili Ikonen Jazz Jkl Live: Petäjäveden jazzklubi,Auditorio Miilu 2.4.2023 Aili Ikonen, laulu, viulu, efektit William Suvanne, saksofonit, huilu, rytmisoittimet Janne Toivonen, trumpetti, flyygelitorvi, rytmisoittimet Tuomas J. Turunen, piano, kosketinsoittimet Mikko Pellinen, kontrabasso Mikko Arlin, rummut, lyömäsoittimet