Olmarin Unioni on vuonna 1998 perustettu tamperelainen jazzyhtye. Yhtyeen debyyttilevy Olmarin Unioni ilmestyi huhtikuussa 2004, ja toinen levy Peaceful Means on juuri tuloillaan, virallinen julkaisupäivä on 9.11.2005.
Musiikillisiksi innoittajikseen yhtye kertoo 50- ja 60-lukujen jazzmestarit, ykkösnimiä ovat mm. Charles Mingus, Thelonious Monk, Sonny Rollins, Dexter Gordon ja Wayne Shorter. Lisäksi yhtye tunnustaa avoimesti soittajien yhtyerepertuaarista löytyvien rhythm & blues -yhtyeiden vaikuttavan myös tähän jazzviritykseen.
Esikuvia eli ei, keikkaohjelmisto koostui ainakin nyt Jyväskylän Jazz Barin keikalla täysin omista sävellyksistä.
Olmarin Unioni soittaa periaatteessa hyvinkin keskitien jazzia. Osapuilleen 50 vuotta vanhan ilmaisun päivittäminen tähän päivään tehdään hyvin hillitysti ja vanhoja hyviä aikoja kunnioittaen.
Jazzyhtyeenä Olmarin Unioni on keskinkertainen, vaan tässä tapauksessa keskinkertaisuus on katsottava hyveeksi. Bändissä ei ole varsinaisia virtuooseja, onpahan vain ihan tavallisen hyviä jatsinsoittajia, jotka malttavat hioa yhteistä juttuaan.
Jazzin ”kulta-aikojen” tyypilliseen tapaan Olmarin svengipaloissa on yleensä lyhyt, riffinomainen teema, sitten heitetään soolot, ja lopuksi palataan teemaan. Klassinen lähestymistapa toimii mutkattoman ja sympaattisen orkesterin käytössä ihan hyvin.
Kaikki vauhtipalat eivät olleet järin mielenkiintoisia sävellyksinä, mutta sen sijaan yhtyeellä on balladiosasto vakuuttavasti hallussa. Omassa rankingjärjestyksessäni illan top 5:een olisi mahtunut peräti neljä hituria.
Olmari tekee balladinsa tyylikkäästi, vähäeleisesti ja liikoja sokeroimatta. Karun miehekäs ote käy hyvin kauniisiin sävelmiin, joita etenkin basisti Ville Rauhalan kynästä tuntuu irtoavan luonnikkaasti. Hienoa!
Paitsi ensimmäisen ja uuden levyn materiaalia illan aikana kuultiin pari aivan tuorettakin kappaletta. Olmarin ohjelmisto siis elää koko ajan, ja uutta tavaraa tulee niin Orpanalta, Rauhalalta kuin Järviseltäkin.
Uusista kappaleista Järvisen Uphill, downhill oli energistä menoa. Vielä kun siihen olisi saanut yhden vaihteen lisää, niin johan olisi alkanut potkimaan kunnolla.
Muutenkin koko illan aikana jäi kaipaamaan pientä lisää energiapuolelle. Siistiä yleisilmettä voisi huoletta korjata räväkämpään suuntaan, eikä pahitteeksi olisi selkeämpi jamihenkisyyskään. Nyt oli muutamassa kappaleessa lievää läpisoiton makua.
Saku Järvinen on parhaimmillaan lennokas pianisti, ja Ville Rauhalan bassottelussa on väkivahvaa omaa otetta. Saksofonisti Masa Orpanan paksussa ja vahvassa soundissa kuuluu rhythm’n’blues -tausta. Alkuillasta jäyhästi puhaltanut Orpana lämpeni konsertin edetessä mukaviin suorituksiin. Soundiinkin löytyi alun nyanssittomuuden jälkeen värejä, sekä herkkyyttä että lähestulkoon raakaa, särkynyttä yläpäätä.
Olmarin Unioni ei lukeudu innovaattoreihin, mutta arvostaa täytyy sen tapaa kehitellä omaa linjaansa. Kyllä jazzin perinteestä löytyy edelleen runsain mitoin ammennettavaa, ja mikä parasta, Olmarilla on myös omaa annettavaa.
Olmarin Unioni
Jazz Bar, Jyväskylä 20.10.2005
Masa Orpana (sax)
Saku Järvinen (p)
Ville Rauhala (b)
Mikko Järvinen (dr)
