2020 Eclipse Records ECD-2020100
1.In memoriam…part 1 (arranged by Tapio Ylinen)
2.In memoriam…part 2 (arranged by Pauli Lyytinen)
3.In memoriam…part 3 (arranged by Verneri Pohjola)
4.Death’s little sister (arranged by Jori Huhtala)
5.Mortality (arranged by Teemu Viinikainen)
6.Towards dawn part 1 (arranged by Aki Rissanen)
7.Towards dawn part 2 (arranged by Verneri Pohjola)
8.Towards dawn part 3 (arranged by Verneri Pohjola)
All compositions by Tapio Ylinen.
Verneri Pohjola (trumpet), Pauli Lyytinen (soprano & tenor saxophones), Aki Rissanen (grand piano & Rhodes electric piano), Jori Huhtala (double bass), Jere Haakana (guitar), Mika Kallio (drums).
+ 4: Teemu Viinikainen (guitar)
+ 1: Tapio Ylinen (guitar)
Recorded 9/2019 by Joonas Saikkonen at Finnvox Studios, Helsinki
Mixing and mastering by Jarno Alho, Alho Audio Mastering, Tampere
Tapio Ylinen on luonut teemalevyn raskaasta aiheesta. Ylinen menetti puolisonsa kesällä 2015, kun kamppailu pitkäaikaista sairautta vastaan päättyi vain 28-vuotiaana.
Seuranneina viikkoina Ylinen onnistui pitämään itsensä edes jotenkin aktiivisena musiikin avulla. Syntyi lyhyitä instrumentaalimusiikin pätkiä, ja Ylinen tallenteli niitä ilman sen kummempia käyttösuunnitelmia.
Ylisen mukaan elämä meni sen verran sumussa, että todennäköisesti suurin osa tästä musiikista olisi unohtunut kokonaan, ellei demotallenteita olisi jäänyt arkistoon.
Vuonna 2017 Ylinen etsi säveltämiseen inspiraatiota vanhoilta äänityksiltään, ja törmäsi näihin “kuoleman lauluihin”. Syntyi ajatus järjestää lyhyitä kappaleita sarjaksi, tai peräti teema-albumiksi asti.
Mutta vaikka Ylinen on itse progemuusikko, ja genre on teema-albumeja pullollaan, tästä levystä ei tullut progelevyä. Ylinen on levy-yhtiönsä (Eclipse Records) ja keikkajärkkäilyjen kautta tutustunut moniin eturivin jazzareihin, ja nopeasti kirkastui, että progemaisen teema-albumin toteuttaisivatkin jazzmuusikot.
Upean ensemblen Ylinen on saanutkin kasattua. Superyhtye tuntuu vaisulta ilmaisulta, kun mukana ovat trumpetisti Verneri Pohjola, saksofonisti Pauli Lyytinen, kitaristi Jere Haakana, pianisti Aki Rissanen, basisti Jori Huhtala, rumpali Mika Kallio ja vierailijana vielä Teemu Viinikainenkin.
Musiikin takana oleva tarina on määrittänyt jokaisen muusikon suorituksia, jokaista ääntä. Ajatus katovaisuudesta, voimattomuudesta väistämättömän edessä, ja varmasti empatia Tapio Ylistä kohtaan on pistänyt kaikki antamaan parastaan.
Tuloksena on hyvin punnittua ja keskittynyttä ilmaisua. Poikkeuksellisen paneutuneisuuden aistii, vaikkei tietäisi taustoista mitään.
Ylisen sävelmaailman yhtenäisyyttä ei häiritse ollenkaan se, että peräti kuusi sovittajaa on päässyt tuomaan käsialansa projektiin. Muusikot tuntevat toisensa hyvin pitkältä matkalta, joten kaikkien on ollut helppo sovittaa juuri tälle ryhmälle.
Levy rakentuu kahdesta sarjasta (In memoriam ja Towards dawn), ja välissä soivat yksittäisinä Death’s little sister ja nimikappale Mortality. Aivan aluksi soi Ylisen oma kitara. Alunperin hänen ei ollut tarkoitus soittaa itse lainkaan levyllä, mutta sessioiden lopulla syntyi tarve luoda johdanto aiheeseen, palata hetkeksi niiden demojen henkeen.
Ylisen progetausta kuuluu tällä jazzlevyllä teemojen ja kehittelyjen selkeytenä, ajoittain majesteettisuutenakin. Jos jonkinlaisen karkean suuntiman haluaa, voi kuvitella musiikkia, joka matkaa jazzista muutaman askeleen Pekka Pohjolan suuntaan.
Musiikissa voi kuulla täällä hautajaismarssia, tuolla hymnimelodiikkaa, vaikutus on lohdullinen, ylentävä. Herkkävireinen ensembletyö on keskiössä, mutta sovittajat ovat annostelleet mukaan juuri oikean määrän jazzillista vapautta. Se, että osa sooloista on sangen hurjia luonnoltaan (esimerkiksi nimikappaleessa vuorollaan Pohjola, Lyytinen tenorilla ja Rissanen, Rissanen kappaleessa In memoriam…part 2 ja Lyytinen sopraanolla kappaleessa In memoriam…part 3), ei riko kokonaisuutta, vaan on upea osoitus improvisaation ja vapaan hengen voimasta myös silloin kun ponnistetaan täysmustasta valoon.
Kuten parhaat levyt aina, Mortality paranee kuuntelukertojen myötä, kun hienot sovitukset paljastavat hiljalleen kaikki salansa.
Valitsemalla instrumentaalimusiikin tarinansa kuvaajaksi Ylinen jättää kuulijalle riittävästi tilaa omakohtaisille pohdinnoille. Niissä pienet murheet asettunevat oikeaan perspektiiviin. Elämän loppuminen, rakkaasta luopuminen ja lopulta jonkinlainen toipuminen ovat niitä isoja asioita, ja näihin kokemuksiin jokainen meistä pystyy samastumaan.
