2014 Rockadillo Records ZENCD 2157
1.Les désastres nocturnelles
2.Tando idioteque
3.There came a fall of snow
4.Shadow-Hamlet
5.That first faint flush of love
6.The road to North
7.Les nuits d’été
8.Nuku hetkinen impeni nuori
9.Samorai
10.Never leave your frontporch
11.Let me sleep this winter through
12.Valse lunatique
Compositions by Arttu Takalo.
Arttu Takalo (vib, p, programming, samples, synt, perc), Niko Kumpuvaara (acc), Timo Hirvonen (b), Jussi Lehtonen (dr).
+ Juha Hostikka (voc)
+ Patrik Stenström (cl)
+ Severi Salminen (I violin), Klaara Pyrhönen (II violin), Mauri Kuokkanen (viola), Tiia Ignatius (cello)
Recorded by Speedy Saarinen at Mediagents, Helsinki
Mastered by Svante Forsbäck
Arttu Takalo on tehnyt monipuolisimman levynsä. En siis sanonut että sekavimman, joten heti huomaatte että tässä nyt tykätään.
Albumeilta tavattiin ennen vanhaan vaatia yhtenäisyyttä, pitkäsoitot nähtiin taiteellisina kokonaisuuksina, joissa joko oli se vaadittu koheesio tai sitten kaikki vikuroinnit ja vastakohtaisuudet olivat jollakin tavalla perusteltuja ollakseen paikallaan.
Nykyään taidetaan tehdä ennemmin yksittäisiä kappaleita, mutta loppujen lopuksi en usko että se on syynä tähän Takalon levyn tavattomaan monipuolisuuteen.
Avuksi tulee onneksi medialle jaettu julkaisutiedote, jossa Takalo perustelee (pitkä lainaus on nyt paikallaan):
– Tälle levylle päätyneet kappaleet syntyivät ajanjaksona, jolloin sain työskennellä monipuolisesti erilaisten soittajien kanssa…Kappaleita alkoi syntyä kun…musisoitiin, harjoiteltiin ja esitettiin musiikkia erilaisissa yhteyksissä: Koko Jazz Clubilla Helsingissä, tanssikeikalla Dallapén kanssa, teatteriesityksessä Lilla Teaternissa, Katri Helenan orkesterissa kiertueella matkalla pohjoiseen, kamarimusiikkia tulkitessa Euroopan johtavan harmonikkataiteilijan kanssa sekä kaupallisissa studioissa jousisovitusten kanssa hikoillessa.
Tekijän mukaan käsillä on siis yksinkertaisesti levyllinen muusikon ja säveltäjän arjessa syntynyttä musiikkia, kuva Arttu Takalon elämästä parin viime vuoden ajalta.
Ja sitten täytyy ottaa huomioon taiteellinen prosessi: mikään noista edellämainituista tilanteista ja työprosesseista ei tietenkään kuulu suoraan sellaisenaan levyllä, vaan nyt pääosaan nousee ammattisovittajan ja työmiesmuusikon sijaan säveltäjä ja näkijä Arttu Takalo.
Takalo itse soittaa vibrafonin ohella pianoa, syntetisaattoreita ja lyömiä, ja myös ohjelmointi ja samplet ovat listalla. Muita ydinmuusikoita ovat basisti Timo Hirvonen ja rumpali Jussi Lehtonen sekä harmonikkaa soittava Niko Kumpuvaara. Klarinetisti Patrik Stenström sekä Severi Salmisen liidaama jousikvartetti pääsevät hekin sulostuttamaan sointia paikka paikoin.
Instrumentaalikappaleet ovat saaneet englannin- tai ranskankieliset nimet, Takalon mukaan ”osoittelevat” sellaiset. Kaksi suomenkielistä laulukappaletta ovat poikkeuksia, Dallapén komeaääninen Juha Hostikka tulkitsee ne suurella auktoriteetillaan.
Takalon intrumentaalimusiikkia on pitkän uran aikana verrattu ehtimiseen Pekka Pohjolaan ja Anssi Tikanmäkeen. Kaikilla onkin vissi yhteinen pohjamaisema progressiivisessa rockissa, mutta jokainen on kyllä tehnyt aina erottuvan persoonallista jälkeä.
Takalokin on yhä enemmän ”oma miehensä”, sointimaailmaa värittävät elementit ovat siilautuneet edellämainituista työkokemuksista, jääneet soimaan säveltäjän päähän ja tulevat nyt kauniisti ulos. Kumpuvaaran harmonikan ja Takalon vibrafonin yhdistelmä on keskeinen kevytelementti, ja se saa hyvää vastapainoa Hirvosen ja Lehtosen dynaamisesta potkusta.
Jousisovittajana Takalo on originelli, viihdesovitusten ja klasarimeiningin lähtökohdista tullaan persoonalliseen ja hyvin lämpimänä soivaan värittelyyn.
Huomio kiinnittyy myös siihen, miten luonnolliselta ja luomuisen pehmeältä puhtaasti sähköinen satsikin voi Takalon käsissä kuulostaa. Esimerkiksi The road to north on ennen loppuhuipennustaan kuin akustista musiikkia sähkösoittimilla.
Levy rakentuu enimmäkseen lyhyistä teoksista, kuin miniatyyrimaalauksista. Kaiken monipuolisuuden keskellä Takalon muusikkouden ydin jää kiehtovaksi mysteeriksi. Hänen musiikkinsa ei ole viihdettä, ei klassista, ei rockia, ei jazzia. Tai onhan se niitä kaikkia, mutta osien summa pakeneekin jo määrittelyitä. Ja niin on hyvä, oikein hyvä.
