Helajazz Juttutuvassa

976
lukukertaa
Kari Ikonen
Kari Ikonen Espan lavalla. Kuva: Pentti Ronkanen.
Kari Ikonen
Kari Ikonen Espan lavalla. Kuva: Pentti Ronkanen.

Jazzmuusikot ry. järjestää helatorstaina 17.5. nyt jo järjestyksessään neljännen HelaJazz-tapahtuman Ravintola Juttutuvassa. HelaJazzin yhteydessä jaetaan jokavuotinen Jazzdiggari-palkinto. Palkinnolla jazzmuusikot osoittavat kunnioitustaan aktiivisesti maamme jazzelämään osallistuville kuulijoille, joiden toiminta on perusedellytys tälle esittävälle taidemuodolle.

HelaJazz ”SOOLO” 2012 esittelee neljä hienoa sooloesiintyjää – eri instrumenttien solistista voimaa kantava jazzfestivaali yhdessä illassa!

Jone Takamäki – puhaltimet ja elektroniikka

Edward Vesalan yhtyeistä ja Krakatausta tuttu saksofonisti Jone Takamäki sulattaa musiikkiinsa erilaisia äänellisiä mausteita maailmalta. Saksofonin lisäksi kuullaan mm. japanilaisia shakuhachi- ja hocchiku-huiluja. Vapaata, hetkessä syntyvää improvisaatiota kannattelevat sävelletyt majakat.

Jone Takamäki

Kari Ikonen – Solomillo – kosketinsoittimet

Pianisti, kosketinsoittaja ja säveltäjä Kari Ikonen on herättänyt ihastusta ja hämmennystä Moogillaan mm. yhtyeissä Karikko, Gnomus ja Markus Holkko Quartet. Nyt kuullaan tämän analogisyntetisaattorivanhuksen sävykästä ja koskettavaa laulua sellaisenaan, ilman muiden soittimien häiritseviä ääniä.

Kari Ikonen

Markku Ounaskari – rummut ja lyömäsoittimet

Markku Ounaskari on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia jazzmuusikoitamme. Hänen värikylläistä soittoaan voi kuulla konserteissa ja ECM-levyillä mm. Per Jørgensenin, Anders Jorminin tai Arve Henriksenin kanssa, mutta hänen soolokonserttinsa ovat harvinaisempaa herkkua, jota ei olla Suomessa kuultu pitkään aikaan.

Markku Ounaskari

Jarmo Saari SOLU – kitara

Yksi sukupolvensa omaleimaisimpia kitaristeja, Jarmo Saari loihtii sähköisestä kitarallaan monikerroksisia äänimaailmoja visuaalisessa sooloprojektissaan SOLUssa. Hän improvisoi yleisön silmien edessä ilmoille tunnelmia kuulaan kauniista sävyistä sykkivään räiskeeseen. Saari on tunnettu visuaalisesta sävellystyylistään sekä kitaralla, ihmisäänellä ja erilaisilla oudoilla instrumenteilla, kuten thereminillä, barokkisellolla ja lasiharpulla luoduista monikerroksellisista kollaaseista.

Jarmo Saari

”Vuoden Jazzdiggari” -palkinto jaetaan nyt viidettä kertaa

Jazzmuusikot ry jatkaa vuonna 2008 aloitettua palkintoperinnettä. Diggaripalkinto myönnetään aktiiviselle livejazz-esityksissä käyvälle kuulijalle, joka osoittaa toiminnassaan aitoa ja jatkuvaa kiinnostusta jazzmusiikkiin sekä edustaa reilua ja avointa yhteisöllistä asennetta. Vuonna 2008 ”Vuoden Jazzdiggari” -palkinnon sai Seppo Hanste, 2009 Eila Kaarresalo-Kasari, vuonna 2010 tasavallan presidentti Tarja Halonen ja vuonna 2011 Emu Lehtinen. “Haluamme korostaa aktiivisen, jazzia kuuntelemassa käyvän yleisön merkitystä. Jazz on esittävä ja kommunikoiva taidemuoto, jolle yleisökontakti on elinehto,” sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Reija Lang.

Jazzmuusikot ry on perustettu vuonna 1997 ammattimuusikoiden yhteisöllisen toiminnan ja vaikuttamisen moottoriksi. Yhdistyksellä on tällä hetkellä n. 100 muusikkojäsentä ja se on Jazzliiton alainen jäsenyhdistys.

HelaJazz
17.5.2012 klo 19.30-22.00
Ravintola Juttutupa
Säästöpankinranta 6, 00530 Helsinki
Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu