Raahen Rantajatsit 2023

375
lukukertaa

Raahen Rantajatsit käynnistävät torstaina. Verkkosivuiltamme löytyvään ohjelmaan on kesän mittaan tullut muutamia lisäyksiä: Torstaina klo 24 Raahen kirjastolla esiintyy KIRK-yhtye. Perjantaina klo 14 Raahen kirjastossa järjestetään taiteilijatapaaminen Niillas Holmbergin ja Pauli Lyytisen kanssa. Perjantai-iltapäivällä voi osallistua myös kaikille avoimeen tanssityöpajaan. Lauantai-aamun seikkailukonsertin paikka on tänä vuonna Ruusupuisto Museonrannan kupeessa. Pauli Lyytinen esittää siellä uuden soolo-ohjelmansa. Lauantai-iltapäivällä Dj Bunuelin ja  Selman Luxusorkesteri esiintyy kaikenikäisille. Vapaa pääsy ja saa tanssia!

Selma Savolainen Horror Vacui -yhtye esiintyy tänä kesänä vain Rantajatseilla. ”Jokaisella meistä on oma ääni. Itseltä kuulostaminen on kuitenkin aivan eri asia silloin kun se oma ääni on myös pääasiallinen musiikillinen ilmaisuväline”, sanoo laulaja Selma Savolainen Helsingin Sanomien haastattelussaan. Legendaarisen DJ Bunuelin ääntä ja levyjen soittoa kuullaan Rantajatseilla ensimmäisen kerran.

Muutkin festivaalin artistit ovat omaäänisiä. Ohjelma ja lisätietoja esiintyjistä löytyy verkkosivuiltamme.

Päätösjameissa on taas kaksi rumpusettiä lavalla!

Raahen Rantajatsi 27.-29.7.2023

Torstai 27.7.2023

Siikajoki klo 17 (vapaa pääsy, järjestää Siikajoen kirjasto)

Sooäär – Yaralyan – Ounaskari

Ruiskuhuone klo 21

Uusi Aika

Dantchev:Domain

Raahen kirjasto / Yö Kirjastossa klo 24

KIRK

Perjantai 28.7.2023

Pyhäjoen kirjasto klo 13 (vapaa pääsy, järjestää Pyhäjoen kirjasto)

Uusi Aika

Raahen kirjasto klo 14 (vapaa pääsy)

Taiteilijatapaaminen: Niillas Holmberg ja Pauli Lyytinen

Galleria Myötätuuli klo 14 (vapaa pääsy)

Tanssityöpaja

Langin Kauppahuone klo 16

Sooäär & Yaralyan & Ounaskari (EE, FI)

Raahen Teatterin kesälava klo 18

Selma Savolainen Horror Vacui

Emile Parisien & Roberto Negro Les Métanuits (FR)

Ruiskuhuone klo 21

DJ Bunuel

Niillas Holmberg & Pauli Lyytinen

Arppa

Lauantai 29.7.2023

Ruusupuisto klo 11 (vapaa pääsy)

Pauli Lyytinen Soolo

Raahen Teatterin kesälava klo 14 (vapaa pääsy)

Selman ja Bunuelin Luxus-Orkesteri

Raahen Teatterin kesälava klo 17

Hot Heros & Iro Haarla

Timo Lassy Trio

Ruiskuhuone klo 21

DJ Bunuel

Hannibal & Hot Heros

Sooäär & Yaralyan & Ounaskari

jamit

Lisätietoja: rantajatsit.fi