We Jazz -festivaali Helsingissä 27.11.–4.12.2022

628
lukukertaa
Avishai Cohen.
Kahdeksanpäiväinen We Jazz -festivaali esittelee tapahtuman tähän asti laajimman otoksen musiikkia Helsingissä 27.11.–4.12. Useita esiintyjistä kuullaan Suomessa ensi kertaa ja lavoille nousee myös lukuisia ensi kertaa missään julkisesti esiintyviä yhtyeitä. Lisäksi mukana on monia tuoreita vierailijoiden ja kotimaisten muusikoiden yhteistyöuutuuksia ja uusia esityspaikkoja. Järjestyksessään yhdeksännen We Jazz -tapahtuman liput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteissä huomenna 14.9. klo 9.We Jazz -festivaalin taiteellinen johtaja Matti Nives kertoo tämän vuoden We Jazz -festivaalista:”We Jazz -festivaali, kuten muutkin kulttuuritapahtumat, ottavat paikkansa ja mediatilansa tällä hetkellä myllerryksen keskellä olevasta maailmasta. Uskon, että inspiroivalla ja uteliaisuutta ruokkivalla taiteella on paikkansa myös epävarman tuntuisessa tilanteessa. Tapahtumamme pyrkimyksenä on olla ihmisiä yhteen tuova, uutta energiaa antava positiivinen voima.We Jazz 2022 on tähän astisista festivaaleistamme ohjelmallisesti laajin ja kansainvälisin. Kahdeksan päivän aikana on mahdollista kokea millaista jazzia meillä ja maailmalla tällä hetkellä tehdään, ja kurkistaa myös kulman taa musiikin lähitulevaisuuteen. Ohjelma on rakkaudella kuratoitu ja jokainen konsertti on sellainen, mihin itsekin ostaisin lipun. Festivaalin rytmitys virtaa alkuviikon yksittäisistä keikkatärpeistä viikonlopun koko illan koonteihin Suvilahdessa ja ensi kertaa koko laajudessaan festivaalikäytössä olevalla Korjaamolla. Perjantain ja lauantain ”maraton”-illat ovat hyviä täkyjä erityisesti maistelumenu-tyyppisestä lähestymisestä kiinnostuneille. Tapahtuma tuo yhteen useita erilaisia musiikillisia suuntauksia, joissa yhdistävänä tekijänä on kunkin esityksen korkea laatu. Ohjelmasta voi nostaa monia tarinoita ja teemme niin syksyn mittaan esimerkiksi We Jazzin sosiaalisen median kanavissa.Kuten aiempinakin vuosina, kutsu on avoin. We Jazzissa musiikki on tarjolla kaikille, myös niille kävijöille joille jazz on uusi asia. Festivaali on noussut kansainvälisesti seuratuksi alansa merkkitapahtumaksi, mutta haluamme pitää kiinni sen alkuperäisestä tunnelmasta, jota joku kuvaili osuvasti ’parhaalla mahdollisella tavalla kotikutoiseksi’. Marras-joulukuun taitteen säästä emme anna takuita, mutta konserteissa vastaanotto on lämmin ja saamme kuunnella monenlaista ensiluokkaista musiikkia yhdessä. Tervetuloa!”

We Jazz 2022Helsingissä 27.11.–4.12.#wejazz2022wejazz.fi/2022Tapahtuma FacebookissaKoko We Jazz 2022 -ohjelma tapahtuman verkkosivuilla.Kaikki esiintyjät (A-Ö)[Ahmed]Alan BraufmanAlexander HawkinsAnni Kiviniemi TrioAvishai Cohen QuartetCarl StoneCarl Stone & Jonah Parzen-JohnsonCortexDavid Friedman Generations TrioDesignersDJ Rui Miguel AbreuEnemyFIRE!Gard Nilssen Acoustic UnityHunter Diamond & Mike ReedJason NazaryJazz kiinnostaaJoachim FlorentJonah Parzen-Johnson & Berke Can ÖzcanKa Baird & Chris WilliamsKa Baird & Jason NazaryKa Baird & Linda FredrikssonKa Baird & PerussastamalaKa Baird & Sami PekkolaKannaste4Kokko QuartetLampenLinda Fredriksson JuniperLittle NorthMarthe Lea BandNabil AyersOaagaadaPat ThomasPatricia BrennanSilva Kallionpää QuartetTeddy Rok: Atonal DrumsTilo Weber Four FaunsTomas NordmarkUusi AikaVerneri PohjolaWe Jazz DJsWill Guthrie+ salakeikkaTapahtumapaikat (A-Ö)Aleksanterin teatteriGLO Hotel ArtG LivelabHarju 8KalliosaliKorjaamoPeloton Cycling EaterySuvilahti (Mittarikorjaamo, Magito & Tiivistämö)+ salainen keikkapaikkaYhteistyökumppanit:  GLO Hotel Art, Goethe-institut Finnland, Olvi, Music Finland, Sibelius Akatemia, Radio Helsinki, Pop MediaTukijat: Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki, Alfred Kordelinin säätiö, Musiikin edistämissäätiö, William Thurings stiftelse, Gesellius Fond, Nordisk Kulturfond: Pulsfacebook.com/wejazzinstagram.com/wejazzhelsinkitwitter.com/wejazzhelsinki