Perkiömäestä Sibelius-Akatemian vararehtori

1648
lukukertaa

Saksofonisti, dekaani Jari Perkiömäki valittiin Sibelius- Akatemian ensimmäiseksi vararehtoriksi ja professori Kari Kurkela toiseksi vararehtoriksi tiistaina 21.4.2009 pidetyssä hallituksen kokouksessa. Uusien vararehtoreiden viiden vuoden määräaikainen toimikausi alkaa 1. elokuuta 2009.

Vararehtorin vaalissa oli mukana neljä ehdokasta: Sibelius-Akatemian nykyinen vararehtori Hannu Apajalahti, professori Kari Kurkela, jazzmusiikin osaston johtaja, dekaani Jari Perkiömäki sekä sävellyksen ja musiikinteorian osaston yliassistentti Tuire Kuusi. Jazzmusiikin koulutusohjelma täytti viime vuonna 25 vuotta, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun jazz- muusikko valittiin rehtoraatin jäseneksi.

Jari Perkiömäki, 48, on työskennellyt Sibelius-Akatemiassa jazzmusiikin tuntiopettajana vuosina 1987-97 ja lehtorina vuodesta 1997. Jazzmusiikin osaston johtajana hän on toiminut vuodesta 2000 sekä dekaanina vuodesta 2008 alkaen. Koulutukseltaan Perkiömäki on mm. musiikin tohtori.