Seppo Kantonen Trio talven sydämessä

1037
lukukertaa
Kuva: Vanessa Riki.

Pianisti Seppo Kantonen (s. 1963) on vuodesta 1982 soittanut työkseen melkein mitä tahansa jazzia sekä paljon muutakin musiikkia rockista barokkiin – koska halusi jo nuorena musiikinopiskelijana hallita kaiken varalta kaikki tyylit sekä oppia soittamaan kaikkia vielä omaan tyyliin.
Pistämätön tyylitaju on taannut venyvälle Kantoselle hyvän työllistymisen ja häntä voi kuulla noin kahdella sadalla albumilla, muun muassa basisti Pekka Pohjolan, saksofonisti Eero Koivistoisen ja trumpetisti Otto Donnerin sekä Helsinki UMO Jazz Orchestran. Mutta omilla yhtyeillään ja ennen kaikkea omissa nimissään hän on levyttänyt vain vähän: on vain kaksi jazzalbumia perinteisellä pianotriolla (Klang, 1999 ja Tokka, 2009) sekä pianoalbumi Phases (1989) pianisti Jarmo Savolaisen kanssa. Ja viimeisimpänä orkesterilaulusarja Selja (2021), joka perustuu Sirkka Seljan runoihin.
Teksti: Harri Uusitorppa / Tampere Jazz Happening 2022

Pitkä yhteistyö uraauurtavan saksofonisti Mikko Innasen kanssa on vienyt Seppo Kantosen Euroopan ja Pohjois-Amerikan lavoille, Innkvisitio seka Mikko Innanen 10+ -kokoonpanoissa. Kahden Miehen Galaksi yhdessä rumpali Joonas Riipan kanssa oli kokoonpano, jossa urkurina Kantonen pääsi toteuttamaan villimpiä ideoitaan.
Viime vuosina Seppo Kantonen on enemmän profiloitunut säveltäjänä. Vuoden 2023 perustettu yhtyeen basisti Antti Lötjösen ja rumpali Markku Ounaskarin kanssa merkitsee mestaripianistille paluuta perinteisen piano-basso-rummut -trion pariin. Duo Laulaja Anni Elifin kanssa on Kantosen toinen ajankohtainen yhtye.
Seppo Kantonen sai Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon v. 1985 ja Taiteen Nuori Suomi -palkinnon v. 1996.

Seppo Kantosen 60-vuotishaastattelu Helsingin Sanomissa (12.11.2023)
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009949706.html

Seppo Kantonen trio
Seppo Kantonen, piano, sävellykset
Antti Lötjönen, kontrabasso
Markku Ounaskari, rummut

Seppo Kantonen trio Suomessa 11.1.-15.2.2024
To 11.1. klo 19 Salo, srk-talo, Kuparisali / SaloJazz Live
Pe 12.1. klo 19 Turku, Logomo MOVE-sali / Flame Jazz
Ti 16.1. klo 14 Kalajoki, Virtasali / koulukonsertti
Ti 16.1. klo 19 Kalajoki, Virtasali
Ke 17.1. klo 19 Oulu, Tulindbergin Sali / OMJ Jazz & Etno
To 18.1. klo 19 Seinäjoki, Hugo-Sali / Jazzoikoon!
Ke 24.1. klo 19 Kuopio, King’s Crown / Kuopio Jazz & Blues
To 25.1. klo 19 Kajaani, Kaukametsä, Kouta-sali
Pe 26.1. klo 19 Jyväskylä, Poppari /Jazz Jkl-Live
La 27.1. klo 19 Joensuun Konservatorio / Jazzkerho-76
Su 28.1. klo 18 Savonlinnan Kulttuurikellari / Olavin Jazz
Ma 29.1. klo 19 Kotka, Kairo / East Coast Jazz Club

Ke 14.2. klo 19 Tampere, G Livelab
To 15.2.  klo 18:30 Saarijärvi, Koulu- ja kulttuurikeskus