Musiikkialan järjestöt yhteisiin toimitiloihin

729
lukukertaa

Suomen musiikkialan järjestöt muuttavat yhteisiin toimitiloihin Espoon Keilalampeen keväällä 2021. Hankkeen käynnistäjiä ja koordinoijia ovat tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto.

Yhteisöllinen hanke rakentaa positiivista tulevaisuutta koronan jälkeiseen aikaan ja on ainutlaatuinen musiikkialan kentällä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Se lisää yhteisöllisyyttä ja tehokkuutta sekä tehostaa tilankäyttöä.

”Muutama vuosi sitten loimme yhteisyrityksen, josta sekä Teoston että Gramexin taustamusiikkilisenssit saa yhdeltä luukulta GT Musiikkiluvat Oy:stä. Ja nyt me kolme ja kuusi muuta järjestöä muutamme samaan osoitteeseen. Kun suunnataan koronan jälkeiseen aikaan, Suomeen rakennetaan nyt aivan uudenlaiset edellytykset musiikkialan yhteistyölle”, sanoo Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo.

”Tämä hanke on musiikkialan kentässä ainutlaatuinen, myös kansainvälisesti. Siirtyminen yhteisiin toimitiloihin mahdollistaa entistä sujuvamman yhteistyön, toimialan kehittämisen sekä huomattavat kustannussäästöt. Uskon, että hankkeen myötä voimme myös merkittävästi lisätä musiikkikentän vaikuttavuutta yhteiskunnassa. Olen iloinen päästessämme rakentamaan tulevaisuuden yhteisöä, jonka yhteisenä nimittäjänä on musiikki.”, sanoo Teoston toimitusjohtajaRisto Salminen.

Yhdeksän musiikkialan toimijaa saman katon alle
Vuokrasopimus Keilalampeen allekirjoitettiin 27.4.2020. Yhteisiin toimitiloihin muuttaa yhdeksän musiikkialan järjestöä – Gramex, Teosto, GT Musiikkiluvat, Musiikkituottajat IFPI Finland, Suomen Säveltäjät, Suomen Musiikintekijät, Suomen Musiikkikustantajat, Music Finland sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK.

Yhteisen katon alle muuttamisessa tavoitteena on parantaa järjestöjen välistä yhteistyötä, kehittää työympäristöä ja tehostaa tilankäyttöä sekä parantaa vuorovaikutusta. Samalla haluttiin luoda entistä paremmat toiminnalliset tilat ja puitteet työskentelylle.

Keilalampeen meren äärelle rakentuu täysin uudistettu, tehokas toimitilaratkaisu hyvin lähellä Keilaniemen metroasemaa. Jokaisella järjestöllä on omat työtilansa, ja lisäksi toimitiloissa on riittävästi yhteistä kohtaamis- ja neuvottelutilaa. Keilalampi-toimistotaloon sijoittuu musiikin järjestöjen lisäksi vakuutusyhtiö IF.

Järjestöt muuttavat uusiin tiloihin huhtikuussa 2021.

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto on tunnettu ja luotettu tekijänoikeusjärjestö, joka mahdollistaa musiikin ammattimaisen tekemisen ja käyttämisen. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille, jotta he voivat keskittyä työhönsä – uuden tunteita herättävän musiikin luomiseen. Laaja repertoaarimme tunnettuja, ihmisiä liikuttavia musiikkiteoksia tuo lisäarvoa yrityksille, yksilölle ja koko yhteiskunnalle. Tunnemme musiikin käyttäjät ja tekijät ja muodostamme sillan niiden välille. Musiikki on voima – annetaan sen soida.
Teosto edustaa 33 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Vuonna 2018 keräsimme heille musiikinkäyttökorvauksia 56,3 miljoonaa euroa.