Tampere Jazz Happeningissa kuultiin jazzin koko kirjo

1198
lukukertaa
Olavi Louhivuori. Kuva: Maarit Kytöharju.

Pyhäinpäivän viikonloppuna Tampereella soi jälleen jazzin koko kirjo, kun Tampere Jazz Happening täytti Tullikamarin aukion konserttipaikat modernilla jazzilla 37. kerran.

Happeningissa kuultiin niin kokeellista free jazzia, kuulaan kauniita melodioita kuin tanssittavaa klubimusiikkia. Avajaiskonsertin teemamaana oli Itävalta, ja yhteensä muusikoita oli 18 maasta. Festivaali sai kiitosta niin monipuolisesta ja tinkimättömästä ohjelmastaan kuin Tullikamarin miljööstä ja lämpimästä tunnelmastaan.

Neljän päivän aikana Tampereella esiintyi kaiken kaikkiaan 25 kokoonpanoa. Tänä vuonna mukana oli tavallista enemmän kotimaisia esiintyjiä, sillä Telakan konserttien ja Yrjö-palkitun rumpalin Jussi Lehtosen kvartetin lisäksi Pakkahuoneella nähtiin Olavi Louhivuoren ”The Net of Indra” sekä Trygve Seimin ”Helsinki Songs”, jonka rumpalina oli Markku Ounaskari. Klubilla lauantaiyön yleisön hurmasi puolestaan Timo Lassy & Ricky-Tick Big Band Brass. Suomalainen jazz kiinnosti niin suurta yleisöä kuin kansainvälisiä promoottoreita, ja festivaalin esiintymiset poikivat kotimaisille yhtyeille kansainvälisiä konserttikutsuja välittömästi.

Festivaalin alustava kokonaiskäyntimäärä on noin 5000 ja festivaalin täyttöaste noin 97 prosenttia. Tampere Jazz Happening järjestetään seuraavan kerran 31.10.–3.11.2019.