Omaleimainen Hobby Horse laukkaa Turun Bar Ö:ssä

1084
lukukertaa
Kuva: Enrico Menichini.

Italiasta saapuva trio Hobby Horse on ottanut nimensä Turussakin suosioon nousseesta keppihevosharrastuksesta. Amerikkalais-italialainen kokoonpano yhdistelee musiikissaan akustisia ja elektronisia elementtejä yllättävällä tavalla.

Hobby Horse on italialaislähtöinen trio, joka ammentaa vaikutteita vaikka mistä – progressiivinen rock, kokeellinen jazz, bossa nova, tekno ja psykedeelinen äänitaide sulautuvat yhtyeen käsissä vaikuttavaksi musiikilliseksi kokonaisuudeksi. Italiassa yhtyettä arvostetaan sekä jazzpiireissä että underground-klubeilla ja elektronisen musiikin kentällä.

Trio perustettiin vuonna 2010 ja se on kulkenut italialaisen jazzin etujoukoissa siitä lähtien. Viisi albumia julkaissut, erittäin tuottelias ja aktiivinen Hobby Horse on kiertänyt esiintymässä Euroopan ja Pohjois-Amerikan tärkeimmillä festivaaleilla ja klubeilla ja saapuu perjantaina ensimmäistä kertaa Turkuun, Bar Ö:n lämpimän intiimiin tunnelmaan.

Hobby Horse on ollut italialaisten kriitikkojen lemmikki perustamisestaan asti. Bändi yhdistelee akustisia ja elektronisia elementtejä omaleimaisessa musiikissaan, joka tasapainottelee taitavasti kaikkialla kamarimusiikin, hypnoottisen teknon, vapaan jazzin ja räjähtävän noisen välimaastossa voimakkaiden kontrastien avulla. Trion esiintymisiä leimaa intensiivinen luova flow-tila, joka vangitsee yleisön huomion.

”Extremely original and unpredictable, sophisticated and powerfully visceral… one of the most intriguing and unique groups on the Italian scene.” – Allaboutjazz

Dan Kinzelman – puupuhaltimet, lyömäsoittimet, laulu, elektroniikka
Joe Rehmer – basso, laulu, elektroniikka
Stefano Tamborrino – rummut, laulu, elektroniikka

Flame Jazz: Hobby Horse (IT/US)
Pe 17.11.2017 klo 19
Bar Ö
Linnankatu 7, Turku

Ennakkoliput: Tiketti
Normaali 16,5 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 13,5 €

Hinnat sisältävät palvelumaksun.
Lipunmyynti myös ovella klo 18 alkaen.