Olli Ahvenlahti julkaisee ensimmäisen kappaleen tulevalta levyltään

1576
lukukertaa
Kuva: Klaus Elfving.

Kyseessä on ensimmäinen Ahvenlahden oman nimen alla julkaistu uusi jazzlevy 31 vuoteen. Albumilla pianistilegendaa säestää Jaska Lukkarinen Triona tunnettu kolmikko Jussi Kannaste, Antti Lötjönen ja Jaska Lukkarinen. Keikkalavoilla nimellä Olli Ahvenlahti New Quartet tunnettava uusi yhtye tekee ensiesiintymisensä We Jazz -festivaalilla Helsingissä 4.12.

Kotimaisen jazzmusiikin eläviin legendoihin kuuluva pianisti-säveltäjä Olli Ahvenlahti esittelee pitkästä aikaa uutta jazzmusiikkia, kun We Jazz Recordsin julkaisema Thinking, Whistling -albumi näkee päivänvalon joulukuun alussa. Ensimaistiainen tulevalta levyltä on kuultavissa tänään digitaalisesti julkaistavan Minor Minor -kappaleen muodossa. Biisi avaa pelin osuvasti ja nostaa esille Ahvenlahden koukuttavan melodian, johon yhdistyy rumpali Jaska Lukkarisen, basisti Antti Lötjösen ja tenorisaksofonisti Jussi Kannasteen tiukka svengi.

”Itselleni jazzmusiikissa on aina ollut kyse kolmesta asiasta: harmoniasta, melodiasta ja rytmistä”, kertoo Ahvenlahti tulevan levyn kansiteksteissä. Thinking, Whistling julkaistaan 1.12. LP-, CD- ja digimuodossa.

Kappale kuunneltavissa Spotifyssä

Olli Ahvenlahti: Minor Minor
We Jazz Records, digijulkaisu 3.11.2017
jakelu: Playground Music

Sävellys: Olli Ahvenlahti
Sovitus: Olli Ahvenlahti New Quartet
Olli Ahvenlahti, piano / Jussi Kannaste, tenorisaksofoni / Antti Lötjönen, basso / Jaska Lukkarinen, rummut

Olli Ahvenlahti New Quartet live
ma 4.12. klo 19 We Jazz 2017 / Aleksanterin teatteri

http://wejazz.fi/2017
http://wejazzrecords.bandcamp.com