Oulussa Elojazzin 29. vuosikerta

2499
lukukertaa
Gunhild Carling. Kuva: Johan Blome.

Elojazz 2017 tarjoaa oululaisille ruotsalaisen Gunhild Carlingin soitinten ja äänen ilotulitusta, Suomen vuoden puhutuimman jazzlevyn julkaisseen Verneri Pohjolan musisointia, iskelmää jazzsovituksin Suomi 100 -hengessä ja paljon muuta.

Jo 29. kerran järjestettävän Elojazzin avajaiskonsertissa jazztrumpetistit ja -basisti esittävät oman näkemyksensä J.S. Bachin soolosellosarjoista Tuiran kirkossa torstaina. Illan toisessa konsertissa eri tyylit ja aikakaudet kohtaavat saksofonistin ja gambistin musisoinnilla.

Festivaalin pääkonsertit juhlitaan uudistuneella Prunnitorilla Rauhalan pihapiirissä perjantaina ja lauantaina. Lisäksi festivaali levittäytyy kaupungin ravintoloihin, ja kaivattu Jazzpuisto tuo ohjelmaa koko perheelle Åströmin puistoon.

Energisestä lavaesiintymisestä tunnettu multi-instrumentalisti Gunhild Carling  kohtaa lavalla 50-luvun svengaavaa jump bluesia soittavan Screaming Jay & The Bonesin lauantaina. Konserttipäivää täydentää kesäkuun alussa  uuden levyn julkaissut Verneri Pohjolakokoonpanonsa kanssa, joka tuo lavalle sähköbassolegenda Pekka Pohjolan musiikkia. Lisäksi suutaan soittava suomenruotsalainen beatboxaaja Felix Zenger ja kitaravirtuoosi Petteri Sariola kokoavat kahden miehen voimalla kokonaisen orkesterin.

Suomi-iskelmää jazzmausteilla

Vuoden 2017 Valokeilassa -taiteilija on kapellimestari-säveltäjä-sovittaja Vellu Halkosalmi, joka tunnetaan myös pedagogina ja oppikirjailijana. Hänen jazzsovituksiaan kuullaan Ikivihreä Suomi -konsertissa, jossa esiintyvät Oulu All Star Big Band solistinaan Maria Ylipää sekä festivaalin taiteellinen johtaja trumpetisti Jukka Eskola. Konsertti avaa Oulun juhlaviikkojen jäsenfestivaaleilla toteutettavan Identiteettien kaleidoskooppi -tapahtumasarjan, jossa suomalaisuutta käsitellään eri taiteenalojen keinoin osana Suomi 100 -ohjelmaa.

Lauantai-iltaa täydentää modernia jazzia soittavat yhdysvaltalaiset saksofonisti Jerry Bergonzi ja trumpetisti Tim Hagans sekä illan päätteeksi afro-pop-jazzia tarjoaa Trio Toffa. Festivaalin jatkoklubilla esiintyvät pohjoismaisista huippumuusikoista koostuva Carl Winther trioperjantaina ja paikallisista jazzsoittajista koostuva Janne Mikkonen 4tet lauantaina. Jatkoklubien päätteeksi molempina iltoina jameja isännöi Mikko Gunu Karjalainen.

Festivaalin tuottaa Jazz-20 ry. Liput myynnissä Ticketmasterin verkkokaupassa ja myyntipisteissä (mm. Makuuni Torikatu, Musiikki-Kullas sekä Prismat Limingantulli, Raksila, Linnanmaa). Ilman palvelumaksua Oulu10:stä.

Elojazz on osa Oulun juhlaviikkoja. Oulun juhlaviikkoihin kuuluu kahdeksan festivaalia ja noin kaksisataa tapahtumaa elokuussa. Koko Oulun juhlaviikkojen ohjelma on osoitteessa www.oulunjuhlaviikot.fi.

 

www.elojazz.com