Edith Södergranin runous saa uusia musiikillisia muotoja

1526
lukukertaa

Edith Södergranin ja Karin Boyen runous saa uusia musiikillisia muotoja, kun mm. Elifantree-yhtyeestä tuttu Anni Elif julkaisee albumillisen lyyrisiä, elektro-akustisia lauluja jazz- ja pop-musiikin rajamaastossa. Södergranin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 125 vuotta.

Suomenruotsalainen Edith Södergran (1892-1923) ehti lyhyen elämänsä aikana nousta yhdeksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisrunoilijoista, eikä hänen suosionsa ole edelleenkään hiipunut. Anni Elif on säveltänyt Södergranin sekä toisen ennen aikojaan pois menneen runoilijan Karin Boyen (1900-1941) teksteihin kokoelman upeita, ilmavia jazz-pop-teoksia, jotka hän itse tulkitsee ainutlaatuisella herkkyydellä ja täyteläisellä äänellään. Albumi julkaistaan heinäkuussa Pori Jazz -festivaaleilla.

Anni Elif Egecioglu (synt. 1987, Göteborg) on vaikuttanut suomalaisella musiikkikentällä ahkerasti jo lähes kymmenen vuotta. Hänet tunnetaan parhaiten Elifantree -yhtyeen laulusolistina ja lauluntekijänä, mutta hänen katalogistaan löytyy useita julkaisuja myös kansainvälisten yhtyeiden kanssa, joista keskeisimmät ovat mm. Foreign Friends, Augur Ensemble, Kauhukakara sekä pop-trio Frank Frank Frank.

”Edith” -albumilla Anni Elifin lisäksi musisoivat hänen pitkäaikainen kumppaninsa, myös mm. Elifantreesta tuttu saksofonisti Pauli Lyytinen sekä hänen Kauhukakara -yhtyetoverinsa basisti Joonas Kuusisto ja pianisti Tuomas A. Turunen. Pitkään yhdessä musisoinut kvartetti loihtii kuulaisiin sävellyksiin taianomaisen kanvaasin sekä sähköisin että akustisin soittimin. Levy ilmestyy 14.7.2017 ja sen julkistuskonsertti pidetään Pori Jazz -festivaaleilla 12.7.

ANNI ELIF: EDITH LIVE

12.7. Pori Jazz Festival
20.-22.7. Koster Festivalen, Ruotsi
24.10. Eclipse Jazz Club @ Kulttuuriravintola Kivi, Tampere