Rantajatsit kutsuu kuulijoitaan retkelle jazzin rajamaille

1656
lukukertaa
Ikui Doki on Rantajatsien ranskalaisvieras. Kuva: Simon Wolf.

 

Raahen Rantajatsit jatkaa omaleimaista linjaansa. Tämän vuoden pääteemana nousee esiin nykyjazzin ja perinnemusiikkien vuoropuhelu. Ohjelmaan sisältyy myös seikkailukonsertti Iso-Kraaselin saaressa.

Krakatau & Senegal Drums -spektaakkeli kruunaa Ruiskuhuoneen päälavalla kolmen intensiivisen päivän kaaren. Kitaristi Raoul Björkenheimin perustama kulttimaineinen suomalaiskvartetti ja huippu senegalilaisrumpunelikko tekevät uutta tulemista ja palaavat Raaheen entistä vahvempina 21vuoden jälkeen. Raoul Björkenheim vetää Rantajatsien nuorten soittajien workshopin ja esiintyy myös workshop-kokoonpanossa kesäteatterin lavalla. Senegal Drums esiintyy myös itsenään kaiken ikäisille lauantaipäivän ilmaiskonsertissa.

Virolaisen uuden perinnemusiikin tähti Maarja Nuut on viulisti ja laulaja, jonka musiikki on vangitseva sekoitus minimalismia, kokeellisuutta, kansanlaulua ja live-luuppausta. Ylva-yhtyeen esityksessä jazz-trumpetti yhdistyy sekä konemusiikkiin että joikaamiseen. Yhtyeen keulakuvana toimii Niilas Holmberg Saamenmaalta.

Suoraan kuusta laskeutuva Orchestra Nazionale della Luna on ilahduttava monikansallinen ilmiö, jonka belgialainen saksofonisti-huilisti Manuel Hermia ja pianisti Kari Ikonen ovat käynnistäneet. Sekakuoro Raahen Laulu on orkesterin Raahen konsertin erikoisvieras.

Rumpali Olavi Louhivuoren musiikin lajityypit ja maan rajat ylittänyt Oddarrang -yhtye, shamanistinen Jone Takamäki ja Markku Ounaskari duo sekä Haapaveden kansanmusiikkipiireistä ponnistaneen rumpali Okko Saastamoisen kasaama nuorten muusikoiden OK:KO -kollektiivi osoittavat Rantajatseilla suomijazzin monipuolista elinvoimaa.

Raahelaislähtöisten nuorten muusikoiden kokoonpano Raahe City Funk Unit ottaa käsittelyyn suomalaisen rytmimusiikin aarteita eri vuosikymmeniltä ja avaa päälavan ohjelman torstaina, yksin ja sitten yhdessä ranskalaistrio Ikui Dokin harpun, fagotin ja saksofonin kanssa. Omassa konsertissaan Ikui Doki päivittää viime vuosisadan klassista musiikkia nykyajan ilmaisuun.

Jone Takamäki ja Markku Ounaskari esiintyvät lauantaina saarikonsertissa Isossa-Kraaselissa. Viime kesänä ohjelmaan otettu saarikonsertti Raahen saaristoluonnossa lumosi yleisönsä.

Ohjelmasta löytyy ilmaistapahtumia, paikallista ohjelmaa ja taiteilijatapaamisia, sekä yllätykselliset jamit, joita tänä vuonna isännöi Kari Ikosen trio.

Viime vuonna uudistuneen tapahtuman pääkonsertit jakautuvat alkuillan konserttiin Raahen Teatterilla tai sen ulkolavalla ja myöhempään kolmen kokoonpanon konserttiin meren ääressä Ruiskuhuoneella.

www.rantajatsit.fi

https://www.facebook.com/rantajatsit