Tyylikästä jazzkitarointia Sigyn Clubilla

1264
lukukertaa
Kuva: Adinda Hertmans.

Laitilan Jazzkukko-festivaalin perustajanakin tunnettu kitaristi Kari Antila saapuu Flame Jazzin vieraaksi yhdessä belgialaisen kollegansa ja mentorinsa Peter Hertmansin kanssa. Kahden kitaran luomat tunnelmat vangitsevat kuulijan korvan vastustamattomalla tavalla.

Kari Antila (s. 1966) on suomalainen jazzkitaristi ja säveltäjä. Belgiassa suurimman osan vuotta viihtyvä Antila on ehtinyt olla monessa mukana, hän on sekä luonut uraa New Yorkin myrskyissä että ideoinut synnyinkaupunkiinsa Laitilaan oman jazzfestivaalin. Antila on valmistunut musiikin maisteriksi Belgian Gentin kuninkaallisesta konservatoriosta ja pop/jazzmusiikin pedagogiksi Helsingin Metropoliasta. Kari Antila on Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä jazzkitaristeja, hänellä on laajat yhteydet niin Euroopan kuin Pohjois-Amerikankin jazzpiireihin.

Vuonna 2007 Kari Antila julkaisi 1000 Miles Away -nimeä kantavan albumin yhdessä saksofonisti Andy Declerckin kanssa, ja vuonna 2013 ilmestyi suomijazzin huippujen kanssa yhteistyönä tehty The North Wind. Antilan uusin albumi, jonka materiaalia kuullaan perjantain konsertissa, on yhdessä kitaristikollega Peter Hertmansin kanssa julkaistu Guitar Stories. Antilan ja Hertmansin on verrattu kulkevan pitkälti Pat Methenyn ja John Abercrombien kaltaisten soittajien viitoittamilla modernin jazzkitaran poluilla. Harmoninen yhteissoitto ja kuulas moderni jazzkitaran ääni ovat Antilan ja Hertmansin uuden albumin kantava ajatus.

Turussa, Gentissä ja New Yorkissa viime vuosina asustellut Kari Antila on luonut hienon kansainvälisen verkoston, ja Flame Jazz -yleisö pääsee nyt nauttimaan miehen työn hedelmistä perjantaina Turun konservatorion Sigyn Clubilla. Antila ja Hertmans sopivat hyvin yhteen – kaksi kitaristia soivat yhtenä yksikkönä jota ei tee mieli erotella. Blueshenkistä kosketusta ja rytmiväkevyyttä soittoon tuovat turkulaislähtöinen basisti Ville Herrala ja Guitar Stories -levylläkin soittava belgialaisrumpali Lionel Beuvens.

Luvassa on pehmeän akustista jazzklubitunnelmaa ja ilta puhdaslinjaisen jazzkitaroinnin parissa!

Kari Antila – kitara
Peter Hertmans (BE) – kitara
Ville Herrala – kontrabasso
Lionel Beuvens (BE) – rummut

Flame Jazz: Kari Antila & Peter Hertmans ”Guitar Stories” (FI/BE)
Pe 28.4.2017 klo 19.00
Sigyn Club, Turun konservatorio
Linnankatu 60, Turku

Ennakkoliput: Tiketti
Normaali 16,50 €
Eläkeläiset ja opiskelijat 13,50 €
S-etu 15 € (max 2 etua / kortti, ei bonusta)

Hinnat sisältävät palvelumaksun.

Lipunmyynti myös ovella klo 18 alkaen.