VIRTA audiovisuaalisella kiertueella

1457
lukukertaa
Kuva: Tero Ahonen.

Post-rockin, jazzin ja elektronisen musiikin elementtejä tuotannossaan yhdistelevä VIRTA esiintyy kattavalla Suomen-kiertueella tammi-helmikuussa. Joulukuussa 2016 ylistetyn, toisen albuminsa julkaisseen trion levynjulkaisukiertueen keikat yhdistävät uudella tavalla livesoittoa projisointeihin ja valosuunnitteluun.

Viime joulukuussa odotetun Hurmos-abuminsa julkaissut VIRTA-yhtye kiertää Suomea kattavalla seitsemän keikan levynjulkaisukiertueella 27.1.–11.2. Trumpetisti Antti Hevosmaan, kitaristi Heikki Selamon sekä rumpali Erik Fräkin muodostama VIRTA yhdistelee tuotannossaan elektronisen musiikin äänimaailmoja post-rockin ja jazzin sävelkieleen ja siten väistelee perinteisiä genreluokituksia. Alkuvuoden levynjulkaisukiertueellaan VIRTA rakentaa jokaisesta keikasta uudenlaisen elämyksellisen kokemuksen yhdistämällä soittoonsa elektroniikkaa, äänimaisemointia, liveprojisointia sekä valosuunnittelua, ja muun muassa Kuopioon, Hämeenlinnaan ja Turkuun rantautuvan kiertueen kaikki keikkapaikat onkin valittu audiovisuaalinen esityskonsepti edellä. Maineikas kotimainen levy-yhtiö Svart Records julkaisi yhtyeen toisen albumin Hurmos joulukuun alussa, ja kiertueella yhtye vie nyt levyn musiikin visuaalisten elementtien kanssa seuraavalle tasolle.

VIRTA on vuonna 2011 Kuopiossa perustettu, nykyään Helsingissä vaikuttava trio, jonka musiikissa kuuluvat vaikutteet niin pohjoismaisesta jazzperinteestä, post-rockista kuin elektronisesta nykymusiikista. Efektien ja elektroniikan yhdistäminen trumpetisti Antti Hevosmaan, sähkökitaristi Heikki Selamon ja rumpali Erik Fräkin saundiin piirtävät dynamiikaltaan monitasoisiin kappaleisiin elokuvallisia sävyjä. Yhtye julkaisi kiitellyn debyyttialbuminsa Tales from the Deep Waters (Tourist Information) vuonna 2012, ja Svart Recordsin joulukuussa julkaisema Hurmos on sekin ehtinyt jo keräämään ylistäviä arvioita mediassa. Vinyylinä, CD:nä ja digitaalisesti julkaistu Hurmos ylsi loppuvuoden julkaisuajankohdasta huolimatta Levykauppa Äx:n vuoden 2016 myydyimpien levyjen listalle. VIRTA on herättänyt paljon kiinnostusta myös kansainvälisesti ja esiintynyt muun muassa 12-points festivaalilla Dublinissa sekä Match&Fuse-festivaalilla Oslossa. Yhtye esiintyy huhtikuussa arvostetussa Jazzahead! -konferenssi- ja showcase-tapahtumassa Bremenissä, jossa kuluvana vuonna esillä ovatkin juuri suomalaiset jazzyhtyeet.

Hurmos-levynjulkaisukiertueen keikkapaikat on tarkasti valikoitu ensisijaisesti audiovisuaalinen keikkakokemus edellä. Kiertue käynnistyy poikkitaiteellisiin esityksiin erikoistuneesta WHS Teatteri Unionista Helsingistä perjantaina 27.1. ja päättyy Tampereelle Sara Hildénin taidemuseoon 11.2.  Kiertueelle kolmihenkinen VIRTA laajenee kuusihenkiseksi taidekollektiiviksi, kun kokoonpanoon liittyvät visuaalitaiteilija Emma Luukkala, valosuunnittelija Jere Suontausta sekä ääniteknikko Mika Savolainen. ”Tuntuu kuin olisimme bändinä kokeneet kasvupyrähdyksen tehdessämme Hurmosta. Uuden levyn reilu kolmivuotinen tekoprosessi asetti meidät tarkkailemaan tekemisiämme uusilla tavoilla, josta myös tulevan kiertueen audiovisuaalinen ilme on seurausta. VIRTA on aina ollut lähtökohtaisesti livebändi, joten tuntui myös luontevalta viedä bändin esiintyminen uuteen, mielenkiintoisempaan suuntaan”, kertoo yhtyeen trumpetisti Antti Hevosmaa kiertueesta. ”Valitsimme kiertueen esiintymispaikat sen perusteella, miten ne soveltuvat uuden livekonseptimme toteuttamiseen. Kaikki esiintymispaikat ovat myös ympäristöinä erilaisia, jonka takia jokainen konsertti tulee olemaan ainutlaatuinen.”

HURMOS-levynjulkaisukiertue
Pe 27.1. klo 19 Helsinki, WHS Teatteri Union
La 28.1. klo 19 Kuopio, Sotku
Su 29.1. klo 18 Joensuu, Pakkahuone

Pe 3.2. klo 23 Jyväskylä, Musta Kynnys
La 4.2. klo 22 Hämeenlinna, Suisto-klubi

Pe 10.2. klo 19 Turku, Ylioppilasteatteri
La 11.2. klo 18 Tampere, Sara Hildénin Taidemuseo

VIRTA
Antti Hevosmaa, trumpetti, vokaalit, elektroniikka / Heikki Selamo, kitara, vokaalit, elektroniikka / Erik Fräki, rummut, perkussiot, elektroniikka

HURMOS-levynjulkaisukiertueella mukana lisäksi:
Emma Luukkala, livevisuaalit / Jere Suontausta, valosuunnittelu / Mika Savolainen, miksaus

**** ”Virta-trio kuulostaa osiaan suuremmalta kokonaisuudelta.” – Helsingin Sanomat 1/2017

***** ”Virta ansaitsee kunnian sukupolvensa suunnannäyttäjänä ja jo nyt eräänä kotimaisen nykymusiikin kulmakivenä.” – Savon Sanomat/Keskisuomalainen 12/2016

”Oman ajan peilaaminen ja urhea uutta kohti meneminen on tuntunut harvoin näin hyvältä.” – Suomen Kuvalehti 12/2016
Kiertueen ennakkoliput ja tarkemmat lisätiedot: www.virtavirta.com
Facebook: www.facebook.com/virtaband/
On the run -musiikkivideo Youtubessa: www.youtube.com/watch?v=wSPZeDwOcwo