Summer Jazz Clubin kesä huipentuu Popparissa

786
lukukertaa
Tuomas Paukku tuo Poppariin uuden Scription-yhtyeensä. Kuva: Unto Luoto.
Tuomas Paukku tuo Poppariin uuden Scription-yhtyeensä. Kuva: Unto Luoto.

Vuoden 2016 viimeisellä Summer Jazz Clubilla yhdistyvät jälleen Jyväskylän ja muun Suomen nuorten huippujen jazzosaaminen, kun tiistaina 16.8. Popparin lavalle nousevat Tuomas Paukku Scription sekä Jonne Taavitsainen Threedom. Molemmat bändit ovat ajankohtaisia, sillä niiltä kummaltakin ilmestyy lähitulevaisuudessa debyyttialbumi.

Elokuun klubin jälkeen kuluvana kesänä uusiin ennätyksiin yltänyt Summer Jazz Club jää tauolle toukokuuhun 2017 saakka.

Tuomas Paukku Scription jatkaa siitä mihin Paukun suomalais-ruotsalainen Description-kokoonpano jäi. Yhtye edustaa nuoren suomalaisen jazzsoittajiston aktiivista kärkiryhmää ja se tulkitsee kitaristin omaleimaista ja tiivistunnelmaista musiikkia vastustamattomalla palolla. Tyylillisesti Scriptionin musiikki nojaa vahvasti moderniin jazzimpressionismiin, mutta se etsii uusia maisemia ja ulottuvuuksia venyttämällä rohkeasti traditioiden karsinoivia raja-aitoja. Bändi myöskin saattelee marraskuussa ulos Paukun Description-yhtyeellä äänitetyn debyyttilevyn. Summer Jazz Club -keikalla kuullaan ensiesiintymisensä tekevän kvartetin käsittelyssä sekä uutta että levylle päätynyttä materiaalia. Tukholmassa jazzia opiskelleen ja sittemmin sekä Jyväskylän konservatoriolla että Jyväskylän Ammattikorkeakoulussa kitaransoittoa ja musiikin teoriaa opettaneen Paukun lisäksi yhtyeessä soittavat pianisti Artturi Rönkä, basisti Eero Seppä ja rumpali Tomi Saikkonen. Yhtyeen muilla jäsenillä on kokemusta muun muassa Kalevi Louhivuori Quintetistä ja UMOsta. Paukun lisäksi myös Tomi Saikkonen on Jyväskylästä lähtöisin.

Toukokuun klubilla Alexi Tuomarilan taustalla ihastuttanut rumpali Jonne Taavitsainen tuo nyt Jyväskylään oman yhtyeensä Threedomin. Yhtyeen ensilevy Leap of Faith nauhoitettiin jo aiemmin tänä vuonna, ja se herätti kiinnostusta ulkomaita myöten. Nyt levytyssopimus on viime silausta vaille valmis, ja levy julkaistaan vuoden 2017 aikana maineikkaan saksalaisen Ozella-levymerkin kautta. Modernia jazzia kitaratrioformaatilla soittava Threedom tuo ilmoille tuoretta ja ennakkoluulotonta musiikkia. Levyltä on kuultavissa yhteenhioutunut, monipuolinen soittotyyli ja bändin keskinäinen kemia. Kaikki levyn kappaleet on sovitettu yhdessä Taavitsaisen, basisti Joonas Tuurin sekä kitaristi Joel Parvamon kesken.

Summer Jazz Clubin toiminta on Musiikin Edistämissäätiön tukemaa. Yhteistyössä Omenahotellit, Jyväskylän Yliopistopaino, Poppari sekä kulttuuriyhdistys TUFF!.

Lipunmyynti alkaa Popparissa kello 20.30, ensimmäinen bändi aloittaa 21.00. Liput 8/5 euroa.

Ennakkoliput myynnissä osoitteessa:

https://mesenaatti.me/summer-jazz-club-2016/

Tapahtuma Facebookissa