G Livelab avaa ovensa elokuun lopulla

1336
lukukertaa

glivelab

Helsingin elävän musiikin keikkakartta laajenee elokuussa kun uusi klubi G Livelab avaa ovensa Pienen Roobertinkadun ja Yrjönkadun kulmassa. Noin 150 asiakaspaikkaa sisällään pitävä, tilanteen mukaan muuntuva esitystila on suunniteltu ensisijaisesti kokonaisvaltaisen musiikkielämyksen ehdoilla ja luvassa on huipputason esiintyjiä eri musikiinlajeissa. Ensimmäinen yleisölle avoin keikka G Livelabissa nähtiin torstaina 4.8. kun Tuomo & Markus juhlistivat loppuunmyydyllä klubilla levynjulkaisuaan. Muihin syyskauden varmistuneisiin esiintyjiin kuuluvat amerikkalaiset jazztähdet Vijay Iyer Trio ja Marcus Strickland’s Twi-Life, 30-vuotisjuhlaansa juhliva australialainen avantgarde-trio The Necks, sekä pianisti Iiro Rantalan kanssa kolmen illan aikana esiintyvät ACT Musicin artistit Cecilie Norby, Victoria Tolstoy, Marius Neset, Lars Danielsson ja Ulf Wakenius. Yhdysvaltalainen The Posies -legenda Ken Stringfellow esiintyy suomalaisen yhtyeen kanssa ja klassisen musiikin tähdet romanialaisviulisti Andrei Ionita ja japanilaispianisti Naoko Sonoda valtaavat G Livelabin lavan duoesiintymisensä merkeissä.

Muita jo varmistuneita esiintyjiä ovat Jaakko Aukusti, Samae Koskinen, Color Dolor, Frigg, Laura Moisio, Mirel Wagner, Dalindèo, At The Hollow, Aki Rissanen Trio, Särre&Zenger&Tölölab, Avanti!, Töölön ketterä, Pekko Käppi & K:H:H:L, SUN Trio, FiBO Players & Kudsi Erguner, Aili Ikonen, Death Hawks, Hanna Paulsberg Concept ja koko perheen brunssitapahtumassa esiintyvä Mimmit. Suosittu Klasariklubi jatkaa toimintaansa Livelabissa ja sen ensimmäisiin kiinnityksiin lukeutuvat Panu Savolainen & Atte Kilpeläinen. Lisäksi luvassa on yhteistyöiltoja eri tapahtumien kanssa, joista vierailunsa tähän mennessä ovat varmistaneet Helsingin juhlaviikot ja Etnosoi!-festivaali. Jatkossa suunnitteilla on tuoda G Livelabin ohjelmistoon musiikin ohella myös mm. kirjallisuutta ja ruokakulttuuritapahtumia.

G Livelabin on suunnitellut arkkitehti Marco Casagrande, joka kuvailee tilaa seuraavasti: ”G Livelabissa on käytetty kaupungissa tavanomaisia rakennusmateriaaleja: tiiltä, betonia, asfalttia, lasia, kuparia, terästä, nahkaa, keramiikkaa ja kasveja. Materiaalejakin tärkeämpiä ovat niitä soittavat käsityöläiset: pläkkärit, lasimiehet, puutarhurit, nahkurit, hitsaajat, muurarit, laatoittajat, timpurit ja hanslankarit. Ravintola on kudottu pala palalta kasaan käsityönä ja kudos on neuvoteltu yhdessä käsityöläisten kanssa. Tutut asiat käyttäytyvät hieman toisin; materiaalit, kaupungin molekyylit, uivat ajan pinnan tuolla puolen, kuten alati uudelleen järjestäytyvät nuotit ja rytmit. Tila on moniulotteinen, moniaikainen ja moniaistillinen.”

G Livelabia hallinnoi uusi osakeyhtiö Livelaboratorio Oy, jonka toimitusjohtajana toimii Tanja Douglass ja omistajana Muusikkojen liitto. Livelabin hallitukseen kuuluu joukko kotimaisen musiikkikentän vaikuttajia. Hallituksen muodostavat Ahti Vänttinen (pj), Markus Nordenstreng, Jukka Perko, Maija Vilkkumaa, Minna Pensola, Matti Lappalainen ja Matti Nives. Nives johtaa Livelabin ohjelmaryhmää, johon hallituksesta kuuluvat lisäksi Pensola ja Nordenstreng. Livelabin tuottajana toimii Katariina Uusitupa, teknisenä tuottajana Kimmo Antikainen ja ravintolapäällikkönä Timi Rytsy.

”Pitkän valmistelutyön jälkeen on kutkuttavaa päästä esittelemään G Livelab myös yleisölle”, Tanja Douglass sanoo. ”Toivomme, että klubi ottaa paikkansa Helsingin kulttuurikentällä sen nykyistä tarjontaa laajentaen. G Livelab on kohtaamispaikka, jossa monipuolinen laadukas musiikki löytää yleisönsä esitystä tukevassa ympäristössä. Lähtökohtamme on, että kullekin esitykselle pitää antaa puitteet onnistua parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tätä ideologiaa toteutetaan moneen taipuvan viihtyisän klubitilan kautta.”

Koko varmistunut ohjelma syksylle ja keikkojen tarkemmat tiedot G Livelabin verkkosivuilta: http://glivelab.fi

http://facebook.com/glivelab
http://instagram.com/glivelab