Ajaton-kvartetti juhlistaa esikoislevyään Suomen-kiertueella

1064
lukukertaa
Kuva: Tanja Ahola.
Kuva: Tanja Ahola.
Kuva: Tanja Ahola.

Ainutlaatuinen, tuttu ja tuntematon Ajaton-kvartetti luo neliulotteista musiikkia, joka hajottaa määritelmät menneiden aikojen tomuksi; yhtyeessä eri aikakausia ja tyylejä edustavat muusikot harvinaisine instrumentteineen sovittautuvat yhteen. Kvartetti kuten myös sen ohjelmisto on kokoelma poikkeuksia, jossa improvisoidut maisemat, kansanmusiikilliset säkeet, keskiaikaiset luuttulaulut sekä alkuperäissävellykset virtaavat ainutlaatuisena synteesinä. Yhtye koostuu omaäänisistä ja arvostetuista taiteilijoista kansanmusiikin, jazzin ja klassisen musiikin saralta: laulaja Mia Simanaisen johtamassa kvartetissa soittavat Henrik Sandås (bandoneon), Mikko Perkola (viola da gamba) ja Kari Ikonen (moog-syntetisaattori). Vuonna 2013 toimintansa aloittaneen yhtyeen perustana on tyyli- ja muotoseikkojen sijaan taiteilijoiden luonteen- ja pyrkimysten laatu.

”Suomen ankara ilmasto tuottaa ilmiöitä mitä erikoisimmissa tyylilajeissa ja instrumenteissa, mistä yhtyeen hienot taiteilijat ovat osoitus. Vain jääräpäinen usko omaan epäsovinnaiseen ideaani sekä talonpoikainen yrittäminen saivat yhdistämään edellä mainitut instrumentit”, Simanainen nauraa.Ajaton toteuttaa nimensä mukaista henkeä myös esikoisjulkaisussaan: digitaalisen latauskoodin kantajana on ajattomuutta ja lämpöä huokuva keräilykappale, numeroitu koivuvanerinen WD eli puulevy. Albumin julkaisee Eclipse Music.

”Äänimaisema on uudistusmielinen, koska kokoonpanon epätyypillisyys antaa riittävät raamit mennä rajojen yli … Tuloksena on heittäytyminen ennalta kokemattomaan.”
Rondo

Ajaton-kvartetti:

Mia Simanainen, laulu
Henrik Sandås, bandoneon
Kari Ikonen, moog-syntetisaattori
Mikko Perkola, viola da gamba

Kiertuekonsertit:

7.9. Joensuu Pakkahuone klo 19
8.9. Nurmes Hannikaisen sali klo 19
9.9. Kuhmo Lentua-sali klo 19
10.9. Kajaani Kouta-sali klo 19
11.9. Viitasaari Tervamäen kappeli klo 14
11.9. Petäjävesi Auditorio Miilu klo 19
12.9. Jyväskylä Boombox klo 18
13.9. Helsinki Lapinlahden sairaala klo 19
14.9. Lahden Jazztori, Musiikkiklubi Mössö klo 20
15.9. Tampere Eclipse Jazz Club Tampereen Ylioppilasteatteri klo 19

www.miasimanainen.info/blogi

…..

Vuonna 2014 Ajaton ensiesiintyi Siba-festivaalilla ja Yleisradion jazztoimitus ehti taltioida yhtyettä M1-studiolla. Kvartetti otti osaa Sibelius-juhlallisuuksiin Lahdessa ja debytoi ulkomailla Lontoossa (Southwark Cathedral) vuonna 2015.

Musiikin maisteri Mia Simanainen (s. 1970) on omaa tietään kulkeva laulajatar-muusikko, joka myös säveltää musiikkia yhtyeilleen. Simanaisen lauluilmaisu ja sävelkieli poikkeavat valtavirrasta; hän ylittää jazzmusiikilliset genrerajat ja muodostaa uudenlaisia yhdistelmiä sekä klassisen että kansanmusiikin suuntaan. Hän on aiemmin tuottanut mm. harvinaislaatuisen yhdistelmän Helvi Juvosen runoja ja modernia jazzia Ahava-yhtyeellään. Simanainen on konsertoinut festivaaleilla, klubeissa, saleissa, kouluissa, kirkoissa ja gallerioissa 13 Euroopan maan lisäksi Japanissa ja Meksikossa.  Simanainen on myös suosittu laulunopettaja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

Henrik Sandås (s. 1981) ja hänen bandoneóninsa ovat ainutlaatuinen ilmiö tämän päivän kansainvälisessä musiikkimaailmassa. Hänen kokonaisvaltainen muusikkoutensa ja puhutteleva soittotyylinsä ovat herättäneet ihastusta ympäri Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa ja hän onkin saavuttanut aseman yhtenä Suomen kysytyimmistä tango nuevo -spesialisteista. Sandås soittaa Alfred Arnoldin vuonna 1928 rakentamaa bandoneonia.

Poikkeuksellinen gambataiteilija Mikko Perkola (s. 1977) heittäytyy vaivatta myös improvisoimaan. Hän on kysytty kyky vanhan musiikin saralla, mutta hänen kiinnostuksensa kohteet ulottuvat myös nykymusiikin, improvisoidun musiikin, sekä teatteria ja musiikkia yhdistäviin monitaide-projekteihin, joissa hän on pioneerina työstänyt uusia rooleja sekä itselleen että instrumentilleen.

Vuonna 2013 Yrjö-palkinnolla aateloitu Kari Ikonen (s. 1973) on Suomen arvostetuimpia jazzmuusikoita. Oman trionsa ja monikansallisen Karikko-sekstettinsä lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä monien huippuyhtyeiden ja -muusikoiden kanssa, kuten UMO, Lee Konitz, Ingrid Jensen, Bob Moses, Mathias Eick ja Louis Sclavis. Säveltäjänä laajasti tunnustettu Ikonen on palkittu arvostetuissa Julius Hemphill Composition Awards (USA) ja Scrivere in Jazz (Italia) -sävellyskilpailuissa. Soittamisen ja sävellystyön ohella Ikonen toimii opettajana Sibelius-Akatemiassa.Ajattoman kiertuetta tukee MES, ja taiteellista työskentelyä Koneen Säätiö.